Kuvia puistoista ja puutarhoista - Life in Gardens and Parks of Oulu

Osoite on muuttunut!

2009-07-22T18:55:00.005+03:00

Hei!

olen siirtänyt blogin käyttäjäystävällisempään osoitteeseen. Samalla vaihdoin WordPressiin blogipohjiin. Sivujen toiminnallisuus on myös parantunut, ja blogissa on mm. hakutoiminto.

Uusi postaus on jo tehty uuteen osoitteeseen. Se jatkaa Kasvitieteellisen puutarhan korentojen elämän tarkkailua...

Laajennan blogin aihepiiriä hiukan - liikun koko Oulun alueella ja muuallakin kuin puistoissa. Puistoja tuskin unohdan kokonaan, ja Kasvitieteellinen puutarha / Kasvimuseo on varmasti paljon esillä.

Uusi osoite on:

http://www.natans.net/urbannatureblog/

Suurista puista ja puistoblogista

2009-07-20T19:16:00.003+03:00

Unelma suuresta puusta

Kalevassa oli tänään juttu Oulun keskustan suurista puista. Puistoblogikin mainittiin siinä yhteydessä. Juttu oli päällisin puolin kai ok, mutta jotkut yksinkertaistukset kiusasivat. "Jyrähti Kalleinen" kirjoitti toimittaja... Minut tuntevat kai tietävät etten juuri jyrähtele; pikemminkin olen keskustelun kannalla.

Suurten puitten poistamisesta uusien suunnitelmien ja uusien puitten tieltä voi olla monta mieltä. Suunnitelmien lähtökohtana voisivat olla vanhat puut. Sellaisen suunnitelman tieltä niitä ei tarvitsisi kaataa. Ja annetaan suurille puille tilaa, kun sitä pusikoitumistakin toisaalta paheksutaan. Suuri puu pitää siis ympäristönsä aukeana. Se käy lehtijutustakin ilmi.

Oulun keskustasta on viime vuosina hävitetty kaikki ruhtinaanpoppelit. Niitä on ollut esimerkiksi Snellmanin puistossa ja Karhin puistossa. Tämä poisto on tehty puun levittämien siemenkarvojen takia. Kahden viikon "epäsiisteys" ja loppukesän lehvästön huono kunto ovat olleet liikaa. Toisaalta koivupuistoihin ei kovin helposti synny yksittäisiä tosi suuria puita.

Vanhojen puiden kunnon tutkiminen on hankalaa. Takavuosien onnettomuuden takia puita lienee kaadettu varmuuden vuoksi. Puiden kunnon ymmärtäminen on haastava tehtävä; asiasta valmistui äskettäin väitöskin.

Männyt kärsivät varmaan 1900-luvun lopulla ilmansaasteista. Keskustaa lähimpiä männiköitä on Nuottasaaressa, Välkkylän ympärillä, Toppilassa, mutta ei ihan keskustassa. Vanhoja omenapuita on, samoin vanhoja pajuja, mutta ne eivät ole järin suuria. Suuri ja vanha puu olisi ymmärrettävä erottaa toisistaan.

Suurten puitten puuttumiselle keskustasta on siis monia erilaisia syitä. Ruhtinaanpoppeleiden poisto suurin ja ilmeisin.

Muistathan tutustua uuten PhotoCombiBlogiin - uudenlaisia luontokuvia! Oulun puistopuut -näyttelyymmekin siellä on edelleen linkki!

Lehtoneidonvaippa Oulussa!

2009-07-20T12:05:00.006+03:00

PS päivitys: tein kuvat koneella jonka näyttöä ei ole säädetty... en tykkää!

Kasvitieteellisestä puutarhasta löytyi sinne itsekseen asettunut kämmekkä, lehtoneidonvaippa (Epipactis helleborine). Määritys varmistui, kun se alkoi kukkimaan.

Lehtoneidonvaippaa on Etelä-ja Keski-Suomessa harvinaisena, Kainuusta se on löydetty muutaman kerran, mutta ei Oulusta koskaan. Puutarhaan se on tullut luultavasti jonkun muun kasvin mukana, mutta tiedossa ei ole miten. Istutettuna sitä ei ole ollut. Lisäksi se voi viettää pitkään maanalaista elämää. Se on kalkkipitoisten lehtojen, metsien ja lehtokorpien kasvi. Netistä löytyy kyllä mainintoja, että se on herkkä leviämään. Se on Euraasian laji, mutta tulokas Pohjois-Amerikassa. (Googlesta löytää tietoja karkailuista tieteellisellä nimi + weed tai + naturalized.)

Periaatteessa tällaiset puutarhaan itsekseen tulleet tulokkaat pitäisi kirjata osaksi Oulun kasvilajistoa, ihan samoin kuin rautateiltä tai satamista tulleet.Puutarhan sisäkarkulaiset ovat ehkä jo vähän toinen juttu. Mutta Oulun uusin laji on siis kämmekkä!

Olethan jo tutustunut CombiPhotoBlogiin - erilaisia luontokuvia /creative nature photos / / photographers Lassi Kalleinen % Leena Holmström

Tuskailen blogin rajojen kanssa

2009-07-18T08:08:00.006+03:00

En oikein tiedä miten jatkaa tätä blogia. Puistot tuntuvat hiukan liian kapeilta, eikä minulla ole niihin kovin paljon muuta asiaa Oulun puistot -kirjan valmistumisen jälkeen. Oikein puhdas urbaani kaupunkiluonto kiiinnostaisi. Toisaalta kiinnostaisi myös Oulun seutu laajemminkin.

Urbaanissa luonnossa on iso ongelma. Näin ilmaistuna se viitannee ihmisten mielessä ihan kaupungin keskustan luontoon, katukiveyksen raoissa kasvavaan luontoon, citykaneihin ja -kettuihin jne. Toisaalta, asun juuri Oulun rajan ulkopuolella ja selkäni takana on Haukiputaan puolella oleva metsäalueen, josta luonnontilaisia alueita saa hakemalla hakea. Kaupunkimetsät taas on ihan oma kokonaisuutensa. Virkistysalueina ne voisivat olla puistojen jatke ja lisätä omalta osaltaan monimuotoisuutta. Suurta, vanhaa puuta kun ei tahdo löytyä kuin puistoista (jos sieltäkään) ja luonnonsuojelualueilta ja erityisesti piha-alueilta.

Miltei kaikki luonto on ihmisen muokkaamaa luontoa. Kaupungin vaikutus ulottuu kymmenin kilometrein, toisaalta Ylikiiminkikin on nyt soineen Oulun luontoa. Urbaanin ja luonnontilaisen luonnon välissä on monta eri vaihetta ja tyyppiä. Itse asiassa kaupunki voisi työntää tehometsätaloutta kauemmaksi rajoiltaan ja perustaa ympärilleen eri tavoin hoidettuja metsä- ja puolipuistovyöhykkeitä! Kaipaan sävyjä hakkuuaukon ja suojelualueen väliin!

Olisiko siis kuitenkin haastava blogin nimi Urbaani luonto. Alaotsikko Cityluonnosta soihin. Tiedän että se olisi haastava. Siksipä uudistan pyyntöni - eikö löytyisi kaveria postaamaan tästä aihepiiristä?? Tai eikö joku perustaisi Oulun ja sen ympäristö -portaalia johon koottaisiin huomioita Oulun ympäristön luonnosta...

Mutta muistaka myös uusi CombiPhotoBlog - siellä on luontoa toisin silmin!

Hyöty

2009-07-18T07:24:00.006+03:00

Kaaleja ja rohtomesikkää ja monta muuta
Klikkaa suuremaksi!
Kasvitieteellisen puutarhan slangissa tämä paikka on lyhyesti hyöty. Se merkkaa hyötypuutarhaa, hyödyksi kasvatettuja kasveja, olkoot sitten juurikkaita, sipuleita, kuminoita, auringonkukkia tai muinaisia yrttejä. Tavallisuuksia ja erikoisuuksia löytyy, mutta missä riveissä, missä järjestyksessä, ja täällä minä tykkään siisteydestäkin.

Pilli- eli talvi- ja ruohosipuleita

Härkäpavut ojennuksessa

The Combination Photo Blog

2009-07-08T21:51:00.012+03:00

CombPhotgBlog

CombiPhotoBlog on Leenan ja minun uusi blogi! Kokeilemme kimpassa yhdistelmäkuvien tekemistä. Blogi on itse asiassa jatkoa PlantPhotoBlogille, jossa olen kokeillut kaikenlaista. Niinpä jatkamme hdr:ää, blendaamme, luomme tasoja ja panoraamaa. Creative, sanoisi anglosaksi. Makroa, abstraktia, maalauksellista, himmennettyä ja epätarkkaa. Ja melkein aina kasveista. Leena aloitti entisöijänä ja koristemaalarina, mutta sabluunat löytyvät nyt tietokoneesta.

Jostain syystä CombiPhotoBlogin avajaiskasviksi tuli horsma. Eli ensimmäiset neljä postausta sisältävät kuvia vain horsmista. Tai paremminkin horsmista tehtyjä kuvia. Mutta tätä siellä ei ole:

Horsma kukkii nurmikolla... voisi nimi olla, kasvupaikan mukaan. Mutta taas opin jotain horsman kukan kauneudesta.

Kuva on jalustalla otettu tyylipuhdas HDR-kuva. Vahvat värit! Koko kukka näyttää kuin uudelta.

Lopuksi huvituskuva, Kasvitieteellisen puutarhan lammelta:

Isosorsimo halkaisee osmankäämin lehden

Tässä toinen silmää koetteleva kuva. Vuosi sitten en olisi osannut aavistaa, että näin voi kuvata. Kaksi kuvaa! Jälkeenpäin on itsekin vaikea ymmärtää, kuinka tämän tein. Mutta tekniikka on HDR:n kääntöpuoli eli kuinka käyttää halot hyväksi. (Telejatkeen kanssa polttoväli 420 mm, f10, suljinaika vaihteli 1/100 - 1/160 sek.)

---

Mutta kuka perustaisi Oulun luonto portaalin!?

Uusi CombiPhotoBlog -blog vaatii huomiota, mutta tätäkin blogia haluaisin jatkaa. Mutta haluan myös laajentaa aihepiiriä ainakin hiukan puistojen ulkopuolelle. Haaveena olisi Kaupunkiluontoblogi tai Urban Nature blogi, mutta tällaiseen laajennukseen tarvitsisin tähänkin blogiin yhteistyökumppanin tai -kumppaneita. Tai - kuka perustaisi Oulun luonto -portaalin, jossa olisi juttuja ja blogeja Oulun ja sen ympäristön luonnon eri puolista.

Ruijanesikot ja muniva korento!

2009-07-04T18:48:00.005+03:00

Kävin kasvitieteellisen puutarhan lammella, ruijanesikkopaikalla, ja hämmstykseni oli suuri, kun paikalle tuli oudosti käyttäytyvä korento. Se lenteli maan pinnassa nopein, nykivin vedoin, ikään kuin hyppien hiekan päällä. Ulkona oli kylmää, kymmenen astetta, tuuli pohjoisessa ja välillä vihmoi ohuelti vettä.

Korento lensi pää edellä hiekkaan ja kiesahti niin ettei silmäni erottanut mitä se teki. Hiekka nöytti syöksypaikoilla tummemmilta, kynnetyltä! Vasta valokuvista selvisi, miten liike loppui nopeaan käännökseen ja munintaan. - Yläkuvassa korennon pommittamat paikat näyttävät tummemmilta.

Ehkäpä tässä on kyseessä välkekorento niin kuin edellisessäkin postauksessa. Nyt siis naaras. Olisin onnellinen, jos joku korentoja tunteva vahvistaisi tai kumoaisi!

Tässä kuvassa korento syöksyy päin maata - valmistelee muninnan maaperän. Munanasetin on jännittynyt ylöspäin kuin iskuun.

Ja tässä kuvassa se on juuri muninut. Ja uskokaa tai älkää, olen näkevinäni, että muna on osunut ruijanesikon lehdelle. Jos näin on, tämä on ainakin ainutkertainen kuvasarja; tuskin kukaan on sattunut kuvaamaan samaa.

Mutta loppuun sopii kuva myös ruijanesikosta. Kävin tämän kuvaamassa Haukiputaan rannoilta, edellisenä päivänä. Puutarhalla ruijanesikko on lopettanut kukintansa, mutta merenrannoilta löytyy vielä muutamia. Kuvan esikko on hätää kärsimässä tupassaramättäiden väleissä.

Kasvitieteellisen korentoja

2009-06-29T21:43:00.006+03:00

Klikkaa suureksi!

Kävin kuvaamassa Kasvitieteellisen puutarhan kämmeköitä. Pääportilta päin ensimmäisen lammen rannalle on tehty lapinkämmeköiden siirtoistutus. Huomioni kiinnittyi kuitenkin pikku lammella partioiviin sudenkorentoihin. Asetuin lammen ruijanesikkokohdalle, esitarkensin kameran tiettyyn etäisyyteen, jolla kiituri pysähteli partioidessaan , odotin, yritin käsivaraista tarkennusta ja lauoin kun korento näytti terävältä. Yllätys oli että näinkin hyvän kuvan sain. (Suljinaika 1/500 sek ja silti siivet viuhuvat.)

Olen seurannut korentoharrastajien postituslistaa, napsinut kuvia korennoista niiden sattuessa lähelle, selaillut Sami Karjalaisen hienoa kirjaa, ja makustellut korentowikin määrityssivuja. Uteliaan kiinnostunut olen ollut... Korentowikin avulla luulen että yläkuvassa on välkekorento (Somatochlora metallica). Hieno, yleinen, rehevien lampien smaragdinvihreä kiitäjä!

Lammella kierteli myös toinen korento, mutta se näytti istuskelevan enimmäkseen auringonpaisteisella kivellä. Se oli välkekorentoa pienempi ja väriltään tumma. Oikeastaan vasta kotona kuvasta erotin, että se on osin kauniin tummanpunainen.

Tämän korennon määritys menee vielä enemmän arvauksen puolelle. Se näyttäisi kuuluvan syyskorentojen ryhmään, ja silloin se olisi ehkä tummasyyskorento (Sympetrum danae), joka on myös maamme yleisiä lajeja.

Teknologiakylän dendropuisto

2009-06-19T15:27:00.004+03:00

Teknologiakylässä aivan Kaitoväylän varressa on yksi Oulun hienoimmista ja persoonallisimmista puistoista. Juuri nyt juhannuksen tienoilla on sen paras aika. Se on nimittäin erityisesti Rhododendron-puisto, ja myös siinä tyylikkäässä mielessä, että myös meidän Pohjois-Pohjanmaan maakuntakukkamme suopursu on alppiruusu eli Rhododendron (Rhododendron tomentosum). Niinpä Teknologiakylässä kukkivat yhtä aikaa suopursut ja muut hienot jalostetut alppiruusut.

Puistossa on ollut jo aiempiakin kukkijoita - kukkapenkeissä narsisseja ja puiston nurkilla nuoria pilvikirsikoita.

Puiston keskellä, sen sydämenä on tavallisen kaunis soistunut kangasmetsä, joka kasvaa mustikkaa, juolukkaa ja suopursua. Suopursujen lisäksi juuri nyt kukkii myös metsätähti. On hienoa, että tavallinen metsämme voi olla myös arvokkaan näköinen puisto kun se oikein rakennetaan. Yliopisto rakennettiin suolle, niinhän tavataan sanoa, ja täällä sen näkee. Kun olisi vielä joku vaivero säästynyt!

osin istutukset ovat arvokkaina omissa penkeissään, niin kuin yläkuvassa, osin ne liittyvät saumatta kangasmetsään. Kumpikin toimii! Myös alppiruusut ovat happaman maan kasveja.

Niin suopursun kuin alppiruusujenkin ainavihannat lehdet käpertyvät kokoon talveksi. Mutta kyllä myös kukassa on yhtäläisyyksiä; kun aikansa katselee suopursua, alppiruusulta se alkaa näyttää.

Ehkä meidän omassa mielikuvastossamme suopursu on aikanaan liittynyt soistuneisiin metsiin, köyhyyteen ja pientilallisten kohtaloihin? Siksipä on hienoa muuttaa suopursun imagoa kasvattamalla sitä nyky-Oulun kaupunkimagon edustustilassa! Ainakin ulkomaalainen osaa sitä arvostaa, ja oululainenkin oppia.

---

Kävin kuvaamassa teknologiakylän puistoa juhannusaattona. Mutta nyt jään viikoksi lomalle, enkä ole netin tavoitettavissa! Tai tavoita nettiä...

Kotipuutarhurin kevättöitä ja häiritsijöitä

2009-06-14T21:52:00.005+03:00

Viikonloppu on kulunut pihatöissä. Uusin tien reunan pensasaitaa. Virpiangervo ei ole toipunut toivotusti leikkauksesta, vaan jäi epätasaiseksi. Tein aitaan reiluja reikiä ja istutin väleihin norjanangervoa, astiataimina. Toiveena on, että ne riehaantuvat ja valtaavat koko penkin, tai sitten tulos jää eripariseksi kuin isännän kotitossut. Kuvassa on vastaistutettua pensasaitaa, häivytettynä tietenkin. Tältä sen pitäisi näyttää, joskus, kesäyönä.

Pihatöitä oli tietysti paljon muutakin. Mutta siinä sivussa oli selvitettävä tuore hevosmuurahaishyökkäys. Ensimmäinen kokemus oli viime vuodelta ja elintavat alkavat olla selvillä. Ja myrkyt. Talomme on hirttä, puuta piharakennukset, puulämmitys ja halkopinoja pihan reunalla ja liiterissä. Lahonneilla hirrenpätkillä on reunustettu yksi perennapenkki; sekin joutuu purettavaksi kimalaispesineen. Tontilla kasvaa suuria mäntyjä kolmatta kymmentä, terveiltä näyttävät kaikki. Mutta hevosmuurahaiselle sopivaa elinympäristöä siis...

Tällä kertaa muurahaiset olivat löytäneet pesänpaikan rappusista. Reittiä seuraten löytyi lähistöltä myös kivi, jonka alta oli tunneli mahdolliseen maapesään. Rappusiin näytti menevän vain 10 cm leveä kolo. Pesäpuu tuntui vielä kovalta. Muuta emme ole tontillamme myrkyttäneet, mutta rakennuksiin emme näitä muurahaisia halua. Aerosolimyrkytys oli lopulta helppo - ainakin toistaiseksi.

Yritin moneen otteeseen kuvata muurahaisia. Pilvinen päivä ja pitkät suljinajat korkeillakin ISO-arvoilla tekivät työn hankalaksi. Kokeilin monenlaisia putkia ja loittoja ja makroja. Mukavimmaksi kuvaksi jäi yläpuolinen: hevosmuurahainen siivoaa pesäänsä! Se heitti reunalta alas koivunsiemenen. Näyttäisi rauduskoivulta. Muun mittakaavan puutteessa muurahainen näyttää vähän pieneltä, meidän hevosmuurahaisemme ovat noin 10-13 mm pitkiä, tämä saattoi olla noin sentin.

(Kuva on puoleen kropattunakin noin 3000 pikseliä; kiitos uuden täyskennoisen kamerani. Nyt meillä on Sony Alpha 900:kin ja sen kuvalla kokoa yli 24 megapikseliä. Alphoja on nyt sarja, myös mallit 350 ja 700 - kameroita on lisätty kun Leenakin on innostunut kuvaamaan pihastudiossaan.)

Lauantai ja sunnuntai ovat olleet pilvisiä, heikkosateisia ja salamoiviakin päiviä. Hyttysiä on ollut melkein tuskaksi asti. Uuden kamerani kuvakoosta kertoo yoinenkin makrokuva: tarjouduin malliksi ja annoin itikan imeä. Tarkoitus oli kuvata myös lentoonlähtö täysin mahoin, mutta se oli kuitenkin liian nopea. Enpä osannut panna ajoissa sarjatulelle uutta kameraani. Asia on korjattavissa!

Lopulta kun tihkusateessa sain pihatyöt johonkin malliin, ilta-aurinkokin pilkisti pihallemme. Jalusta kasaan ja muutamia kuvia pihatöistä. Kosteana hohtava tiemmekin loisti kameraa kutsuen, mutta tämän kauemmmaksi en jaksanut lähteä.

(Ylin ja alin kuva ovat kolmesta kuvasta yhdistettyjä HDR:iä, tilannekuvat eivät.)

Kauppurienkatu 30:nen omenapuu

2009-06-10T20:44:00.006+03:00

Kauppurienkatu 30:nen pienkerrostalon sisäpihalla kasvaa kuvan suuri omenapuu. Talo on rakennettu sodan pommitusten jälkeen ja sodanjälkeiseltä ajalta on puukin. Omenapuuta on vaalinut taiteilija Hilkka Inkala, tunnettu Oulun kuvaaja. Omenapuu on nimetty myös Oulun yliopiston nimikkopuuksi, ja tässä mielessä Hilkka Inkala soitti ja pyysi sen dokumentoimaan. - Mistä sen tietää, kukkiiko se enää yhtä komeasti! Viime vuonna kukkatupsuja oli vain kolme, kertoi Inkala. - Hilkka Inkala näkyy kuvassa kerrostalon seinustalla.

Muutaman korttelin päässä on vanha mutta vähän pienempi omenapuu entisen sotilaspiirin esikunnan seinustalla. Siitä on kuva alla, en tullut katsoneeksi mitä toimitaa tässä Saaristonkadun vanhassa rakennuksessa nykyään on.

Esikunnan omenapuulta taaas näkyy jo seuraava vanha omenapuu, keskustan terveysaseman takana. Terveysaseman rakennus ei oikein innostanut kuvaamaan omenapuuta huolellisemmin. - Kaikki nämä omenapuut olivat komeimmillaan kukassa 10.6. kun kaupungin pohjoispuolella, Linnanmaan kasvitieteellisessä puutarhassa, taisivat vasta aueta ensimmäiset nuput.

Terveysaseman vieressä Löytyspuistossa on useita nuoria omenapuita, myös punakukkaisia koristeomenapuita. Omenapuita on istutettu viime vuosina puistoihin melko paljon - mm. Kaupungintalon ympäristöön ja uusittuun Heinätorin puistoon. - Vanhoja puita on tietysti runsaasti Hupisaarten Kiikkusaarilla.

Omenapuiden kanssa yhtä aikaa kukkivat myös suositut pilvikirsikat, ja tuohituomikin aloittelee, vaatimattomammin.

Siementävä neidonkieli ja lehtevä fossiili

2009-06-04T22:14:00.006+03:00

Päivällä puutarhuri Jari Klaavuniemi tuli vastaan selvösti innoissaan - kuningatar siemensi! Kyseessä oli tietysti Teneriffan kuningatarneidonkieli, josta oli huhtikuun lopussa blogissa kuvia ja juttua. Kukinnon värimaailma on nyt ihan toinen.

Töistä lähtiessä kasasin pikajalustan ja sain kun sainkin lähikuvan kukinnosta. Ja kuvasta näkyy selvästi myös se, että punaisten terälehtien jäänteet ovat nyt sinisiä. Tällainen värinvaihto on monille meidänkin lemikkikasveillemme tyypillistä. Mutta myös siemenet näkyvät kuvassa selvästi.

Myös uusi austalianwollemia (Wollemia nobilis) voi hyvin ja tekee uutta lehteö erityisesti Romeossa, jossa tämä muinaispuu huiskalehtii hienosti. Alla vähän villimpi kuvakulma uusiin ja vanhoihin lehtiin; alin kuva olkoon Lehden synty.

Kovassa valossa

2009-06-02T22:17:00.005+03:00

Näiden kuvien resepti on sama kuin edellisten: suora auringonvalo (ns. kova valo), laajakulma ja sen alla hernepussi ja pieni aukko eli laaja syväterävyys. Poikkeuksena tästä reseptistä on kangasmetsäkuva. Kuvat on rakennettu eri tonemapping-ohjelmilla. Yllä on Photomatixilla "tehostettu" kuva herttavuorenkilvistä (Bergenia cordifolia) Kasvitieteellisessä puutarhassa.

Itselleni nämä ovat harjoituksia, pohdintaa. Jospa tästä löytyisi keino kuvata kasveja myös keskipäivän auringonvalossa??

Päivänpaisteinen kangasmetsä kiiltoineen ja syvine varjoineen on valokuvaajalle usein haaste. Kiiltäviä ovat vastavalossa niin koivut kuin puolukan varvutkin. Tässä on HDR-käsittelyn "luonnonmukainen" tulos. Mutta eipä moni taida hoksata että kasvitieteellisestä puutarhasta tämäkin. Osasto on "tuore kangasmetsä", tietenkin. - Jos tämän kuvan varjot ovat tukossa, voisit kokeilla löytyykö näytöstäsi kirkkauden säädin tai pystyisikö sen peräti kalibroidaan. Omalla työpaikan näytöllä kuva on liian tumma.

Kasvitieteellisen puutarhan istutuksista löytyi tämä puutarhurin oivallus - helmililjat ja yksi keltainen orvokki. Kuvassa on viisto aamuvalo.

Lopuksi kaksi orvokkikuvaa. Keto-orvokit (Viola tricolor) kylpevät keskipäivän auringossa takanaan siperiansembrat. Keltaiset lapinorvokit (Viola biflora) on kuvattu toisin päin - varjosta valoon. Taustalla on siis suora, kova auringonvalo, jonka voi HDR-tekniikalla korjata.

Säväytystä tai tehostusta

2009-05-31T20:55:00.004+03:00

Kävin varhain sunnuntaiaamunakasvitieteellisellä kuvailemassa. Oli tyyntä ja kirkasta, aurinkoista. Reissulle oli kuvaussuunnitelma - tarkoitus oli kuvata laajakulmalla, käyttää vanhaa kunnon hernepussijalustaa, sommitella pääkohde etualalle ja liittää se maisemaan. Päätin kuvata lapinvuokkoa (Dryas octopetala) ja ruusujuurta (Rhodiola rosea), siis kahta Lapin kasvia.

Kukin kuva otettiin kolmella eri valotuksella (3 x 2EV haarukointi, f/20) ja kuvat yhdistettiin tietokoneella ns HDR-kuvaksi. Tällä kertaa en pyrkinyt ensi sijassa luonnollisuuteen tai totuttuun tapaan tehdä kasvikuvia. Päätin yrittää ns. "local tonemapping" -tehosteita. Tälle tonemapping -sanalle en tiedä oikeaa suomalaista termiä. Sitä voisi kutsua vaikka säväytykseksi tai tehostukseksi.

Tämä säväytys mahdollistaa muutamia tehokkaita kuvatehosteita. Kuvista voi tehdä hyvin sävykylläisiä, runsassävyisiä. Kuvan varjokohtien yksityiskohdat paljastuvat ja jyrkän valon aiheuttamat mustat varjot voi aukaista. Kuvan mikrorakenteet nousevat esiin, kuviin tulee voimakas materiaalin tuntu. Näitä voi tietysti säätää haluamallaan voimalla... Mutta hyvää kuvaa ei tietenkään tee tekniikka. Sitä pitäisi suitsia... Parhaiten tunsin onnistuvani yläpuolella olevassa vuokkokuvassa.

Lapinvuokko on ravinteisten, kalkkipitoisten tunturikankaiden valta- ja jopa tyyppikasvi. Ruusujuuri on kosteiden tuntipurojen sorareunojen kasvi. Sen juuri tuoksuu ruusulta. Ruusujuuresta on Oulun yliopistossakin tutkimuskasvatuksia. Ruusujuurella on monenlaisia farmokologisia vaikutuksia, joita tutkitaan innokkaasti.

Alapuolella auringon valo osuu ruusujuuriin, mutta muu metsä on puiden varjostamaa. Varjon kasvit kuitenkin erottuvat, samoin taustamaiseman kirkkauden vaihtelut. Kuva ei ole puhkipalanut eivätkä varjot tukossa. Yhdellä kuvalla tällainen "dynaaminen alue" ei olisi tavoitettavissa. (Kokeilin myös toisella kameralla haarukoimalla 3 x 0,7 välein. Kaikissa oli taustamaisema ylivalottunut.)

Yllä on kuva ruusujuurikasvustosta "kukkuloilla" eli tunturikasvillisuutta matkivassa ympäristössä. Alla on ruusujuurimätäs "systeemissä" eli kasviheimoja ja -sukuja esittelevässä puutarhan osassa. Mätäs on suorassa auringonvalossa.

"Tonemapping" vaatii harjoittelua. Huomaan itsessänikin jatkuvasti vastustusta, kun valokuva alkaa näyttää totuttua sävykkäämmältä tai varjot oudon valoisilta. - Näiden kuvien arvioiminen voi olla vaikeaa myös, jos oma näyttö on liian tumma tai kirkas. Pimeäksi päästetyllä, säätämättömällä näytöllä varjot voivat edelleen olla täysiä varjoja...

Tuulessa kukkivaa

2009-05-27T22:10:00.010+03:00

Eilen odotin koko päivän että pääsisin kuvaamaan kukkia myrskyssä. Mutta tuuli alkoi illalla jo hiljentyä, ja ainoaksi onnistuneeksi otokseksi jäivät nämä tullessa taipuilevat narsissit Madetojanpuistosta.

Alakuvan aasiankullerot (Trollius asiaticus) kuvasin jo pari päivää sitten aivan työpaikan ulko-oven edestä. Oli tosin kontattava, että tämän kuvakulman ja vastavalon tavoitti.

Yliopiston puutarhalla on tavallisten ja aasiankulleroiden lisäksi ainakin vielä oranssinvärisempiä altainkulleroita.

Lopuksi sisä- ja vastavärikuva kasvihuoneista. Alla kukkivat hauskat litteät

liisukat

Vuokot, esikot ja muut

2009-05-23T20:02:00.004+03:00

En ole päässyt pitkään aikaan puutarhalle, mutta tänään kävin pikaisesti. Kevät on tullut Ouluun viikossa ja liki kaikki kevätkukkijat ovat nyt kukassa yhtä aikaa - vuokot, esikot, pulsatillat, linnunsilmät ynnä muut. Tässä muutama pikaisesti otettu kuva - ylhäällä kerrtottukukkainen valkovuokko keltavuokon kera, alla lehdossa yhä kukkiva näsiä.

Kukkuloille on rakennettu puro; sitä koristaa komea rentukka. Käykääpä Kasvitieteellisellä puutarhalla kävelyllä juuri nyt! Ilmatkin passaavat, vai mitä.

Pikisaari 75,9 pistettä

2009-05-19T19:22:00.004+03:00

Pikisaaresta on otettu monta panoraamaa. Tässä yksi, keväinen. Pikisaaret on juuri tulossa hiirenkorvalle, mutta vihreää ei vielä näy.

Pisteytys selviää toisesta blogistani. Olen jäänyt päiväksi erään valokuvia arvottavan sivuston koukkuun. Tämä on nyt sitten viime aikojen paras kuvani, koneen mukaan. Vaikka HDR-versio on vielä tekemättä.

Linkki tuohon arvotavaan kone-sivustoon: Acguine

Kappelin pihta on poissa

2009-05-15T21:21:00.005+03:00

Kuvasin kappelin pihdab 7.3.2009. Kun kaksi kuukautta myöhemmin kävin paikalla, puu oli poissa. Vain kanto om jäljellä. Pihdasta oli kuva myös kaupunginkirjaston näyttelyssä.

Syystä en tiedä mitään. Kuten kuvasta näkyy, latvus oli kuivunut, kai kuollut. Kuten alakuvasta näkyy kannon mukaan tyvi oli täysin terve ja kova. Ehkä puusta siis luovuttiin esteettisistä syistä. Mutta minun mielestäni se oli niin komea, että ansaitsi näyttelypaikankin vielä maaliskuussa.

Kanto on terve. Kuvasta näkyy hyvin millaista on siperianpihdan kaarna.

Härmä, rutto ja mänty

2009-05-09T19:01:00.007+03:00

Sattumoisin jouduin Karjasillanpuistoon; piti heti kuvata puut. Yläkuvassa on puiston hrmäpajua, josta jo vuosi sitten aika paljon kirjoitin (tunniste Salix daphnoides alla). Yläkuva kuuluu "munkuviin". Se taas on perhetermi, jolla vaimo kuvaa tiettyä ilmettä naamallani. - Kuva voi olla ongelma monella näytöllä, joko liian tumma tai vaalea. Vähäsävyinen kun on, graafinen. Vastavaloon eivät erotu keltaiset-keltaisenvihreät vuosikasvaimet. Härmäpaju on juuri aloittamassa kukintaansa; kimalainenkin näkyi.

Mäntykin voi olla värikäs harmaassa puistossa. Tämä mänty kuuluu niihin puihin, jotka muistan nuoruudesta. Kouluaikana olin kova käymään työväenopistolla. Kävin kirjallisuuspiirissä ja erilaisia esitelmiä kuulemassa ja konserteissakin. Olin itseäni fiksumpi. Mutta jo silloin tämä mänty oli. Tämä on jollain tapaa ikäänsä nähden pienikasvuinen. Suurena muistan sen. Latva on ilmeisesti katkennut joskus, ja tämä on toinen latvus. - Kaunismuotoinen puu, kuin bonsai.

Alla leskenlehden sukulainen, etelänruttojuuri, aloittamassa kukintaansa Kaupunginojan varrella. Ruttojuuria kasvatetaan peittokasvina suurten lehtiensä takia, kaiketikaan ei kukintojensa.

Pajuvaasi

2009-05-03T21:11:00.004+03:00

On pajujen aika. Pajuista puhutaan yleensä pusikkoina, mutta niistä pidetään enemmän kuin myönnetään. Tavallisia ei huomata eikä noteerata arvopörssissä, mutta arjessa ne ovat tärkeitä. Millainen olisi kevät ilman pellonreunojen ja rantojen punertuvia vyöhykkeitä? Millainen olisi kevät ilman pajunkissoja? Millainen olisi kevät ilman kukkivaa raitaa? Onhan se ensimmäinen näyttävästi kukkiva puu.

Pajut saavat hyvälle tuulelle ja hallitsevat maisemaa kuukauden päivät ennen koivujen hiirenkorvia. Lehteentulo on nopeampi maiseman muutos.

Mutta minulle paju edustaa myös energiaa, notkeutta, nopeutta, voimaa ja taipuisuutta. Ne ovat myös lisääntymisessään kurittomia, vallattomasti risteytyviä, lajittumiseltaan ehkä vielä "keskeneräisiä". Monella tapaa liitän pajun luovuuteen.

Tällä kertaa tarjoan kiiltopajut vaasissa. Ja tarkkanäköinen näkee taustalla ikonin hahmon. Alakuvassa on maiseman väri, rannoilla ja peltopusikoissa. Kuva on maalattu pajuilla.

Teneriffan tuliainen - Kuningatarneidonkieli

2009-04-27T19:18:00.024+03:00

- "Haaveiden takana on trauma!" puuskahti eilen työkaverini Annikki Kestilä, kun hän kertoi kasvitieteellisen puutarhan kuningatarneidonkielen tulosta taloon. "- Kun kävin ensi kertaa Kanarian saarilla halusin nähdä kuningatarneidonkielen kukkimassa omassa ympäristössään. Mutta näin vain kolmimetrisiä kuivia rankoja luonnonsuojelualueilla, joilla niitä ei voinut edes koskettaa. Se oli suuri pettymys. Mutta nyt se kukkii täällä! Työpaikalla!"

Kuningatarneidonkieli (Echium wildpretii)on Kanarian ja erityisesti Teneriffan ainutlaatuisia endeemisiä (kotoperäisiä) kasveja. "Kuningatar" on kolmimetrinen, erittäin runsaasti kukkiva, karvainen, mehiläisten rakastama kasvi, joka pystyyn kuivuttuaan on kuulemma piikkisempi kuin kaktus. Neidonkielet ovat lemmikkikasveja, mutta aika erikoisia lemmikkejä siis!- Englanniksi nimi on Tower of Jewels eli suomeksi vaikkapa "timanttitorni".

Annikki toi lopulta itse kasvin Kasvitieteelliseen puutarhaan. Siemenpussi osui käteen toisella reissulla syksyllä 2007 lentokentän tax free -kaupassa, jossa niitä myytiin matkamuistona. Pussista on kuvia alla. Siemenet istutettiin 3.3.2008, ne itivät vajaassa parissa viikossa, ruukutettiin 22.5.2008. Näin kertoo puutarhan tietokanta. "Kuningatar" on kaksivuotinen, ensimmäisenä vuonna se kasvattaa tiheän, hienon harmaanvihreän ruusukkeen, ja toisena vuonna se kukkii. Kukka on nyt ilmestynyt yhteen kaikkiaan viidestä ruukusta. Se on nyt noin metrin korkuinen. Kuningatar on nähtävissä Julian kaktusosastolla. Kaiketi myös Teneriffalla se kukkii juuri nyt.

Lähikuvan punaisissa pikku kukissa on muutamia hienoja yksityiskohtia. Kukkien heteiden ponnet ovat kauniin sinisiä ja kukissa on iso pisara. Mettä, luulisin. Heteet ovat pitkiä ja eripituisia niin kuin neidonkielille kuuluu.

Suomessa kasvaa satunnaisena ja eteläisenä kyläneidonkieli (Echium vulgare). Puutarhoissa on viljelty piianneidonkieltä (Echium plantagineum), joka on karkaillut joskus myös ympäristöön. Aika arkisia nämä suomalaiset nimet. Mutta siinä ovat tämän monilajisen suvun skandinaaviset lajit. Kanarialla on useitakin endeemisiä neidonkieliä, myös muita hyvin suurikokoisia. Niistä yhdellä on siniset kukat, kolmannella valkoiset. Hienoin netistä löytämäni kuva kuningattaresta on Hannu Aarnion kasvista omassa ympäristössään - sen löydät täältä.

Kuningatarneidonkieli ei kuulu puutarhan vakituisiin opintokokoelmiin. Ehkäpä se tämän takia jää tämän kevään erikoisuudeksi. Kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneet ovat auki vapun aikana niin lauantaina kuin sunnuntainakin.

Banaani kukkii Oulussa

2009-04-24T20:31:00.002+03:00

Korkealta Romeon latvuksista löytyi villibanaanin kukka ja banaaniterttu. Terttu oli niin hankalassa kulmassa etten kunnon kuvaa saanut.

Valoa, mutta yhä talvea

2009-04-22T17:22:00.004+03:00

Ajatus pyörii vielä näyttelyn tiimoilla päivittäin. Tuossa oikealla on muutama linkki aiempiin posteihin. Tänään mietin taas mitä kuvia jäi pois ja miksi. Tässä on yksi, Kasvitieteellisestä puutarhasta. Kasvitieteellisestä ei tullut mukaan ylipäätään yhtään kuvaa. Paikka taitaa olla vielä niin nuori.

Joulu- tammikuussa kuvasin kyllä kasvitieteellistä yöaikaan. Ylhäällä on yksi niistä, otettu 29.12.2008. Oli kyllä täysi yö, vaikka kello näyttää kameran mukaan olleen vasta puoli kuusi.

Tänään kävi mielessä että käyn töistä lähtiessä ottamassa muistista kuvan uudestaan. Tämä kuva on otettu 22.4. eli liki neljä kuukautta myöhemmin. Neljältä aurinko paistaa täysillä. Kuva tuli nyt vastavaloon. - Melko hyvin muistin kuvakulman, mutta en ihan.

Kuva syntyy valosta, niin tämäkin kuvapari. Ellei näyttönne ole liian tummaksi säädetty, yläkuvassa pitäisi näkyä monia vihreän sävyjä. Puutarhan lamppujen valo on vihreää - talvella sen huomaa, ei niinkään kesällä. Vihreästä lumesta huolimatta tai ehkä sen takia tämä kuva on ollut tämän talven suosikkejani.

Ai niin, kuvan puut... ne ovat punasaarnia (Fraxinus pennsylvanica), joista kirjoitinkin blogiin monta jutuua syksyllä. Näitten puitten oksat kaartuvat kauniisti, samoin ylös kurottuvat pikkuoksat. Oikeastaan nuo oksat ovat värien kanssa yläkuvan tärkein elementti.

Kuva kävi jo kirjapainossakin, mutta ei löytänyt "kaveria" näyttelyyn. Blogissa on kyllä kasvitieteellisen keskitalvelta muutama muukin yökuva. Ne löytyvät Botanical gardens - tunnisteella.

Ja muistutetaan vielä, että toisessa kasvikuvablogissa on myös meneillään vuodenaikaissarja, Kalimenojan koskelta.

Ruusuja, ja risuja

2009-04-19T14:29:00.006+03:00

Ostin eilen Oulun Stockmanilta kimpun ruusuja. Kukat joutuvat meillä kuvattavaksi, niin nämäkin. Yllä ruusukimppu tämänpäiväisessä kunnossaan... Mikähän meni vikaan? Ruusut olivat aukeamattomia pikkuruusuja kylmäkaapista, toin ne kotiin alle puolen tunnin, ne oli hyvin pakattu ja löysivät heti vaasiin. Lyhensin varsia. Kun aloin kuvata kukista makroja, niistä löytyi pieniä keltaisia pisteitä kaikkialta, kuihtumisen alkuja. Pilalla kaikki, eikä kestänyt kuin hetken kun ne nuupahtivat liki kuvan tämänaamuiseen kuntoon.

Yhden lähikuvan onnistuin ottamaan ilman keltaisia pilkkuja, se alla, ja täyttäköön se koko kimpun tehtävän.

Päivän mielenkiintoisin kuva taisi olla tämä: pinkkiin ruusuun kuuluu piikki pistävä...

Näyttelyn hahmoista ja hahmojen vieraudesta

2009-04-17T16:43:00.008+03:00

Aion nyt näyttelyn jälkeen selvitellä blogissa päätäni. Mitä tuli tehtyä? Nyt voin julkaista kuviakin vapaammin eikä pihdata aina; 'jospa tämä säästetäänkin näyttelyyn?' ... ja se säästettiin, turhaan. Monta piti kuvia olla senkin takia että sai tarpeelliset vaa'at ja pystyt... Varastoa on kertynyt.

Eilen kirjoitin hahmoista, mutta valokuvan ja kuvankäsittelyn kannalta. Niistä muotoutui kuin itsestään näyttelyn olennainen osa. Jälkeenopäin ajatellen hahmot tarjosivat tien puistojen historiaan: Paula von Populus Pietarin taimimyymälöihin vuosisata sitten; Sofia Äppelträd Kiikkusaarten syntyaikaan,jossa hänet oli helppo sijoittaa Hanna ja Maria Åströmin ja Maria Silfvanin kanssa porvarillis-säätyläiseen aikaan; Roosa Rubra edustaa myyttisen pyhän pihlajan yhteyttä nykyaikaan; Pia Paju on nykyaikaa, toivottavasti. Kuka jäi pois? Victoria Vaahtera, lohenkalastaja-loordin suomalaissyntyinen vaimo. Näitten kanssa oli mukavaa! Olisihan siellä voinut olla vielä Terttu Tervaleppä pesemässä pyykkiä Hupisaarten ojikoissa tervaveneitten väleissä! Ei tullut ajoissa mieleen.

Yksi lähtökohta oli vieraannuttamisessa. Oli aika yllätys nähdä omissa valokuvissaan jotain outoa, jotain eri aikakaudelta. Kuvan oma alkuperäinen paikka ja aika horjui, jopa hävisi.

Näyttelyn avauskuva - jossa on kaikki Leenan hahmot berliininpoppelin ympärillä - on varmaan hankala heti sijoittaa Ouluun. Vaikka se onkin siltojen keskellä, Lohipadonniemellä.

Vieraannuttaminen toimi toisinkin päin: - Ei voi olla totta! Leena huudahti, kun näytin hänelle valokuvan paikan, Lohipadonniemen "todellisuudessa". Kuva oli syöpynyt mieleen, mutta erilaisena, hänen oman mielikuvansa mukaisena.

Mutta ehkä myös tämän postin alun ja lopun maisemakuvatkin ovat oululaiselle outoja. Toisesta syystä. Tuttu paikka, mutta kirkko keskellä metsää. Entisiä aikoja? Nykyistä Oulua? Siis - mistä kuvat on otettu? Vastaus on alimman kuvan alla.

Lohipadonniemi, sieltä nämäkin. Kirkko näkyy Lammassaaren yli, sillat on oikealla. Metsäinen kaupunki, tämä Oulu. Alakuvassa on rauduskoivu; kuvan piti tulla koivuvitriiniin, mutta se ei koskaan valmistunut.

Puistopuunäyttely on avattu!

2009-04-16T16:40:00.009+03:00

Saimme näyttelyn tänään pystyyn. Meillä oli valmis suunnitelma, taitto, mitat. Kaikki meni paikalleen ja lopputulos on haluttu. Kuvassa pystytyksen jälkeen vaimoni Leena Holmström, jonka kätten jälkeä näissä kuvissa on kaikki satumainen, kuviteltu ja eri kuvista yhdistelty.

Leenan aloitteesta haimme viime syksynä kirjastolta tilaa Oulun puistopuut - valokuvia ja kollaaseja -näyttelylle. Ajatuksena oli yhdistää kuvankäsittelyä ja dokumentaarista kuvaa ja kenties käynnistää hiukan keskustelua taas tästäkin asiasta, valokuvan dokumentaarisuudesta. Tai käsitellä ( = käsittää) kuvaa niin kuin sen käsitämme...

Lopputulos ei taida viedä keskustelua tähän suntaan. Leena teki puistokuviin niin fantastisia hahmoja, että raja dokumentaarisen ja fiktion välillä pysyi kristallinkirkkaana. Itse koen että hänen työnsä teki minun puistokuvistani kaksin verroin kiinnostavampia ja hauskempia. Toivottavasti myös nuoret hoksaavat näyttelyn. Ja muut kuvankäsittelijät! Leena etsii koko ajan myös vakavia kuvankäsittelytöitä! Hänen työnjälkeään on myös näyttelyn suunnitelma ja nettigalleriat (Näyttelyn taitto joka on myös nettisivujen perusta).

Minun oli sitten suhteutettava oma puistopuita käsittelevä selitystekstini sitten näihin hahmoihin... Ratkaisuksi tuli, että nimesin hahmot ja tein niistä ikään kuin historiallisia. Ja tässähän yksi kaksikko: Victoria Vaahtera ja Sofia Äppelträd. "Pane, että ilman varjoja! huutaa Leena tuosta vierestä. Se on hänelle kuin "alasti".

Koko kysymys dokumentaarisuudesta ei tosin minusta enää ole hedelmällinen pohdiskelun aihe. Kuvassa on kyse samasta kuin muussakin kielessä: kuvalla valehdellaan, suostutellaan, innostetaan, peitellään, käsitetään väärin ihan niin kuin millä muulla kielellä tahansa. Kyse on tekijän tarkoituksesta, motivaatiosta, päämääristä, tietoisista ja tiedostamattomista.

Toisekseen yhdestä HDR-kirjasta löysin Leenan hahmoja vastaavan esimerkin. HDR-kuvauksella ja kuvankäsittelyllä on Hollywood-elokuviin luotu aivan toden näköisiä ( = valokuvan näköisiä) esineitä ja sisustuksia, jotka kuitenkin ovat synnyltään bittivirtaa. Kirjassa puhuttiin "fotorealistisesta fantasiasta" ja sellaisiahan nämä Leenan satumaiset hahmot ovat: valokuvan palasia uudella tavalla yhdistettynä.

Seuraava projekti olisikin ryhtyä kaivelemaan, mitä se aito oikea 32-bittinen Photoshoppailu on. Sillä se antaisi kuvaan sävyjä ja valovoimaa (= exposure!) aivan uudella tavalla lisää.

- - - Mutta kun olimme lopettelemassa näyttelyn pystytystä, vitriinin eteen pysähtyi nainen, joka kysyi: "Ovatko nämä kuvissa oikeita nukkeja?" ja kun Leena ei oikein osannut vastata, hän jatkoi selittäen "Vai vain kuvankäsittelyä...?" Johon Leena iloisesti nauraen... "vain kuvankäsittelyä...". Ehkä sittenkin myös se alkuperäinen kysymyksemme kuvan totuudellisuudesta jää jollakin tavalla ja tasolla ihmisiä vaivaamaan.

LINKIT NÄYTTELYYN:

VITRIINIT
KUVAT YKSITTÄIN

Ei metsää ilman kääpää

2009-04-12T20:50:00.005+03:00

... tai jos metsässä ei ole kääpää, ei se oikeastaan ole metsä. Siinä tapauksessa laho puu on viety pois. Nykyään talousmetsissä näkee jopa vähemmän kääpiä kuin kaupunkien puistoissa. Tosin sielläkin niitä pelätään.

Täällä kotikylässänikin on metsälaki voimassa. Sen myötä luonnontilaisen kaltaista metsää löytyy laikkuina sieltä täältä, esimerkiksi pienen joen, Kalimenojan, rannoilta. Joen varteen on jätetty muutaman metrin hakkaamaton vyöhyke. Kuvan Lehtikankaankoskella olemme vaimoni kanssa käyneet kävelylä varmaan kuukausittain. Niinpä myös tänään. Näin talvinen on näky 12.4.!

Mutta tulipa kiva kuva kantokäävästä. Tämä on nyt HDR-tyylinen kuva, millä tarkoitan, että siinä on käytetty Photomatix-ohjelman tarjoamia tyylikeinoja. Tähän kuvaan se tuntuu istuvan; hauska tuo ruskeanoranssi joki ja punainen kääpä... Ruskeata se vesi oli, ja punainen se kääpäkin - uskokaa pois.

Mutta vielä kaupunkimetsiin

Pari viikkoa sitten Minna Terho väitteli kaupunkipuiden kunnosta Helsingissä. Hän etsi tutkimuksessaan uusia keinoja arvioida puistopuiden kuntoa, jotta niitä ei kaadettaisi turhaan. Asiasta on myös väitöksen myötä keskusteltu, tässä pari linkkiä.

Keskustelu Helsingin Sanomissa

Juttu Kaupunkimetsä-blogissa

Minulle oli uutuus tämä Kaupunkimetsä-blogi! Sellaistakohan olen itsekin pitänyt? Täytyisikö tästä luoda kansallinen liike.

Käävät kaupunkeihin turvaan!

Hyvää pääsiäistä!

2009-04-11T09:48:00.007+03:00

Teimme Leenan kanssa urakalla pääsiäiskuvia. Kuvissa on tulppaaneja, krookuksia ja narsisseja. Ehkä sitä ei kaikista kuvista tajua! Kuvat ovat makrokuvia, käytimme molemmat myös loittoja; minun kuvani ovat käyneet läpi HDR-kehittämön.

Tällä kertaa kuvat on upotettu blogiin galleriaksi. Tulin opetelleeksi tämän kun perustin sisarelleni 50-vuotislahjaksi sukublogin.

Kuvahaaste - vastaus: puun takaa

2009-04-11T08:56:00.007+03:00

Jatulintarha-blogi haastoi miettimään, onko julkaisemissani kuvissa ja jutuissa jokin käsittääkseni kätkeytyvä, toistuva teema. Omista kuvistaan hän löysi "kuluneisuuden" ja "tyhjyyden". Valitettavasti olen sairastellut ja vastaus on myöhässä.

Vastaus on: kysymys on vaikea. Onko kaikkien puukuvien, siluettien, makrokuvien, puistokarttojen, hdr-tekniikan ja muiden kuvauspohdiskelujen taustalla jotain muuta. Jotain muuta siellä on. Mutta mitä?

Ehkä puiston ja puiden taustalla on ennen kaikkea metsä. Liikun kyllä (talous)metsissä, mutta kuvaan pääasiassa puistoissa. Ne ovat lähellä ja ne ovat talousmetsiä kiinnostavampia.

Puistoissa kuvaan useimmiten puun takaa. Katselen kaupunkia puiden läpi ja ohi. Useimmiten näen muiden kuvaavan kaupungin puita toisarvoisena rekvisiittana, koristeena, lisänä. Näissä kuvissa rakennukset ovat tärkeitä, ja ne ovat pönäköinä keskellä kuvaa. Puut ovat reunoilla, korkeintaan kehystämässä. Entä jos katsookin kaupunkia toisin kuin arkkitehti? Kuin tavallinen kulkija, jonka maisemassa etualalla on - puu?

Ensi viikolla (17.4. alkaen) näkee puukuviani myös tästä näkökulmasta Oulun kaupunginkirjastossa.

Laitan yhden kuvan joka nyt tulee mieleeni eikä ole näyttelyssä. Tämä maisema kuvaa sitä maailmaa, jossa minä en viihdy. Vaikka sitä jotenkin kauhulla tässä katselen ja samalla estetisoin, puun takaa.

Kuvassa on Toppilan lämpövoimala, joka tähän asti on polttanut soita. Katselemme sitä talvisen siperianlehtikuusimetsikön läpi. Tämä metsikkö muistuttaa minua talousmetsistä. Nyt kun turve käy vähiin, voimala siirtyy polttamaan puuta; on puhuttu myös kivihiilestä. Ehkä puun poltosta pitäisi olla iloinen, soitten takia. Mutta. Maa, tuuli, ja aurinko; ne kuulostaisivat energiamuotoinakin runolta.

Kuvan nimi voisi olla Savuna ilmaan.

Impressionistisesti, metsään

2009-03-31T20:46:00.006+03:00

Tulppaaniposti oli jostain syyst'ä tipahtanut pois, muuttunut vedokseksi, draftiksi. Julkaisin sen siis uudestaan, toivottavasti tästä ei tule sotkuja.
--

Suttuisen tiistaipäivän päätteeksi aurinko näyttäytyi illalla. Viime viikon lukemisista tuli mieleen kokeilla panorointia metsän puilla. Tässä alkuperäinen tilanne Navettakankaan metsäautotien risteyksessä:

ja tällainen siitä tuli - tässä yksi panoroinneista (suljinaika 1/8 sek). Lumi muuttuu ikään kuin sumuksi, sumun korkeus riippuu liikkeen nopeudesta.

Ja vielä toinen, abstraktimpaan suuntaan. kun kuvan kääntää esim 45 asteen kulmaan, juovia ei enää tajua rungoiksi. Kuva alkaa näyttää enemmänkin räsymatolta.

Aurinkoa oli vain hetken, ehkä kymmenkunta kuvaa sain. Kun aurinko meni pilveen, kuvista tuli harmaita, puut tumman- ja vaaleanharmaita, selvästi sumussa.

Tulppaanikuvausta...impressionismia

2009-03-30T19:26:00.012+03:00

Oli loma ja hankin netistä, Amazonista, pari kirjaa kukkien kuvaamisesta. Sekä Sue Bishopin Photographing Flowers että Tony Sweetin Fine Art Flower Photography edustavat taidetta lähentelevää, esteettisyyttä korostavaa, impressionistista kuvaustyyliä. Täytyy sanoa että olen saanut kirjoista paljon ajateltavaa, harjoiteltavaa ja uusia ideoita. Erityisen hauskaa on ollut pysähtyä pohtimaan himmennetyn taustan merkitystä - kulloinkin tavoiteltavia värejä, tasaisuutta, suhdetta pääaiheeseen, kontrasteja, tunnelmia jne. Sillä tasaiseksikin himmennetty tausta on vain näennäisesti tyhjä. Välillä näiden kirjojen tekijöiden kuvausaiheeksi jää pelkkä väri, ilman kukaksi tunnistettavaa muotoa.

- Minä tietysti innostuin kokeilemaan... Muutamia harjoituksia siis tekstin lomaan, taustaväreistä ja tasaisuudesta... Ensiksi tulppaaneja punertavalla, melko yhtenäisellä taustalla. Tällainen tausta lienee harmonisoiva. Punainen ei ole kummankaan tulppaanin vastaväri; lehdet sen sijaan nousevat esiin. Ehkä näistä kuvista silmälle miellyttävin, rauhoittava.

Kumpikin em. kirja on yhä filmiajalla. Silti kaikki värejä, kompositiota ja himmentämistä koskeva on ennallaan digiajalla. Tosin kaikki tekniset arvot eivät toistu yksi yhteen nykyisten kroppikennoisten kanssa. Niinpä kun tein tulppaaneille erivärisiä taustoja; himmentämiseen tarvitsin 300 mm telen. Kohteen ja taustan etäisyys oli noin 1,5 metriä. Seuraavassa kuvassa on sinivoittoinen tausta. Sininen on keltaisen vastaväri; keltainen nousee yläkuvaan verrattuna esiin, muuttuuko jopa agressiiviseksi? Tätä keltaista rouvaa varoisin?

Kolmanneksi olisin halunnut vihreän taustan; tulokseksi jäi tällainen sinivihreä. Se on läikikkyydessään hiukan levottomampi kuin edelliset, johtunee väreistä, sinisestä ja vihreästä. Taustassa sinisen ja vihreän välillä ei pitäisi olla varsinaista kontrastia (väriympyrän vierekkäiset värit), mutta taustassa on sekä keltaisen että punaisen vastavärit, läikikkäästi. Siitäkö johtuneen kuvan jonkinlainen hermostuneisuus, levottomuus?

Kumpikin em. kirjoista korostaa "luovuutta", ei botanistista realismia. Tony Sweetin kirjassa on lukuisia kaksois- ja monivaloituksia, kameran liikutuksia ja zoomaamista otosten välillä. Tämä on hauskaa luettavaa, minä kun olen koko talven tehnyt digitaalisia "multishot"-kuvia. Jo diamiehet tekivät näitä! Ja - niinhän nämä tulppaanitkin ovat, HDR-tekniikkaa kaikki!

- Väitettä että yllä hermostuneisuutta ei aiheuta läikikkyys vaan värit, tukenee tämä alla oleva kuva, jossa sävyt ovat noita etualan tulppaanien myötä-, ei vastavärejä. Tosin läikikkyys on erilaista ja eri asemassa. (Se syntyi kelmuista jonka rypyissä oli kiiltoja...)

Odotan jo kesää ja ketokasveja! Että pääsisin himmentämään luonnossa...

--

PS Kirjaston näyttely on saati Leenan kanssa liki valmiiksi. olemme tyytyväisiä ja aika ihmetyksessä - kummallisen näyttelyn kokosimme! Se avataan kirjastossa 16.4.

--

Tuiran rannoilla

2009-03-08T21:25:00.008+02:00

Kävin viikonloppuna kuvailemassa Tuirassa. Ensin pari kuvaa Merikosken kanavan varrelta. Voimalaitosta vasten kuvattu puu on talvinen komealehmus (Tilia x flaccida). Siitä on kuvia blogissa viime kesältäkin. Kyseessä on puuharvinaisuus, Oulussa on kaiketi vain yksi. Puu on malliltaan pitkänomainen soikio; alas taipuvat alaoksat yhdistävät sen ainakin minun mielessäni muihinkin kaupungin lehmuksiin. (Komealehmus on risteymälehmus; vanhemmista vain isolehtilehmusta on Oulussa. Amerikanlehmus on se toinen.)- Voimakkaaseen vastavaloon kuvattu kuva jäi mukavalla tavalla vähäväriseksi (HDR!).

Komealehtilehmuksen kotipaikka, suurten kerrostalojen piha kanavan varrelta on aika jännä paikka. Piha on yhtä aikaa suojaisa ja lämmin sekä keskellä suuria elementtejä (sillat, tornitalot, kanava). Pihalla on kuitenkin kummallisesti rauhaisa ja syrjäinen tunnelma, jota korostavat puukeinu, tiilistä kyhätty grilli.

Merikosken voimalaitos on ollut aimminkin blogin taustakuvana, härmäpaju-jutussa. Se kasvaa kanavan toisella puolen.

Siellä on myös komea laakeripoppeli (Populus laurifolia). Se herättää taas tunteen, että puu ON arkkitehtuuria. Laakerinpoppelin koko, sen harmaa ja ympäristöä heijasteleva pinta, latvuksen monisuuntainen kruunu - ne sopivat suoraviivaisen kerrostalon kontrastiksi. Se kohoaa talvella melkein mustien puistolehmusten yläpuolelle.

Kävin kuvailemassa myös Tuiran uimarannan tuntumassa, Lehtorannassa, Alalaanilantien viereisessä pienessä puistossa. Puistossa on kookkaita puita, lehtikuusia, laakeripoppeleita ja alakuvan komea vuorijalava (Ulmus glabra). Jalavaahan olen tänä talvena kuvannut; tämä voi olla Oulun suurin. Samat jyrkät oksakulmat ja hennot oksat kuin muissakin tämän talven kuvissa. Kesällä se tuntui paljon suuremmalta!

Puiden poistoja Ainolassa...

2009-03-02T19:59:00.010+02:00

Oulun kaupunki on kaatanut puistoistaan vanhoja puita. Asiasta tiedotettiin etukäteen - tiedotteen voi lukea netistä. Kaato koski sen mukaan lähinnä vanhoja koivuja ja muita lehtipuita, joita poistetaan "vaarallisina", "elinkaarensa päässä". Tiedotteen mukaan Hupisaarilta ja Linnansaaresta poistetaan yhteensä 72 puuta. Lisäksi Koskelanpuistosta kaadetaan ruhtinaanpoppelit, "huonokuntoisia kuusia" ja "lahovikaisia kovuja", yhteensä 83 kappaletta.

Yllä on dramaattinen kuva Hupisaarten hakkuulta. Maassa on Ainolasta museon edustalta poistettuja lehmuksia, koivuja ja nuoria hopeakuusia (okakuusia, Picea pungens 'Hoopsii'?). Useimpien puistoista kaadettujen puiden kannot on jyrsitty saman tien, mutta tähän ne jäivät toistaiseksi paikoilleen. Vanhan kuhmurarunkoisen puistolehmuksen kannossa näkyi hiukan pehmeää keskustaa; metsälehmuksen kanto taas vaikutti terveeltä. Näitä puita tuskin kaadettiin "vaarallisuuden" takia? Elinkaarensa päässä??

Yllä oleva kuva museon edustalta on tältä talvelta. Siinä näkyvät poistetut nuoret hopeakuuset. Ne olivat aika huonokasvuisia, mutta minun silmäni jo tottui niihin. Niiden takana on poistettu puistolehmus, kaksihaarainen, ryhmän korkein puu. Jäljelle jää nyt kuvan puista yksi lehmus, kolmirunkoinen tuomi ja niiden takana monirunkoinen saarnivaahtera.

Poistetusta vanhasta puistolehmuksesta on arkistostani (muisto)kuvia kaksin kappalein. Kuvat ovat samasta puusta vastakkaisiin suuntiin. Myös alakuvan koivu on kaadettu.

Yksittäisten puiden kunnosta, elinpäivistä ja vaarallisuudesta on hankalaa sanoa mitään, varsinkin kun en ole puutarhuri. Puita en ole kuitenkaan koskaan kokenut vaarallisina; puistoissa on paljon muuta peljättävää.

--

Mikä on puun (puistopuun?) elinkaari? Puu kuolee hyvin hitaasti, monen vaiheen kautta. Se on jo ennen kuolemaansa erilaisten eläinten ja eliöiden elinpaikka ja kasvualusta. Tässä on varmaan jatkuva kipupiste puiston- ja luonnonhoidon välillä. Kaupunkiluonnon monipuolisuuden kannalta myös puolilahot isot puut olisivat arvokkaita. Niitä tarvitsevat linnut, hyönteiset, sienet ja monet muut.

Toivotaan, että vaarallisten puiden poisto ei saa järjettömiä mittoja. Muuten meillä on puistoissa vain täysin terveitä puita eikä lainkaan puuvanhuksia. Suuria, vanhoja puita on muutenkin Oulussa liian vähän. Niitä kannattaisi vaalia ja hoitaa. Vanhat puut luovat muutenkin nopeasti muuttuvaan ympäristöön pysyvyyttä, historian tuntua, muistumia nuoruudesta.

Toivottavasti sellainen ajattelu ei myöskään yleisty, että puisto on nopeasti rakennettava, uusittava ja korvattava viherympäristö. Että nurmikko on rullattava, puut aina nuoria, vaihdettavia, tuskin taimia kummempia?? Avoin, harva ja nuori. Sellaisia tendenssejä on.

Jalavat Julian edessä - nyt HDR, ja SR!

2009-03-01T20:40:00.007+02:00

Muutama postaus sitten oli kuva vuorijalavan profiilista; tässä Julian (ja taaemman Romeon) edustalla sekä vuori- että kynäjalava. Vuorijalava on vasemmalla. Vuorijalavalla on "edelleen" hoikat oksat ja jyrkät oksakulmat. Vuorijalavan oksien "haarat ovat yläviistoja", sanoo kasvio; kynäjalavalla "melkein vaakasuoria". Ehkä kuvan kynäjalava on hiukan leveämpi ja jotkin alemmat oksat vaakasuoria...

Kasvitieteellisessä puutarhassa on aivan lähellä myös toinen jalavapari; sitä sopii käydä vertaamassa. Ja Mannerheiminpuistossa Isonkadun reunan rivistössä pitäisi kasvaa kumpaakin jalavaa.

Ylä- ja alapuolella olevat kuvat on nyt tehty taas uudella tekniikalla. Ne ovar SR- eli superresoluutiokuvia. Kummassakin on pikseleitä noin 8800 vaakaan, ja niistä saisi puolitoistametrisen julisteen. No nettikuviin tästä ei ollut mitään hyötyä. Kuvat kuitenkin jatkavat tekniikkaharjoituksiani. Annoin kummankin Kasvitieteelliselle puutarhalle - jos vaikka joskus tarvitsevat suuria kuvia.

Superresoluutio perustuu hiukan samanlaiseen tekniikkaan kuin HDR ja panoraamat. Sitä varten kuvasin viisi peräkkäistä kuvaa 0,7 valotusarvon haarukalla. Kuvat otin melkein käsivaralta eli monopodilla (yksijalkainen jalusta). Kokosin ne yhdeksi kuvaksi PhotoAcute -nimisellä ohjelmalla. Se tarvitsee neljä miltei samankaltaista, peräkkäistä kuvaa. Niistä yksi valitaan lähtökohdaksi ja muita verrataan siihen. Kuvien välisistä pienistä eroista ohjelma laskee kuvan uudelleen, löytää uusia yksityiskohtia, poistaa kohinaa ja lisää sävyalaa... kaikenlaista makeaa, miltei liian hyvää ollakseen totta... Samalla kuvan koko kasvoi nelinkertaiseksi alkuperäisestä. 16-bittisenä tiffinä 270 megaa.

Kävin tällä tekniikalla eilen kuvaamassa myös lehtikuusen käpyoksan, ja lähetin juuri metrisen kuvan tulostukseen. Jos kuva onnistuu, se tulee huhtikuun puistopuunäyttelyyn Oulun kaupunginkirjastossa.

Alla SR-kuvassa on etualalla siperianlehtikuusi, vieressään terijoensalava.

"Talvitunnelmaa Alpeilta", alla. Alpit ovat tällä kertaa Kasvitieteellisen kukkuloita. - Tämän kuva ei ole SR vaan "perinteinen" HDR; haluan kokeilla sitä vastavalokohteiseen. Lumen pintarakennetta vahvistin lisäämällä paikallista kontrastia Photomatixissa.

Käpypalmu ja rahapuu - helmikuu!

2009-02-22T20:42:00.012+02:00

Laitan pitkästä aikaa muutaman kuvan Kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneista. Yläkuvassa "kukkii" japaninkäpypalmu (Cycas revoluta). "Kukkiminen" on lainausmerkeissä, sillä niin erikoinen tämä female-kukka on. Nimestään huolimatta se ei ole oikea palmu; "käpy" viittaa sukulaisuuteen havupuiden kanssa. Urospuolinen kukka onkin kuin suuri käpy. Kyseessä on muinaiskasvi, vieressä kasvavaan neidonhiuspuuhun verrattava. Molemmat ovat paljassiemenisä, niin kuin havupuut. Wikipediasta löydät nopeasti paljassiemenisten alakaaret ja kuvan urospuolisesta käpypalmun kukinnosta.

Japaninkäpypalmu on hidaskasvuinen; tämänkin ikä on jo kymmeniä vuosia, eli se on ollut Hupisaarillakin. kooltaan se on sisäkasviksi jo huomattavan suuri, miehenkorkuinen. Se kukkii nykyään noin joka toinen vuosi.

Huonekasvina tuttu ja kestävä rahapuukin (Crassula ovata) kukkii keskellä talvea - jos kukkii ja kenellä kukkii. Se vaatii kukkiakseen paitsi ikää myös viileää ja kuivaa "talvea". Kotioloissa tätä on usein vaikea järjestää.

Kaakaopuun (Theobroma cacao) hedelmät ovat varmaan lapsiperheiden kestosuosikki kasvihuoneissa.

--

Kuvaustekniikkaa - Kaikki nämä kuvat ovat jälleen HDR-kuvia. Eniten hyötyä tekniikasta oli makrokuvassa eli rahapuun kukissa; tällä tavalla voi esimerkiksi estää terälehtien liiallisen kiiltelyn eli puhkipalamisen.

Mitähän keksisin seuraavaksi - eilen tipahti Amazonista postilaatikkoon upouusi kirja Photographic Multishot Technigues, joka näytti sisältävän HDR:n lisäksi asiaa esimerkiksi superresoluutiosta... Digikuvaus on tiensä alussa käymässä yhä mielenkiintoisemmaksi...

Huurteisia profiileja vastavalossa

2009-02-19T21:33:00.005+02:00

Muutama kirkas päivä ja kuinka monta profiilia ehdinkään kuvata kun asian kiireelliseksi päätin! Ei näitä kelejä ole kuin hetkeksi, eikä aina kadulle pääse kun haluaisi. Valosta se on aina kiinni, eikä se koskaan ole riittävän hyvä... tai ajoitus oikea.

Yllä on Plaatansaaren suurin riippapoppeli (Populus x woobstii), kaiketi juuri se muiden nuorempien kantaäiti. Oulun kirkon muuten pystyy kuvaamaan hämmästyttävän monen puulajin seuraan. Tätä kuvaa olen yrittänyt monesti, ja tulen yrittämään, sillä haluan näkymän vielä iltapimeällä ja silloinkin niin että kellosta näkee ajan.

Yllä ovat Kasarmintien vuorijalavat (Ulmus glabra) Hupisaarten tuntumasta. Näistä oli syksyllä blogissa keltainen kuva. Olen kuvannut nyt useiden oululaisten vuorijalavien profiilit, ja alan vähitellen oppia sen. Tyypillistä on tuo erittäin kapea oksakulma ja pitkät hennot haarat. Sellaiset löytää ainakin Oulun puilta.

Kuvan isolehtilehmus on kuvattu Hupisaarilta, Lasaretinsaarelta, ns. rantareitin varresta. Puu on hiukan huomaamaton. Lähellä on myös puistolehmus. Puistolehmuksen tuntee profiilista helposti; sen runko on muhkurainen. Metsälehmus on suorarunkoinen eivätkä sen oksat kai roiku niin kuin tässä isolehtilehmuksella. Oulun isolehtilehmuksia on niin vähän, ettei sitä näillä puilla opikaan. Vihjeitä kaivataan - miten erottaisi metsälehmuksesta? Niiden hyviä profiileja on esimerkiksi Pokkisenpuistossa, mistä niitä voi katsella aina silloilla jaessa.

Rauhala ja lehmus - 8-, 16- ja 32-bittisenä...

2009-02-12T18:04:00.006+02:00

Tässä jatkuvat HDR-kokeilut. Yläkuvassa on Rauhala ja puistolehmus toissa sunnuntaina keskipäivän aikaan, kamerasta tulleena tulkintana. Siinä ei ole mitään omia säätöjä, vain insinöörien suunnittelemat säädöt, gammat sun muut. Kuva oli kyllä ns. RAW-kuva, josta jpg on tuotettu Lightroomin oletusasetuksilla.

Alakuva on tehty kolmesta eri valotuksesta, joista ns. 0-valotus on siis yllä. Tämän lisäksi kuva yli- ja alivalotettiin (+2 EV, -2EV). Niistä tehtiin ns. 32 bittinen hdr tiedosto (open exr -tiedostomuoto) ja siitä tehtiin apuohjelmalla (Photomatix Pro)16-bittinen tif. Tämä on jo voimakkaasti tulkintaa - lopputulos rippuu siitä, mitä haluaa. Halusin nyt melko yläsäväyisen, kirkkaan kuvan, jossa on elävä taivas ja lehmuksenkin tumma runko yksityiskohtineen näkyvissä. HDR-kuvan voima (High Dynamic Range) näkyy tummien ja vaaleiden alueiden sävykkyytenä. Pyrin kuitenkin realistisuuteen, en näkyvään hdr-tyyliin tai dramatiikkaan. - Ohjelmasta kuva tallennettiin ensin 16-bittisenä tiffinä, sitten muunnettiin 8 bittiseksi jpg:ksi. Ero ensimmäiseen ei tällaisessa kuvassa ole kovin suuri.

Alin kuva on näihin verrattuna itselleni uusi kokeilu. Se on tehty Photoshopissa ja muokattu suoraan HDR-muodossa eli 32-bittisenä. Tavoitteena oli tehdä päiväkuvasta yökuva! HDR kun sisältää kaikki sävyt... Kuva tehtiin nopeasti neljällä tasolla: päällimmäisenä on tummansininen väritaso (solid color) multiply-sekoituksena, alla värin kylläisyystaso (saturation) ja valotustaso (exposure). Alimmaisena (background) itse kuva 32-bittisenä. Kuva synnytettiin vain valotusta ja värikylläisyyttä säätämällä! Apuna käytettiin myös maskeja. - Tästä ensin tallennetulle 32-bittiselle psd-kuvalle tuli muuten kokoa 130 megaa. Siitä tehtiin suoraan muunnokset 16 ja 8 bitin syvyyteen.

Muokkausohjeet eli malli on suoraan oppikirjasta, Christian Blochin mainiosta The HDRI Handbook -teoksesta (s. 212-218). Teos ilmestyi viime vuonna.

Ehkä tästä saa jotain esimakua siitä, mihin nykyaikainen digipimiö pystyy!

Linnanmaan pihtakuja

2009-02-10T21:22:00.008+02:00

Linnanmaalla Oulun yliopiston ns. uuden puolen pääovelle vie pihtakuja. Säännölliset, kauniin malliset puut ovat siperianpihtoja (Abies sibirica). Vanhoja siperianpihtoja on Oulussa harvakseltaan, mm. hautausmaalla ja Hupisaarilla, nuoria käsittääkseni aika vähän. Puu on silmiinpistävän sileä- ja harmaakaarnainen, havut käteen pehmeät, latvus kapea.

Kujan päässä on kuvan graniittipallo, veistos. Veistoksen on tehnyt Matti Peltokangas, ja sen nimi on Yhtyvät säteet. Se on vuodelta 1992. Veistos on punaista graniittia - siitä heijastuksena lumenkin punertava väri. Painoa on kuulemma 70 tonnia.

Kuvat on jälleen tehty yhdistämällä kolme valotusta Photomatix Pro -ohjelmalla.

Pari kuvaa keltaisesta yöstä

2009-02-08T17:22:00.004+02:00

Kuvaaja oppii tietämään pimeän värit. Olen odotellut kuulakkaan värikkäitä pakkasiltoja, saanut neljättä päivää jatkuvan lumisateen värisen kaupungin. Mikäs väri se on? Kun kuvaa pimeällä pilvisessä kaupungissa, saa palkakseen likaisen keltaisen sävyn joka kattaa koko kuva-alan. Ja joka vahvistuu hdr-käsittelyssä. Se on kotoisin pilvistä heijastuvasta kaupungin valosta (saasteesta?).Siksipä kalasääski-kuvasta oli tehtävä harmaasävykuva; eikä ratkaisu tainnut huono ollakaan. Lumisadekin on muuntautunut muutamaksi viiruksi...

Yläkuvassa siis Pokkisen puistosta Oskari Jauhiaisen patsas Kalasääski ja lohi, vuodelta 1960. - Sääksi on muuten nyky-Oulussa hyvin harvinainen läpimuuttaja, ja melkein samoin voi sanoa kai lohestakin, joka nähdään helpoimmin kalatiellä.

Alakuvassa on viereisen Madetojan puiston kyynelkoivu (Betula pendula f. tristis, lajikenimi voisi olla 'Youngii'), toinen niistä vanhemmista. Taiminakin niitä taitaa nyt puistossa olla. - Alakuvassa kaupungin kellertävä valo näkyy taustalla lumessa, etualalta sen yksinkertaisesti desaturoin eli harmaannutin.

---

Edited - Vaihdoin kuvat hiukan kirkkaampiin. Vanha näyttö hajosi, rupesi näyttämään pelkkää kirkasta viivaa, ja uutta yritetään kalibroida. Ei huippunäyttö, minulle ensimmäinen littu, joka toistaiseksi on tuonut sarjan pettymyksiä. Ei vielä haukuta nimellä, tutustutaan vielä.

Merikosken muusat ja HDR

2009-02-03T21:13:00.013+02:00

Vielä hdr-tekniikkaa koskeva postaus, tästä lähtien se on toivottavasti vain taustalle jäävä tekniikka! Uskon nimittäin että tämän blogin seuraajat ovat kiinnostuneempia puistoista ja puista...

Kuvassa on kuitenkin Terho Sakin runoilija Antero Koskenniemen muistoksi pystytetty Merikosken muusat -veistos Ainolan puistossa. Kuvasin sen keskipäivän aikaan lähes aurinkoisella ilmalla. Mustan kiven, kiven kiiltojen ja lumen sävyjen toisto minun kamerallani on tällaisessa valossa normaalisti mahdotonta. Tämä kuva valotettiin neljään kertaan (-3, -2, 0, +2) ja valotukset yhdistettin Photomatix Pro -ohjelmalla.

Alimpana on 1:1 rajauksia kuvasta. Niistä näkee kuvan laadun. Kohinasta ei tietoakaan, sävyt ovat täyteläiset ja leikkautumattomat. Pintarakenne on elävä. Yksityiskohtien runsaus voi tosin olla kiinni myös katsojan -teidän! - monitorinne erilaisista kirkkaussäädöistä.

Patsaan taustalla on muuten nuorten punakoivujen runkoja ja pari mustakuusta.

---

The image is from Oulu, Park Ainola, the statue was founded for a Finn poet, V. A. Koskenniemi. The sculptor is Terho Sakki.

This image was made and tonemapped by Photomatix Pro. Four photos, exposures were: -3, -2, 0, +2. I needed the -3 exposure because of the shining points. Two crops are 100% when you click them bigger. No noise, fine surface structure, colours, shining?

Puuprofiileja / Tree profiles by HDR

2009-02-03T19:48:00.010+02:00

Olen yhä innostunut uusista kuvaustekniikoistani. On niin paljon aiheita, joihin sitä pitäisi kokeilla. Tarkoitan edelleenkin useiden valotusten yhdistämistä jonkin apuohjelman avulla (HDR eli High Dynamic Range). En haluaisi puhua tekniikasta, mutta en osaa olla kertomattakaan. Tältä kuitenkin näyttävät muutamat aika kirkkaalla ilmalla kuvatut puuprofiilit. Alkuperäisiä kuvia on ollut kolmesta neljään (EV-arvot 0, +2, -2 ja tarpeen mukaan vielä yli- tai alivalotusta).

Olen useampana talvena etsinyt tapaa kuvata puitten profiileja lehdettömänä. Olen toivonut kuviin jotain muutakin kuin harmaata ja mustaa. Olen kokeillut myös erilaisia siluetteja kuvankäsittelyohjelman avulla. Mutta tämä tekniikka tallentaa myös talviset värit, eikä mustakaan ole pelkkää mustaa. Kaupan päälle kohinakin vähenee, ja yksityiskohdat korostuvat. "Tonemapping" -ohjelmissa kun on mahdollista parantaa yksityiskohtien paikallisia kontrastieroja.

Yllä on kuvassa Pokkisen puiston tai oikeastaan Heikolanniemen hopeapajujen tai oikeastaan hopeasalavien profiilit. Edustavia hopeasalavia on siellä täällä kaupunginojan varren puistoissa.

Yllä on Linnansaaren visakoivuja torin puoleiselta reunalta. Olisivatko klooneja, niin samanlainen on alaoksien luonne ja suunta? Tämän ikäisiä visakoivuja on Oulussa siellä täällä, yksi ryhmä tulee mieleen Karjasillalta Tuulimyllynkadun päästä, toinen Intiön kasarmialueelta. Ja Kiikkusaarenkin visakoivu voi olla tätä ikäluokkaa. Onkohan niillä yhteinen historia?

Alla on vaihteeksi käkkyräoksaisia siperianomenapuita Hupisaarilta, tarkemmin Kiikkusaarelta läheltä kahvilaa ja ankkalampea.

Olen näissä kuvissa yrittänyt pysyä realistina, eli kuvausajan mukaisissa tunnelmissa, pastelliväreissä tai vähän voimakkaammissa. Ylimääräistä dramatiikkaa en ole tavoitellut, vaikka sitä tällä 32-bittisellä tekniikalla löytyy helposti.

---

Tree silhouettes, in colours, not only in b&w. - I took images usually with three different exposure values (0, +2, -2) and made images with the Photoshop CS3, Photomatix and Enfuse -softwares. These softwares can handle 32-bit HDR-technique (High Dynamic Range) and I "tonemapped" images with them; Enfuse only blends different exposures. I have tried to be realistic, not impressionist or romantic.

Trees are (from up to down) Salix alba 'Sibirica', Betula pendula var. carelica and Malus prunifolia. Images are from the parks of Oulu, photos taken in the end of january 2009.

Linnansaarta tammikuussa

2009-01-29T16:31:00.009+02:00

Puutarhablogissani on ollut sydäntalven hiljaista, vaikka olen kuvaillut aika ahkerasti, enimmäkseen hämärässä ja melkein pimeässä. Parhaat kuvat olen laittanut kuninkaallisen KEW Gardenin suureen puutarhakuvakilpailuun. Tätä kirjoitettaessa aikaa kuvien toimittamiseen on jäljellä kolme tuntia, mutta omani sain tehtyä jo viikko sitten.

Tämä kilpailu on ollut inspiroiva ja opettava - kuvankäsittely on sallittua ja kokeilla voi. Edellisen vuoden parhaat kuvat kuitenkin osoittavat, että hyvään kuvaan ei ole oikotietä. Mutta että kasvikuvatkin osaavat olla hienoja! Plant portfolio -kategoriaan lähetetyt kuvat tarjosivat viime vuoden parasta.

Muutoin olen yhä opetellut eri tavoin valotettujen kuvien yhdistämistä (HDR). Se sopii talveen kun kuvissa on usein vain mustaa ja valkoista. Sain nettikirjakaupasta pari englanninkielistä teosta aiheesta ja niitä olen ahminut. Maailmalla aihetta sivuavia kirjoja on jo runsaasti.

Myös nämä kuvat on tehty ns. HDR-tekniikalla, mutta ei usein siihen sekoitettavalla impressionistis-dramaattisella tyylillä. Olen alkanut oppia miten haloefektejä tehdään tai torjutaan. Sen sijaan on mukavaa kun tiedostoon tallentuu värejäkin esitettäväksi asti.

Yläkuvassa tavoittelin tämän tammikuun kai valoisimman aamun pastellihohtoista tunnelmaa, aamuvaloa. Alla on Linnansaaresta talvipuu, lehtensä pudottamatta jättänyt tammi, ja vasemmassa reunassa yksi visakoivuista. Taustalla tuomipihlajia ja vuorimäntyjä ja Oulun linnaa markkeeraamassa ns tähtitorni. Ja alimpana ruostehappomarja; tästä pensaasta blogissani on ollut kuvia aiemminkin, jonkun vuoden marraskuussa. Happomarjan yllä näkyy laakeripoppelin profiili.

Puistokuvista en pääse vieläkään. Pidämme kirjastolla huhtikuussa näyttelyn, aiheena on Oulun puistopuut. Luvassa on valokuvia ja kollaaseja - taatusti käsiteltyjä kuvia! Oulun puistot -kirja tuotti runsaan kuva-arkiston, jota nyt on perattu. Mutta blogista on vähän pihistettävä - parhaat kuvat jäävät näyttelyyn.

Clematis-kaverit

2009-01-10T14:22:00.006+02:00

Kaamoksen aikaa olen viettänyt pimiössä mutta myös kuvaillut pimeän taivaan alla. Ja kuutamossa. Nykyisessä digipimiössä hohkaa ruutuja, ja katossa palaa energiansäästölamppu. Olen jatkanut HDR-kokeiluja, mutta myös panoraamoja ja muuten vain kuvien yhdistelemisiä. Näihin kokeiluihin on netissä monia apuohjelmia. Kuvien yhdisteleminen - en nyt tarkoita kollaaseja - on digitaalisen kuvan omimpia piirteitä. Nykyään voidaan "haarukoida" vaikka valotusta, isoarvoja, valkotasapainoa yms. ja sitten yhdistää eri arvoin otetut kuvat yhdeksi. Yleensä ne syntyvätkin perä perään kamerassa, jota yritetään kaikin konstein pitää paikallaan.

Nyt olen kuitenkin haarukoinut - syväterävyyttä.Sehän on esimerkiksi lähikuvien eli makrojen ongelma. Yhteen kuvaan tulee vain hento viipale terävää (ellei sekin tärähdä). Leenan kanssa olemme juuri kuvanneet kärhöjen talvisia siemenhötteröitä, ja niissä törmäsimme samaan - olisi kiva saada kuvaan enemmän tapahtumaa... No, Leena lähti Kuopioon opiskelemaan lisää syvempää photoshoppia, kun minä jäin kotiin kokeilemaan.

Yksi ratkaisu on alla - 14 tasoina käsiteltyä kuvaa! Ja kuvassa siis jonkin kärhölajin tai lajikkeen siemenhahtuvaa, lumella. Talventörröttäjä tämäkin!

Samaa ideaa voisi ehkä soveltaa maisemakuvaukseen, jossa muutenkin usein pyritään täysterävään kuvaan. Kokeilin jo jotakin pihamaalla, mutta ne eivät vakuuttaneet. Mutta onneksi menin pihalle - tänään oli jäinen päivä. Pakkaskylmään virtasi nopeasti lämmintä ilmaa ja kosteus tiivistyi joka paikkaan. Jääti. Mäntyjen rungot olivat paksussa jäässä, samoin kylmät ikkunat. Ja halot!

Sininen hetki - The Blue Moment

2008-12-13T08:54:00.005+02:00

Aamulla kun menen töihin seitsemän jälkeen, on pimeää. Kahvitunnillakin yhdeksältä on vielä pimeää, sen jälkeen alkaa hämärtää, ja auringon nousuaika on tänään 10.20. En tosin heti muista milloin olen viimeksi aurongon nähnyt, ehkä se oli marraskuun puolivälissä Kalimenojan retkellä. Kuukausi sitten? Kun lähden töistä kolmen tai neljän välissä, hämärtää, mutta myös sinertää. On sininen hetki! Tässä on yhden iltapäivän kuvia Kasvitieteellisestä puutarhasta.

Tänä harmaana syksynä olen tehnyt "vastavaloisia" eli värikylläisiä töitä. Tekniikkana on edelleen useiden valotusten yhdistäminen ja RAW-kuvien muokkaus. Olen kokeillut muokkaukseen erilaisia ohjelmia ja monia säätöjä. Vasta tänä syksynä olen päässyt kunnolla RAW-kuviin kiinni ja tajunnut kuinka paljon niissä onkaan pimiössä muokattavaa tietoa. Kuva on tulkinta.

Marraskuu väreissä

2008-11-10T09:17:00.000+02:00

Paratiisisaaren kukkuloilla kasvaa japaninmarjakuusi (Taxus cuspidata). Kukkulat ja marjakuusi ovat perua Kasvitieteellisen puutarhan ajoilta - puutarha muutti Linnanmaalle 1983. Japaninmarjakuusi on koristekasvina täällä kestävämpi kuin Suomen eteläisen osan oma marjakuusi. Kaupungin komein japaninmarjakuusi kasvaa Tuomiokirkkoa vastapäätä Franzenin puistossa.

Talvi on tulossa Hupisaarille. Oulujoen uoman vesipeili on kadonnut, tilalla on vain kivikkoa ja lätäköissä hiukan jäätä. Tyhjäksi lasketusta joen pohjamudasta varikset löytävät syötävää. Ne rymistelevät uomissa, sillä ne ovat oppineet särkemään jäätä. Alakuva on Kiikkusaaresta, kauneuspadon alta, Limasaarten kupeesta. Juoksutukset ja tyhjennykset pitävät uoman pohjat puhtaina, harmaalepät ankkuroivat saaret paikalleen. Harvat vesisaramättäät ovat kuin peikon päitä. Säännöstellyn joen 'luonnontilaista' luontoa.

Kumpikin tämänkertaisista hupisaarikuvista ovat jälleen HDR-tekniikan tuloksia. Ne on kuvattu harmaan-sumuisen-pimeänä marraskuun päivänä, jolloin tuntuu ettei kameran kanssa onnistu oikein mikään. Ne on kuvattu jalustalta, valotuksen haarukointi oli +2,0,-2 eli kolme kuvaa paikasta. Kahden aukon yli- ja alivalotuskaan ei lopulta ollut aivan riittävä. Kumpikin ovat lisäksi panoraamoja. Kumpaakin kuvaan on siis tarvittu 2 x 3 kuvaa. Objektiivina oli tällä kertaa Sigma 30 mm eli ns. normaaliobjektiivi. Käytetyt ohjelmat: Lightroom, Photoshop, Photomatix. Kuvien tulkinnassa olen pyrkinyt lähes "oikeaan", lievästi intensiiviseen värimaailmaan. On hauska löytää värejä, marraskuustakin.

Viimeisenä lehdessä

2008-11-05T20:21:00.001+02:00

Tämä Lasaretinsaaren euroopanlehtikuusi (Larix decidua) on kuvattu tänään 5.11.2008. Kuvan puu taitaa varistaa Oulussa viimeisenä lehtensä. Yleensäkin suurimat puut näyttävät pitävän lehtensä kauemmin kuin nuoremmat. Tämä lehtikuusi on lultavasti myös Hupisaarten vanhin, ehkä jo ensimmäisistä Hupisaarten kunnostustöistä 1870-luvulla.

Hupisaarilla vieläkin kuvattavaa

2008-10-27T21:11:00.000+02:00

Kuvassa on Kiikkusaaren rautatienomenapuu (Malus ´Hyvingiensis´). Tämä riippaoksainen koristepuulaji on koristanut aikanaan erityisesti asemia; niille sitä tuotettiin Valtionrautateiden keskuspuutarhasta Hyvinkäältä. Nykyäänkin se on Hyvinkään nimikkopuu. Riipaoksainen lajike syntyy varttamalla.

Kuva on jälleen HDR-kuvan tyyppinen. Tällä kertaa se on tehty Photomatix 3.1 -ohjelman avulla. Sävysäädöistä on kuitenkin vastuussa tekijä... Tämä kuva on kuitenkin tehty eri valoituksia sekoittamalla (blending), ei varsinaisilla HDR-säädöillä. Nämä kuvat olisivat paremmin edukseen suurikokoisina koska yksityiskohtia on niissä runsaasti.

Kiikkusaaren balkaninhevoskastanja (Aesculus hippocastanum) on lokakuussa melkeinpä "liekeissä". Vai lieneekö liekkejä liikaa??

Alla kolmas kuva, Paratiisisaaren muurilta, jolta löytyy monia erikoisia köynnöksiä. Nämä penkit ovat muuten Hupisaarten lämpimimpiä, ainakin keväällä. Tämä kuva on otettu eilen auringonlaskun aikaan. - Kuva on yhdistetty 5 valotuksesta HDR-kuvaksi Photomatixilla.

Kävelyllä Hupisaarilla - HDR

2008-10-20T16:24:00.000+03:00

Lokakuun lomalainen ehtii postitella... tein uuden kuvan eilisistä. Tästä tulikin aika hauska esimerkki HDR-kuvan tekniikasta - kävelijä sen tekee. Tässä on siis yhdistetty viisi perättäistä kuvaa (aukko F13, kuvien valotusaika vaihteli välillä 1/125 - 1/15 sek). Kamera oli tietysti jalustalla, rungon kuvanvakain poissa päältä. Puut ja kasvit ovat nyt pysyneet paikoillaan.

kun puistoblogissa ollaan - etualan kaatuneet kasvit ovat ruttojuurta (Petasites), ja viimeisiä keltaisia lehtiään pitelee vuorijalava (Ulmus glabra). Jalavien vasemmalta puolelta huomasin vasta tänä syksynä punakoivun, mutta se on jo riisiutunut talvea varten.

Syyskuva HDR-väreissä

2008-10-19T17:17:00.000+03:00

Kuva on Hupisaarilta, tältä aamulta. Kuvan puut ovat edessä, kun tulee taidemuseon kohdalta puistoon. Vasemmalla on lehtikuusia (tarkemmin en nykyään halua arvailla! olkoot Larix hybrids), oikealla ryhmä siperiansembroja (Pinus cembra ssp. sibirica - tosin en tiedä onko Oulusta kukaan yrittänyt etsiä alppisembroja, ssp. cembra).

Näin kaunista ei aamulla Hupisaarilla ollut, vaikka pilviverho hetkeksi harsuuntuikin! Kuva on HDR-kuva, tällä kertaa se on yhdistetty viidestä raw-kuvasta (5 x 0,7EV -vaihteluvälinä). Yritin korjailla virheitä, joita edelliskerralla tein...
Ehkä myös kuvan säätö on tullut jo tutummaksi. Periaatteena on kuitenkin, että ruoho, taivas, puut ovat kaikki oikein valotettuja, eikä minnekään jää hyvin tummia varjoalueita. Värit ovat siis olemassa mutta eri kuvissa, ja lopullisessa kylläisinä!

Kuvan osa-alat ovat myös eri tavoin tarkkoja. Tämä johtuu hienoisesta tuulen aiheuttamasta liikkeestä; oksat ovat liikahtaneet valotusten välissä. Mutta tuuli on sattunut vain osaan oksista - aamulla paikalla ei huomannut mitään!

Terveysaseman takana...

2008-10-16T16:34:00.000+03:00

on tietääkseni kaupungin suurin ja komein ryhmä mustamarjaorapihlajia (Crataegus douglasii). Paikka on siis keskustan terveysaseman takapuoli eli Lyötynpuiston puoleinen puoli. Lähellä on myös suuria vanhoja ja usein upeasti kukkivia omenapuita, jotka moni varmaan on huomannut. Poikkesin tänne samalla magneettireissulla, valo oli melkein mahdottoman epäsopiva, puu varjossa ja terveysasema aamuauringossa kylpevä.

Löytyihähn se sieltä varjosta - pikseleistä kaivamalla - melkein punainenkin puu.

Koska minua jatkuvasti kiehtoo kameran samasta paikasta eri aikoina taltioima erilainen totuus, haluan panna viereen kuvan samasta puusta heinäkuulta. Yläkuva on otettu laajakulmalla ja läheltä, alempi pikkutelellä ja kauempaa. Yhtä kaikki, totta kumpikin.

Kyseessä on siis ainakin keskustan suurin mustamarjaorapihlaja. Ne ovat puistoissa melko harvinaisia, yksittäisiä. Hupisaarilla on Ainolassa vanha puu (1930-luvulta?) puiston poikki menevän pyörätien varressa. Sen runkoa on paikattu sementillä - siitä sen ainakin tuntee! Yhden muistan Myllytullin Ruusupuistosta - muta siinä minun tietämäni jo ovatkin. Muita mustamarjaisia on sitten oikeastaan vain Plaatansaaren nukkaorapihlaja (Crataegus nigra). Kasvitieteellisen puutarhan puut ovat sitten erikseen...

Kesällä kuvasin myös murtamarjaorapihlajan lyhyen oran:

Mannerheiminpuiston mustamarjaorapihlajat

2008-10-16T16:12:00.000+03:00

Sairaskertomus jatkuu - kävin magneettikuvauksissa ja perillä poikkesin viereiseen puistoon. Puistosta löytyi kuva nuorista mustamarjaorapihlajista (Crataegus douglasii). Puisto on Mannerheiminpuisto - puiden taustalla monen tuntema KELA. Pienten puiden vieressä (ei kuvassa) on kookkaampi pilvikirsikka, jonka syysvärit olivat nyt vaatimattoman tukkoisia. Mustamarjaorapihlajia on puistossa kahdessa ryhmässä, toiset ovat leikkikentän idänpuoleisessa nurkassa.

Mustamarjaorapihlajan lehti on hampainen, mutta ei halkoinen eikä jakoinen. Marjat ovat mustat, ja orapihlajille kuuluvat orat vain reilun sentin. Tätäkin puistoa ympäröivän yleisen aitaorapihlajan lehdet ovat suurihampaisemmat ja halkoiset, marja punainen ja orat viisisenttiset.

Tänä syksynä monen puun lehdistä puuttuu punaista, mutta mustamarjaorapihalajt hehkuvat voimakkaan verenpunaisina ja oransseina.

Kaupungin kai suurin mustamarjaorapihlaja on puiston lähistöllä - laitan sen seuraavaan postiin.

Plaatansaaren riippapoppelit, taas kerran

2008-10-13T18:14:00.000+03:00

Riippapoppeleistahan on jo pari aikaisempaa postia. Toisessa on riippapoppeleitten paikka kartalla. On myös silmuja, talvisia oksia, ja kesälehtiä. Syyslehdet puuttuivat - tässä on!

Tutustuin huhtikuussa esi kertaa tarkemmin Oulun poppeleihin. Lehdettömistä puista oli vaikeaa erottaa toisistaan riippa- ja ruhtinaanpoppeleita. Puoli vuotta myöhemmin: ne on muulloin kuin talvella suorastaan helppo erottaa toisistaan. Lehtimuodoltaan, sukupuoleltaan, syysasultaan. Kun riippapoppelit ovat nyt keltaisia, ruhtinaanpoppelit ovat jo aikaa sitten pudotttaneet ruskettuneet lehtensä.

Keltainen keltakoivu

2008-10-12T19:11:00.001+03:00

Photoshopin HDR-kokeilut jatkuivat. Kävimme Leenan kanssa tänä aamuna Hupisaarilla kun oli hieno ilma. Mukana oli jalustakin, ja ehkä kolmannella yrittämällä saimme kolme liikahtamatonta kuvaa tästä keltakoivusta (Betula alleghaniensis). Kotona harjoittelimme sitten HDR-kuvan kokoamista Katrin Eismanin kirjasta. Aika laillahan siinä jää säädettäväksi, moneeen kertaan - ei se automaattista ole. Periaatteena on kolmen eri tavoin valotetun RAW-kuvan yhdistäminen 16-bittiseksi tiedostoksi. Teimme kaksi kuvaa, toisen laakeripoppelista. HDR-kuvissa pyritään laajaan syväterävyteen ja sävyalueeseen. Monesti väreillä liioitellaan, mutta tässä pyrimme aika lailla luonnonmukaiseen kuvaan. Nettiä varten tällainen vaivannäkö tuskin olisi tarpeen...

Kuvan keltakoivu on tietääkseni Oulun puistojen ainoa. Se kasvaa Kiikkusaaren kahvilaa vastapäätä, vuorijalavan vieressä. Se muuten tuoksuu erikoiselle, kun lehtiä tai silmuja murskaa. Minulle se tuo mieleen jonkun lamppukaasun...

Edellisen postin jalavakuvan olin tehnyt tekemällä yhdestä RAW-tiedostosta kaksi erilaista valotusta, jotka Photoshopissa sitten yhdistelin tasoilta maskaamalla. Periaatteessa se on samantapaista valotuksen korjailua.

Kasarmintien vuorijalavat

2008-10-11T08:28:00.000+03:00

Kuva on 10.10.2008 Kasarmintieltä. Katua reunustavat vuorijalavat ovat Hupisaarten pyörätien ja Lasaretin sillan välillä. Hupisaarten polkupyörätien ristissä on komeita vaahteroita (kuvaajan selän takana), ja Lasaretista Värttöön päin tietä reunustaa tasainen lehmusrivistö.

Nämä jalavat ovat Oulun komeimpia, vastaava rivistö on vain Mannerheiminpuistossa. Lasaretinkanavan törmässä on muutamia nuoria vuorijalavia ainakin bussipysäkin kohdalla. Vuorijalava ei kasvata juurivesoja ja siksipä ne ovat siementaimia, ja varmaan Oulun ensimmäisiä "vapaasti syntyneitä" vuorijalavia.

Rehevässä kanavatörmässä on runsaasti myös vaahteran siementaimia. Olen nähnyt siinä myös jonkin rusokuusamaryhmään (Lonicera tatarica -risteymäryhmä) kuuluvan pensaan, mutta nyt en sitä huomannut. Kuusamaristeymien ei kai sinänsä pitäisi levitä luontoon marjoista...

Jumprun sembra on peuke

2008-10-10T12:44:00.000+03:00

Kalevassa oli tänään juttua, että ravintola Jumprun pation sembramänty kastetaan. Kyseessä ei ole kuitenkaan sembra vaan peuke eli makedonianmänty (Pinus peuce). Blogissa on kuvia kävyistä viime tammikuulta. Peuken kävyt ovat pitkiä ja kapeita kuten kuvasta näkyy. Peuken vuosiverso on vihreä ja kalju, sembran ruskeakarvainen. Muuten puut ovat aika samanlaisia. Siperiansembra on yleisimmin istutettu ulkomaalainen havupuu, makedonianmänty taitaa tulla kakkosena.

Kalevan juttu

Aikaisempi blogikirjoitus: Peuke viihtyy patiolla

Lokakuuun ruusut

2008-10-05T12:56:00.000+03:00

Hupisaarten ruusutarha on yhä täydessä kukassa! Ja muuten kahvilakin auki kuun alkupuolen.Syksy on Hupisaarilla miltei komeimmillaan, vaikka lehtikuuset eivät ihan vielä täydessä "kukassa" eivät vielä olekaan. Yläkuvan keltaiset ovat vaahteroita, sateenvarjon mallinen on rautatieomenapuu - vihreä siis vielä kun moni muu omenapuu jo kellastuu.

Vaahteran lehdet ovat tänä syksynä vähän kalpeita? Ainakin kun vertaa keltaruusuun - vai mitä?

Lohipadonniemen syksyä

2008-09-26T22:41:00.001+03:00

Oulun keskusta on metsäinen, luulisi. Kuva on Raatinsaaren itäpuolelta eli Lohipadonniemen rannalta, vanhan koivun kainalosta, Lammassaareen päin. Vilkkaat sillat ovat oikealla. (- Kuva on kahdesti kehitetty RAW-kuva, vaaleat ja tummat sävyt erikseen, kumpikin omilla tasoillaan - Photoshopin Smart objects. Näin sain kaivettua koivun rungon esiin kuvan tummasta päästä.)

Alla on Lohipadonniemen maamerkki, suurin puu. Se on berliininpoppeli (Populus x berolinensis). Toinen suri berliininpoppeli on kauppahallin nurkalla. Sen oksakulma on tyypillisesti jyrkkä, oksat ylös kohoavia. Uusi laajakulmani liioittelee mukavasti kuvan suhteita - ehkä puun kainaloon jäävät auto ja vaahtera eivät ole oikeasti ihan noin pieniä.

Alla sama vaahterapari omassa kuvassaan!

Kuvakulmia Päivänvarjoon

2008-09-22T20:24:00.000+03:00

Tänään oli vuoro viedä kissamme Stara lääkäriin. Kun Staraa hoidettiin, oli aikaa kävellä kuvailemassa läheisessä Lyötynpuistossa. Blogissani on kuvia Lyötynpuistosta ja Päivänvarjosta (Jaakko Pernu 2001) jo aiemminkin.

Nyt Päivänvarjo saa kainaloonsa syyskeltaisen Omenapuun. Vai kummin päin se onkaan kun näitä kahta kuvaa katselee. Kamera on kakesta dokumentaarisuudestaan huolimatta Tarinankertoja. Asiat suhteuttaa kuvaaja.

Olo kuin ontarionpoppelilla...

2008-09-18T22:05:00.000+03:00

... nimittäin tällä Peltolan entisen psykiatrisen edustan vanhalla puulla (oikeanpuoleisella). Sillä on latvus katkennut, epäsäännöllinen, harsu. Tällainen olo tuli myös itselle kun kävin tien toisella puolen, Kontinkankaalla, lääkärissä. Sairautta tuli loppuelämäksi. Kurja olo tästä päivästä. Silti marssin katsomaan tätä vanhaa puuta, ontarionpoppelia (Populus x gileadensis). Sillä on sydämenmalliset, paksut lehdet.

Kotimatkalla pysähdyin vielä Linnansaareen. Aurinkoa ei ole taivaalta viime vikkoina juuri näkynyt, nyt oli aavistus. Kuvasin alla olevan kuvan siperianpihdasta (Abies sibirica) ja vaahterasta HDR-tekniikalla eli kolme eri tavoin valotettua kuvaa. Kuvat yhdistin Photoshop CS3:n yhdistä HDR-kuva -tekniikalla. HDR:stä ei nyt paljon iloa ollut - valo olisi saanut olla jyrkempi ja maisema värikkäämpi. Täyskokoisessa kuvassa on kyllä runsaasti yksityiskohtia lehvästöissä.

Pihdat ovat parhammillaan kauniin säännöllisiä, pystyjä, ylväitä, ja lehdet eli neulaset käteen pehmeitä.

Tuiran komealehmus (Tilia x flaccida)

2008-09-07T18:15:00.000+03:00

Tuirassa, keskeisellä paikalla, mutta ei aivan helposti tavoitettavissa kasvaa Oulun ainoa komealehmus (Tilia x flaccida). Sen "löysi" oululainen puuharrastaja Ari Hyvärinen muutama vuosi sitten. Puu on Koskitiellä kerrostalon pihassa Merikosken kanavan varressa. Pihan ulkopuolelta paras paikka puun ihailuun on kanavavartta pohjoispuolella seuraileva pyörätie. Lähellä on myös kolme suurta ruhtinaanpoppelia, ja pihalla paljon muitakin istutuksia.

Yläkuvassa vasemmalla pilkistää Merikosken voimalaitos, oikealla näkyy opiskelijaasuntola Domus, jonka vierestä erottaa kaksi harsua ruhtinaanpoppelia. Matalammat ovat lehmuksia (puisto-, tai metsä-). Aivan oikeassa reunassa kerrostalon edustalla on kookas laakeripoppeli ja sen edessä "hopeapaju" eli nykynimeltään hopeasalava. - Vasemmassa reunassa kerrostalon pihalla on muistaakseni vaahtera.

Komealehmuksella on suuret, päältä kaljut ja kiiltävät lehdet, joilla on omannäköisensä hammastus. Lehdet ovat tyvestä toispuoleisia. Alapinnalla tärkeä pieni tuntomerkki on alimpien suonihankojen karvattomuus. Puuta pidetään isolehtilehmuksen ja amerikanlehmuksen risteymänä. Jotta puun erottaa amerikanlehmuksesta pitäisi tarkastella kukkien yksityiskohtia, "terälehtimäisten heteitten" lukumääriä. Nyt se oli jo kukkinut, mutta ehtien alla oli paljon pieniä pallomaisia hedelmiä.

Taloyhtiö on laittanut puun juurelle kyltin, jossa kerrotaan nimi, ja istutusajaksi 1950-luku.

Puistojen Oulu -kirja on ilmestynyt!

2008-09-05T16:58:00.000+03:00

Tämä blogi on ollut puistokirjan rinnalla jo toista vuotta. Puistojen Oulu julkistettiin 3.9.2008. Kirja on pääosin kulttuurihistoriallinen, ja tämän osan kirjasta toteutti Kaarina Niskala. Ilpo Okkonen valokuvasi ja kustansi. Työ oli alun perin Oulun kaupungin tilaustyö. Minulta tilattiin puistokohtaiset kasviesittelyt kuvineen. Pikkukuvia kasveista tuli lopulta 90 kappaletta.

Puistokirja on nyt myös kirjakaupoissa - Oulun Suomalaisessa hinta näytti olevan 39,00 euroa.

Pidin avajaisissa pienen PowerPoint-esityksen, jossa puoleksi kuvasin kirjan tekoa, puoleksi puistojen kasveja. Jos haluatte voitte toivoakseni tutustua esitykseen alla olevan linkin kautta. Se edellyttää kyllä Bloggeriin kirjautumista. Valitsemalla "View speaker notes" näette myös oman esitykseni puhutut pääkohdat.

Esitys avajaisissa 3.9.2008

Leena teki PowerPoint -esityksen,, valitsi värit ja loi tyylin. Alla yksi kollaasikuva esityksestä:

Leenan Poppelityttö

2008-09-02T11:28:00.001+03:00

Kuva Leena Holmström

Muistathan, että blogin kuvat on suojattu tekijänoikeudella! Myös tämä Leenan kollaasikortti Poppelityttö. Tyttö on tehty pelkistä poppeleista, tai tarkemmin: poppelivalokuvista. Tukka on ruhtinaanpoppelin norkoista, puku poppelin rungosta ja lehdistä. Koristeena on rinnalla poppelin siemenkarvaa ja jaloissa keltainen berliinipoppelin syyslehti! Leena on tehnyt korttisarjaa - kotona on erilaisia hahmoja voikukasta voitattiin!

Rantojen pihlajat

2008-08-30T08:13:00.000+03:00

Pihlajissa on tänä vuonna paljon marjoja! Ainakin Oulun seudulla. Yläkuva on Linnansaaresta, jossa nurmikolla kasvaa kaunis ryhmä pihlajia. Pihlaja on Oulussa hyvä ja suosittu puistopuu, mutta myös pihapuu, parkkipaikanpuu ja luonnonpuu. Linnansaaressa se on ihan luontaisella paikallaan - rannalla.

Hienoimmat pihlajat ovatkin meren rannoilla. Siellä sitä kasvaa sekä ihan etuvartiossa että myös tuomien, koivujen ja leppien seurassa merenrantalehdoissa.

Kuva alla: Perämeren kasallispuistossa, Selkäsarven niemennokassa, pihlaja kasvoi kivien välistä suojaa hakevien tyrnien jälkeen ensimmäisenä puuna.

Hupisaarten poppelit kartalla

2008-08-26T13:30:00.000+03:00

Kartta Leena Holmström - klikkaa suuremmaksi niin saat tulostuskelpoisen version.

Tässä kartassa on nyt tämänhetkinen näkemykseni Hupisaarten poppeleista. Jos vertaatte sitä Oulun puisto-oppaan karttoihin (1996), muutoksia on tullut aika monta.

Plaatansaarella eli Maaherransaarella Kallisen virran ja sillan korvassa kasvaa vain riippapoppeleita (Populus x woobstii). Puisto-oppaassa paikalle oli merkitty myös ruhtinaanpoppeleita. Paikalla kävi tänä kesänä Pohjoismainen arboretumtoimikunta. Mukana oli myös Pentti Alanko. Ja Oulusta puita pitkään harrastanut Ari Hyvärinen. Kumpikin olivat sitä mieltä, että kaikki puut ovat riippapoppeleita. Lisäksi seurasin niitä kesän ajan enkä löytänyt yhtään emipuuta. Vielä lehtimuotokin kertoi samaa. - Eikä ruhtinaanpoppeleita ole Tauno Ulvisen ja Niilo Karhun vuoden 1980 kartassakaan. Joten blogissani oli keväällä väärää tietoa! (Ja vertailin itse asiassa kahden riippapoppelin talviversoja kun toisen piti olla ruhtinaanpoppeli!Ei ihme ettei selviä eroja löytynyt!)

Plaatansaarella ei myöskään ole jättipoppelia (Populus trichocarpa). Puisto-oppaan osoittamalla paikalla on nuorehko laakeripoppeli (Populus laurifolia). Pentti Alanko vahvisti asian kesällä 2008. Suuria laakeripoppeleita on puistossa aika monta, ja niiden paikat selviävät oheisesta kartasta. Puistosta löytyy myös kolme katupuuna tutumpaa palsamipoppelia (Populus balsamifera). Ne kasvavat Varsinaisten Hupisaarten puolella leikkikentän kohdalla. Ne muuten poikkeavat ulkonäöltään katupuista kasvaessaan varjoisessa paikassa muiden puiden keskellä. Verratkaapa!

Ainolassa museon takana on Hupisaarten ainoa ruhtinaanpoppeli. Juuri nyt elokuussa se on niin hars ja ruskea, että sen tunnistaa melkein pelkästään siitä. Kyseessä on ruhtinaanpoppeleille tyypillinen sairaus.

Suuret poppelit - palsamipoppelia lukuun ottamatta - ovat osa Hupisaarten venäläiseen kartanokulttuuriin viittaavaa historiaa. Samaan aikakauteen kuuluivat mm. siperinlehtikuuset ja -pihdat, joita nitäkin Hupisaarilla vielä kasvaa.

---

Poppelien lehdistä pitää kirjoittaa vielä monta omaa juttua... Yhdestä poppelin oksasta kun löytyy hyvin monenlaisia lehtiä. Silti eri puulajien lehtiä voi vertailla keskenään. Alla nyt ensin ruhtinaanpoppelin lehdet, sitten riippapoppelin. Eroja ensisilmäyksellä?

Verratkaapa lehtien tyveä. Alla riippapoppelilla se on hyvin säännöllisen pyöreä. Ruhtinaanpoppelilla ei ole tätä pyöreyttä - koko lehti on enemmän vinoneliömäinen. Ja kuten talviversoissa, edellisvuotiset vuosikasvaimet ovat kummallakin oranssit. Riippapoppeli on hedekasvi eli ei siemennä, ruhtinaanpoppeli taas voi siemenkarvoillaan pölytä vimmatusti.

Hupisaarten rakentaminen

2008-08-25T16:52:00.000+03:00

Hupisaarten itäosan rakentaminen on taas sunnitteilla! Kyllä sen huomasi puistossakin - kuten kuvasta näkyy. Kepissä lukee KP-43. Eiköhän tällainen keppi suunnitteluun kuulu.

Hupisaarilla on alueita, joita voisi ottaa käyttöön, puiston palvelukseen, erityisesti vanhan sähkölaitoksen ympäristössä. Lasaretinväylän reunaa leikkipuiston kohdalla en tässä suhteessa ymmärrä. Kuva on kanavatörmän reunalta. Mieli alkaa heti torjua peikkoja, joita ei kenties olekaan, mutta tällä kohden ei ole tilaa ellei Hupisaarten liikennettä siirretä pelkästään rantareitille. Nytkin liikennettä on niin, että kameraansa saa jatkuvasti varoa. Lisäksi melko vastikään istutettu nuori puusto pitäisi taas hävittää.

Kuvan kohdalla kanavatörmän edustalla on monia erilaisia kuusia ja lehtikuusia, kynä- ja vuorijalavia, kookas kujasalava ja monia pensaita. Joukossa on myös kuvan kandanlehtikuusi (Larix laricina). Puut ovat juuri paikoilleen asettuneita.

Lasaretinkanavan penkassa on muuten vuosikausia kasvanut keltamo (Chelidonium majus) ja melko runsaasti puistolemmikkiä ja kieloa. Keltamo on Oulussa harvinainen tulokas, mutta ilmeisesti hitaasti myös tänne vakiintumassa.

Paratiisisaaren keisarinliljoja

2008-08-25T07:43:00.000+03:00

Keisarinliljoja eli ruskoliljoja (Lilium bulbiferum) nämä kai ovat? Sellaisen muistan, että tiikerinliljat kääntävät kukkansa alassuin, ruskoliljat ylöspäin. Kukka on kyllä keltaisempi kuin entisen anopin keisarinliljapenkissä. Varaan jokin ruskoliljan viljelylajike?

Kävin eilen illalla Hupisaarilla; en löytänyt enää jalavien siemeniä, siispä kuvasin nämä, Paratiisisaarella. Yritin säästää kuviin illan tunnelmaa. Mukana kuvassa tarha-alpia, jotain kookasta piiskua ja rantakukkia. Kukkivaa oli vielä paljon muutakin!

Saarnien silmut!

2008-08-16T14:30:00.001+03:00

Saarnien silmut ovat hyviä tuntomerkkejä, ainakin loppukesästä lähtien, käsittääkseni. Kuten Lepis totesi kommentissaan, lehtosaarnen silmut ovat mustat, punasaarnen punaruskeat. Mutta aikas vaikuttavia ja mieleenpainuvia nämä silmukuvat, minusta. Lähikuvissa erot ovat suurempia kuin paljaalla silmällä.

Lehtosaarni (Fraxinus excelcior) alla (bottom), punaarni (Fraxinus pennsylvanica) oikealla (right). - Toistuukohan tämä kaikenkokoisissa näytöissä samalla tavalla, oikein?

Punasaarnen siementaimi

2008-08-14T18:37:00.000+03:00

Jostain syystä törmään nyt saarniin koko ajan. Että missä se on? No juuri liikennemerkin juurella - siellä näkyy aidan takana jotain vaaleamman vihreää.

Lähikuvaa, kaltereihin, katso jutun loppuun. - Takana oleva pensasaita on kiiltotuhkapensasta. Ja taimi on punasaarnen taimi, minun tietääkseni ensimmäinen Oulussa nähty. Tallensin näytteen kasvimuseolle. Ja katsoin tietokannoista - niihin on tallennettu vain kolme tietoa siementaimista, Helsingistä, 1990-luvulta (Kurtto & Helynranta Helsingin kasvien aineistossa). Varmaan näitä nyt alkaa tulla eteen, paljon. Ei siitä kauan ole kun sanottiin, ettei tavallinen vaahtera Oulussa taimi.

Määritykseen tarvittiin vähän kaikkia tuntomerkkejä. Lehti oli kalju (punasaarnikin joskus, sanoo kasvio), lehdyköitä vähän, lehdyköillä kuitenkin lyhyt mutta selvä ruoti. Silmut olivat kovin pieniä sivusilmuja lehtihangoissa, mutta kyllä ne punersivat.

Paikka? Melkein kaikkien oululaisten pitäisi hoksata paikka. Puurakennus hämää. Kyseessä on lääninhallituksen pensasaita vastapäätä hotellia. Nurkittain tuomiokirkkoon. Emopuut? Hyvin todennäköisesti hotellin edustan kuusi punasaarnea, siis Kuvernöörin pysäkki aivan kirkkoa vastapäätä. Niin, siinä on kuusi punasaarnea, ja näköjään kaikki sellaisia joilla on kalju lehdykkä. Kaikkea sitä katselee!

Mutta odottakaas - seuraavakin posti koskee punasaarnia. Ne silmut, ne on kuvattu. Mutta millaiset!

Saarnista vielä

2008-07-27T21:25:00.000+03:00

Kysyttiin Oulun puistosaarnille niitä lähempiä lehtituntomerkkejä! Kävin kävelylle ja otin asiakseni. Nämä tuntomerkit liittyvät Puu- ja pensaskasvion määrityskaavaan. (Lehto)saarnen lehdessä on lehdyköitä keskimäärin viisi paria ja päätylehdykkä eli tavallisesti 11 lehdykkää. Mutta tämä vaihtelee! Pitää katsoa monia oksia ja lehtiä, ei ole loppujen lopuksi riittävä tuntomerkki. Kuva saarnen lehdestä on yllä.

Punasaarnen lehti on lyhyempi, yleensä neljä paria plus päätölehdykkä eli 9 lehdykkää. Tämäkin vaihtelee, ja minusta lehdyköitä on Ouun puissa vielä yhtä paria vähemmän. Tämän mukainen kuva on alla.

Tarkemmat tuntomerkit ovat lehtiruodeissa ja -rangassa. Lehtirangan nivelet ovat punasaarnella paljon karvaisemmat kuin saarnella. Punasaarnen lehdyköillä on lehtiruoti (lyhyt, usein siipipalteinen) kun saarnen lehdykät ovat lehtiruodittomia. Siis kaljuja ja ruodittomia... painakaa päähän kunhan ne oppii erottamaan ulkoasusta. Silmä on merkillinen, se oppii. Ja kameralla oppii katsomaan. Siis: yllä saarni, alla punasaarni... menihän se nyt oikein päin.

Pääasia: kauniita kummatkin!

Pari punasaarnea

2008-07-22T21:54:00.000+03:00

Tämä komea kaksirunkoinen punasaarni (Fraxinus pennsylvanica) kasvaa Saaristonkadulla heti eteläisen alikäytävän jälkeen, kadun Oulu-opiston puoleisella reunalla. Siis hyvin monen oululaisen tavallisella kävely- ja pyöräilyreitillä. Ja näkyy se tietysti autonkin ikkunasta. Etualalla oleva varjo tulee liikennevaloista.

Yllä on Saaristonkadun punasaarnen lehtiä. Lehto- ja punasaarnen lehdet ovat aika samanlaiset, ja varsinaiset tuntomerkit ovat pienissä yksityiskohdissa. Kuitenkin puiden olemukset eroavat jotenkin toisistaan. Yhtä eroa olen miettinyt. Ainakin punasaarnen lehdykät (lehtien pikkulehdet) ovat reunoiltaan sisään- ja ylöspäin kääntyneitä. Usein tämä luo lehtien pinnalle varjoja, tai kiiltoja kuten tässä. Ehkä tällaiset ilmiöt luovat lehvästöön jotain läikettä tai levottomuutta, jota lehtosaarnella ei ole...

Hupisaarilla ne kasvavat rinnakkain kahdessa paikassa, Ainolan nurkalla on suuria puita ja Ankkalammen sillan korvassa kaksi nuorta. Alla on yleiskuva Ainolasta, punasaarni on vasemmalla ja (lehto)saarni oikealla. Jotain eroa lehvästöillä on, mutta miten sen sanoilla ilmaisisi.

Suomen oma luonnonvarainen lehtosaarni (Fraxinus excelsior) tulee Oulussa heikommin toimeen kuin punasaarni. Punasaarni on pohjois-amerikkalainen puu. Niitä löytyy Oulun puistoista sieltä täältä, kun lehtosaarnet voi laskea yhden käden sormin. Useamman puun punasaarniryhmä on Plaatansaaressa.

Jasmikkeet kukkivat!

2008-07-19T09:18:00.000+03:00

Jasmikkeet ovat puistoissa heinäkuun näyttävimpiä kukkijoita. Juuri nyt taitaa olla paras aika. Jasmikkeet eivät ole olleet puistoissa mitään yleisiä pensaita, niitä on istutettu useammin vasta viime aikoina. Komeita pensaita on jo! Suurin ryhmä taitaa olla yllä, Lyötynpuistossa.

Lyötynpuisto on varmaan monelle aika outo, ja useimat ajavat vain Saaristonkatua ohi. Mutta tällainen hieno penkkirivi sieltä löytyy, tuoksuvien jasmikkeiden alta, ja muutakin nähtävää. Bussipysäkin vieressä on komea monirunkoinen tataarivaahtera, pitkin kaupunginojaa kujasalavia. Puisto jatkuu yli katujen niin keskustaan kuin rautatiehenkin päin. Keskustan päässä on komeasti kukkiva vanha omenapuu ja puistojen suurin mustamarjaorapihlaja. Radan varressa kasvaa nyt uusi tammi, sembroja, omenapuita ja vasta istutettuja punasaarnia.

Komea jasmikepensas on myös pienessä Myllytullin Ruusupuistossa. Hupisaarilla Paratiisisaarella on myös pari pensasta. Yksi huomatakseni huonosti kukkiva on Otto Karhin puistossa ja kaksi Mannerheiminpuistossa. Sieltä on kuva alla; kuvassa taustalla on grillin sisävalot.

Jasmikkeet ovat vaikeita määrittää lajilleen ja/tai lajikkeelleen. Nämä kaupungin uudet pensaat taitavat olla nimeltään tähtijasmikkeita (Philadelphus lewisii var. lewisii 'Waterton'). Suomen puu- ja pensaskasvion kaavan mukaan keskeisiä tuntomerkkejä on alakuvissa. Verhiö on kalju ja vihreä. Kukka on litteä, "lautasmainen", ei kellomainen, ja kuluvan kesän kasvainranka ruskea, hilseilevä. Nämä tuntomerkit katselin nyt Lyötyn- ja Mannerheinpuiston kasveista. Hupisaaarilla on yksi vanha pensas eri lajia, se on verhiöltään karvainen. Siitä pitäisi myös tarkistaa irtoaako kuori levyinä vai ei... puuhaa piisaa...

--
PS Huomaan vasta nyt, että Kari on jättänyt blogiin kiitokset... Kiitos, kiitos, ja anteeksi taas passiivisuuteni. En ole tänne vähään aikaan vilkuillut; yliopiston puutarhalla sattunut hukkumisonnettomuus sai vähäksi aikaa hiljaiseksi.

Engelmanninkuusi, museonäyte Ainolasta 1993

2008-07-09T21:26:00.000+03:00

Ihan esimerkiksi, näin tieto hitaasti kumuloituu, vaikkapa Oulun puistoissa kasvatetuista puista. Yllä etiketin teksti vuodelta 1993 niistä puista, joista edelisessä postauksessa oli kuva. Kaikki neljä ovat siis tallella. Etiketti kertoo, että 15 vuotta sitten nämä puut olivat noin 2 m korkeita.

Ainolan havupuut - kartalla

2008-07-07T18:42:00.001+03:00

Kartta Leena Holmström. Suurin punainen rakennus on maakuntamuseo. - Klikkaa suuremmaksi.

Leena teki minulle Hupisaarten karttapohjan ja esitteen Hupisaarten puista Pohjoismaista Arboretumtoimikuntaa varten; kroppasin nyt kartasta Ainolan kokoisen viipaleen ja laitoin sinne Ainolan havupuut. Saisipa tästä kehiteltyä A3-kokoisen taitetun Hupisaarten puitten taskukartan... tai nettiin virtuaalisen kartan ja gps-reitin. Nämä havupuut kävin eilen illalla itse asiassa jo merkitsemässä gps:llä ja reittikin siis on jo. Täytyy funtsia miten se pitäisi toteuttaa.

Kartan puutietojen perustana on tietysti ollut Henry Väreen Puisto-oppaan kartat (1996), mutta nyt tämä on mielestäni ajan tasalla. Henryn kartassa on näiden lisäksi valkokuusta (Picea glauca) ja yksi engelmanninkuusi, jota ei enää ole. Ainolan puistossa on havupuita enemmän kuin muualla Hupisaarilla, tosin ei yhtään pihtaa. Ja valkokuusi sopisi muiden amerikkalaisten puitten joukkoon. Lisäksi käärmekuusi (f. virgata) taitaa olla riippakuusi (f. viminalis), eikä sembraa silloin vielä ollut ollenkaan.

Yksi tästä jäi uupumaan, douglaskuusen luona oleva matala ja pieni japaninmarjakuusi (Taxus cuspidata). Se on Ainolan lastentarhan muistomerkkikiven luona. Tämän puutteen takia en jaksa tehdä uutta, sitä paitsi tuo nurkka alkaa kartassa olla tukossa.

Yllä on kuva neljän engelmanninkuusen ryhmästä. Engelmanninkuusi on kaunislehväinen puu, jonka oksat ovat tuuheita, neulaset aika pitkiä ja pehmeitä. Kuluvan vuoden kasvainranka on lisäksi karvainen. Alla on lehväkuva. Lähellä olevien mustakuusten neulaset ovat tähän verrattuna lyhyitä ja jäykkiä.

Nordic Arboretum Committee pölisyttää peukea

2008-07-06T21:33:00.001+03:00

Pohjoismainen arboretumtoimikunta on ollut Pohjois-Suomessa vierailulla. Viime perjantai-iltana he olivat tutustumassa Hupisaariin. Olin heille oppaana, Mirja Siuruaisen pyynöstä. Tein Leenan kanssa heille myös Hupisaarten kartan, johon sijoitettiin noin 50 eri puulajia.

Koska olin oppaana, en pystynyt itse kuvaamaan, eikä toimikunnasta tullut minulle yhtään kuvaa. Tässä tilanteessa - yllä - en kuitenkaan malttanut olla laukaisematta. Oikealla näkyvät Pentti Alangon jalat, hän kun innostui pölyttämään kukkivalla makedonianmännyllä oikein tosissaan. Toimikunta on jossain tuolla takana, naureskelemassa.

Kuva on Ainolasta Imre vargan Kuluva aika -veistoksen takaa. Pyörätietä vasten on kaksi makedonianmäntyä eli peukea ja yksi kontortamänty. Paratiisisaaren puoleisella länsireunalla on sen sijaan kuusiryhmä, joka ei aina ole tuntunut aivan selvältä. Nyt sitä pengottiin oikein toimikunnan toimesta. - Kyseisistä kuusista on kuva alla.

Vasemmassa reunassa on kaksi serbiankuusta (Picea omorika); sen neulaset ovat alta melkein valkoiset, se on kapeakasvuinen, ja oksat kaartuvat kärjistään kauniisti ylös.

Serbiankuusten rinnalla on kahden mustakuusen ryhmä (Picea mariana). Sillä on pienet kävyt, ja lyhyet tanakat neulaset. Mustakuusen kuvia taitaa blogissani olla muitakin, ja Ainolan puistossakin on kaksi suurempaa puuta lähellä Koskenniemen patsasta.

Kuluva aika -veistosta lähinnä olevat neljä puuta ovat kaikki okakuusta. Ne ovat kaikki eri värisiä, mutta kaikkien neulaset ovat neulanteräviä ja tukevia. Okakuuset ovat Oulun yleisimpiä koristekuusia, ja Ainolan puitossa aivan lähistöllä on muitakin, kaikki kovin eri tyyppisiä ja näköisiä. Neljän pienen sinertävän ja mutkarunkoisen puun ryhmä on hopeakuusta eli Picea pungens se saattaa olla esimerkiksi lajiketta nimeltä 'Hoopsie'. Aivan pohjoisreunan portin luona kasvava kapea ja korkea kuusi on sekin okakuusi.

Ainolanpuistossa 1.7. kukkii

2008-07-02T20:36:00.000+03:00

...syreenit.. ja esimerkiksi peuke eli makedonianmänty (Pinus peuce).

Nämä kuvat ovat siis Ainolasta heinäkuun ensimmäiseltä päivältä. Ainola on se Hupisaarten saari, jossa museo sijaitsee. Yläkuvassa on tuttu pihasyreeni (Syringa vulgaris). Myös valkoinen pihasyreeni ('Alba') on tuttu ja helppo huomata, mutta Kokenniemen patsaalta vähän museoon päin kukkii juuri nyt Oulun puistojen tiettävästi ainoa nuokkusyreeni (Syringa reflexa). Kuten kukista nyt näkee, ne ovat todella nuokkuvia. Kovin runsaasti se ei kuki.

Vanha likusterisyreeni (Syringa reticulata) taas on myöhäinen, se ei kuki vielä. Se löytyy läheltä Plaatansaareen menevää pyörätietä.

Kun puistossa on vielä puistosyreenejä (Syringa x henryi) museon edustalla ja unkarinsyreenejä (Syringa josikea) niiden lähellä nurmikon reunalla, niin Oulun keskustan puistoissa kasvavat syreenilajit alkaa olla lueteltu.

Mutta, kuten sanottu, puistossa kukkii myös makedonianmänty. Kuvatta jäävät tällä kertaa myös kukintaa aloitteleva koiranheisi ja mm. mustamarjaorapihlaja. Kumpikin löytyy pyörätien varresta melko keskeltä puistoa.

Maria Silfvanin puisto

2008-06-25T20:28:00.001+03:00

Kaupungintalon rannan puoleinen reuna on nimetty Maria Silfvanin puistoksi.

Tämänkin puiston kulttuurihistoriallinen taustatieto on muutaman kuukauden päästä löydettävissä uudesta kirjasta. Äskettäin oli Puistojen Oulu -kirjan viimeinen kokous, ja Kaarina Niskalankin tekstit ovat liki valmiita. En tässä tietenkään paljasta sen enempää, mutta kiinnostava kirja on tulossa. Kirjan puistomaisemat on kuvannut Ilpo Okkonen, ja olen iloinen, että pääsin samaan kirjaan näiden tunnettujen kulttuurihahmojen kanssa. Itse esittelen kirjassa puistojen puita ja pensaita sanoin ja kuvin. Tämä blogi on ollut itselleni kirjan tuki- ja rinnakkaisprojekti, jota jatkan ainakin kesän.

Yllä kuva Sanna Koiviston Ajan kulku -veistoksesta. Siitä on tullut Toripolliisin kanssa Oulun suosituimpia kuvauskohteita, enkä ihmettele yhtään. Kuvien taustaksi löytyy kirkko, kaupungintalo ja kolmiotalo sekä puiston erilaiset omenapuut. Patsaista ja näistä isoista ikoneista voi kameralla sommitella Oulusta erilaisia tarinoita. Pienoisveistosten hahmoissa rittää ihmeteltävää ja yksityiskohtia.

Puistosta on tulossa Oulun keskustaan herkkä, pieni omenapuupuisto. Vanhin puu on koristeomenapuu, nuoret melko vasta istutetut ovat ymmärtääkseni marja- ja siperianomenapuita. Omenapuiden lisäksi puistossa on vaahteroita, yksi vanha ja useita nuoria. Omenapuita on viime vuosina puistoihin lisätty runsaasti.

Puistosta käsin saa kolmiotalonkin sommiteltua omenapuun sisään!

Mutta en taitaisi olla oma itseni ellen laittaisi esiin myös näkymää omenapuun oksan alta. Virallinen ja kiiltokuvamainen kaipaa karnevaalia, puhtaus roskaa. Kuoleva puu kukkii runsaasti, sanotaan. Vanhaa koristeomenapuuta vaivaa jo iäkäs kääpä, ilmeisesti arinakääpä (Phellinus ignarius coll.).

Arinakääpälajit ovat usein isäntäpuuspesifisiä, eli vaativat isännäkseen tietyn puulajin. Omenapuusta en nyt kuitenkaan tiedä... Mutta arinakäävät eivät suinkaan hävitä puuta nopeasti; Tuomo Niemelän kääpäkirjassa on kuvia yhden noin 50 vuotiaan vaiheista. Että kirvestä ei kannata kaivaa heti, kun arinakäävän näkee.

Madetojanpuisto ja isolehtilehmus

2008-06-22T08:34:00.000+03:00

Madetojan puisto on yksi vasta remontoiduista Oulun puistoista. Kuvassa Madetojan patsas, takanaan kukkimista aloitteleva puistosyreeni; varjon patsaalle heittää tammi, pään päällä on vanha kukkiva koristeomenapuu.

Remontissa minulle jäi ikävä ainakin suurta, vanhaa terijoensalavaa. Se kasvoi kaupunginojan reunalla sillan kupeessa, ja sillä oli hieno, kuvauksellinen runko ja lehvästö. Kuvasin useamman kerran kirkkoa sen latvuksen läpi. Mutta remontin myötä puistoon on istutettu uusia puita, mm. keskustan puistojen ensimmäinen takiaistammi (Quercus macrocarpa). Viime kesänäkö sitä istutettiin Madetojan salin edustalle? Mutta todellinen madetojanpuu Oulussa siis. Muita uusia ovat riippapoppelit (Populus 'Woobstii', hienoa!) ja kyynelkoivut (Betula pendula 'Yongii'). Nämä ovat taimia kaikki, eikä niistä vielä juuri ole kuvaajalle suurta iloa.

Mutta olkoon puiston tämänkertainen puu vähän tunnettu isolehtilehmus (Tilia platyphyllos). Kuva on alla. Se kasvaa länsipään suuren laakeripoppelin ja vuorijalavan välissä. Lehmus ja jalava jäävät jo hiukan suuren poppelin varjoon, mutta kyllä isolehtilehmukseenkin kunnon näkökulma löytyy. Puisto-oppaasta tämä lehmus jostain syystä puuttuu. Isolehtilehmus ja tavallinen metsälehmus ovat puistolehmuksen vanhemmat, risteymälaji se kun on. Se on kotoisin Keski-Euroopasta, pohjoisimmillaan se kasvaa luontaisesti Etelä-Ruotsissa.

Alla kuva puun lehvästöstä ja rungosta. Runko on muhkuraton.

Isolehtilehmuksen lehti on iso, mutta niin voi olla muillakin lehmuksilla. Sen lehti on kuitenkin ainakin alta karvainen, ja ruoti, ja nuori haararanka. Alla kuva on karvaisuudesta, mutta voisi se esittää jotain muutakin, abstraktia...

Muutamia pohjoisia lajeja...

2008-06-17T19:53:00.000+03:00

Kasvitieteellisessä puutarhassa kukkivien tuhansien joukosta...

Tämä tikankonttitupas (Cypripedium calceolus) on ollut kuvattavana ennenkin. Siitä pitäisi tulla nähtävyys. Siinä lienee kukkia vajaa sata, miltei yhdessä nipussa. Tämä kuva vaihteeksi vähän alhaalta päin. Tikankontissa viehättää sen "kasvot", se ikään kuin kurkottaa kohti, kuin aikoisi sanoa jotakin.

Tämän vuoden erikoisuus on lammen rannalle rakennetulla suolla kämmeköitten kanssa aloitteleva siniyökönlehti(Pinguicula vulgaris). Se on pohjoisten soiden ja märkien niittyjen kasvi, voi kasvaa tikankonttienkin seurassa. Se kuuluu samaan heimoon kuin vesiherneet, siis hyönteissyöjä sekin.

Ruusujuurta (Rhodiola rosea) on tutkittu Oulunkin yliopistossa. Se on vanha pohjoinen lääkekasvi. Ruusujuuri kuuluu maksaruohojen sukuun, lehtikin on vähän kuin tutun punamaksaruohon. Maksaruohot ovat yleensä kuivan paikan kasveja, mutta ruusujuuri kasvaa kosteilla puronvarsien soraikoilla, niin tässäkin. Alla on sitten toinen ruusujuuri, koristekasvina käytetty punaruusujuuri (Rhodiola kirilowii var. rubra), pohjoinen laji sekin.

Kevätvärisiä puita Linnansaaresta

2008-06-12T22:11:00.000+03:00

Puita harrastuksekseen kuvaavalle kevätkesäkin on oma juttunsa. Vihreitä sävyjä on paljon, puut erottuvat vielä toisistaan. Ja runko kuultaa usein oheun lehvästön läpi. Tässä muutama pikainen kuva Linnansaaresta. Yllä on kukkiva hopeasalava (ent. hopeapaju). Sen väri keväällä ei ole tutun hopeinen vaan värin antavat tuhannet pikku kukinnot. Väritys on aika pidättyväinen, himmeä.

Linnansaaren nuorten tammien rungot näkyvät nyt kauniisti. Lehvästön väri syntyy tässä sekä nuorista lehdistä että kukinnoista. Tämä puu oli kukkia täynnä.

Visakoivun väri on tuttu koivun heleän vihreä!

Yhdestä ja samasta puusta, pilvikirsikasta

2008-06-09T18:10:00.001+03:00

Olen tehnyt puistokirjaan viimeisiä töitä. Keräilin puutteita, ja koska tarvitsin toimivia pieniä kuvia kuvasin joko 70 mm kiinteäobjektiivisella tai sillä ja makrolinsillä. Siispä en juuri maisemakuvia saanut, vaikka puistoissa on alkamassa kaikkein näyttävin kesä. Pilvikirsikka kukkii, omenapuut aloittelevat. Angervoista aloittavat norjanangervot ensin. Mutta tässä yksi aihe, Ainolan pilvikirsikka, neljään tapaan kuvattuna.

Koskenniemen patsas kahlaa norjanangervoissa, purjehtii pilvikirsikassa, kuin poutapilviä, kumpikin. Näin pikkutelekin puristaa.

Pyöräily pilvikirsikkaan.

Tämä on minun suosikkini. Lähikuva, josta häipyy perspektiivi. Kuva näyttää kaksiulotteiselta, toisaalta kuvasta näkyy hyvin kukkatupsut eli kukat tyhjien oksin päissä.

Olen saanut uuden koneen, en ole profiloinut näyttöä. Lightroomissa kuvat näyttivät olevan ok, mutta Blogger eli blogi-isäntäkö ne kirkastaa niin että hiukan latteutuvat menettävät kontrastia? Tuottaako näytönohjain nyt eri kuvan selaimeen ja Lightroomiin?? Onko se mahdollista? Kestää aikansa päästä sinuksi...

Kevättaskuruoho Hupisaarilla

2008-06-04T08:43:00.000+03:00

Oulussa on periaatteessa vieläkin kevät. Tuomet kyllä jo kukkivat, mutta selviä kevätkasvejakin näkee vielä. Kevättaskuruoho (Thlaspi caerulescens) ilmaantui Hupisaarille, Plaatansaarelle, käsittääkseni vuosi sitten. Oulun kasvit -kirjan karttaankaan sitä ei sieltä merkitty. Nyt se on sitten myös puistokasvi, tähän asti olen pitänyt sitä katuvarsien ja Hietasaarten kasvina. Puistoihin itsekseen saapuvat kasvit ovat mukava lisä. - Laitan kuvan koska pidän sen maalauksellisuudesta.

Puistot valmistautuvat kesään

2008-05-30T07:11:00.000+03:00

Etelä-Suomessa eivät taida oikein tajuta, ettei tuomi meillä vielä kuki. Se on kyllä juuri ajassaan. Oululaisena se on mielessäni lakkiaisten puu, niin nytkin. Tuomentertun alimmat kukat ovat juuri auenneet.

Pokkisen, Madetojan ja Heinätorin puistot ovat valmistuneet juuri, remontistaan. Yläkuvassa Polkisenpuistoon Kaupunginojan suulle on syntynyt uusi katselupaikka. Sitä reunustavat uudet puuntaimet ovat riippapoppeleita ja isoriippasalavia. Tästä tulee hieno! Vähän samantapainen näköalapaikka on myös vastapäätä Linnansaaren kärjessä.

Hupisarilla on jo paljon kukkivaa. Ainolassa parhaimmillaan koreanonnenpensaat, lehdettöminä mutta keltaisia pikkukukkia täynnä. Kunnon kuvaa en saanut. Kesän valo on ongelma, iltahetkiä lukuun ottamatta. Onnenpensaat eivät hehkuneet niin kuin olisin halunnut, varjossa kun olivat.

Panen tähän jalokiurunkannuksen (Corydalis nobilis) lähikuvan. Näitä on muutamia niin Plaatansaarella kuin Ainolan puistossa Koskenniemen patsaan lähellä. Karkailevat vähän sinne tänne, mutta piristävät kummasti nurmikoita.

Taas tulee blogeihin pieni tauko. Tuhansien muiden tapaan lähden lakkiaisiin, Helsinkiin.

Hietapitkäpalko

2008-05-26T05:29:00.000+03:00

Kaunis se on tämä joutomaitten ja ratavarsien kukkakin, hietapitkäpalko (Cardaminopsis arenosa), kun sen niikseen kuvaa. Se on siis se Oulun nimikkokasvi, saksalaistulokas, Toppilan kasvi. Toppila oli aikoinaan tulokaskasvien pääreitti Pohjois-Suomeen, täältä hietapitkäpalkokin levisi pitkin ratavarsia. On ajateltu, että ratapenkat muistuttavat kasvin kotioloja - vähälumisia Keski-Euroopan vuoristojen rinteitä.

Hietapitkäpalko on juuri alkamassa kukintaansa, aivan lähipäivinä sitä on pientareilla valkoisenaan - eikä siellä nyt muuta valkoista ole, keltaista vain. Voikukat aloittavat näet samaan aikaan.

Olen muutamia päiviä poissa tietokoneelta. Oma kone ajautui ongelmiin, se on uusittava!

Punakoivu 22.5.2008

2008-05-22T14:28:00.001+03:00

Oululaisten omasta punakoivusta on ennenkin blogissa ollut puhetta. Punakoivulinkillä löytää muutamia kuvia ja kertomuksen siitä kuinka ylikiiminkiläisten logossa oli väärä koivulaji. Mutta nyt laitan punakoivun lehden seurantaa. Yllä ja alla olevat makrokuva on otettu 22.5.2008, sen jälkeen jatkoposteissa seurataan punaisen värin kehitystä. Kuvan lehdet olivat alle 1 cm, ehkä 0,8 cm olisi oikein.

Pari mukavampaa kuvaa

2008-05-21T10:40:00.000+03:00

Viimeksi postattujen hakkuu-uutisten rinnalla otin vähän kivempiakin kuvia. Yllä on kuva Lyötynpuiston Päivänvarjosta. Tämä Jaakko Pernun v. 2001 pystetty ympäristötaideteos on miellyttänyt silmää, mutta sen kuvaaminen on ollut jotenkin kinkkistä. Nyt loppukevään taitteessa löysin näkökulman, joka tuntuu mukavalta. Kuvan keskellä kauniisti vihertävät puut ovat kujasalavia (Salix x rubens), ilmeisesti isoriippasalavia. Punertavia ovat rusopajuangervojen varret.

Kujasalavat ovat viime suosikymmeninä paljolti korvanneet hopeasalavat (hopeapajut vanhalta nimeltään). Niitä on istutettu Lyötynpuiston lisäksi mm. Kaupunginojan varteen Karjasillanpuistoon.

Kujasalaviksi kutsutaan risteymäryhmää, johon kuuluu monenlaisia salavan ja valkosalavan risteymiä ja takaisinristeymiä, ja useita erilaisia lajikkeita. Kujasalavat ovat sinänsä Oulussa vanhoja puistopuita.

---

Alakuva on Sonnisaaresta. Siellä kukoistaa vieläkin oululaisittain iso pikkukäenrieskojen (Gagea minima) kasvusto. Se on ollut paikalla ainakin 1950-luvulta. Se on kyllä vanha puutarhakasvi, mutta aika harvaan paikkaan se on jäänyt viljelyjäänteenä. Hupisaarten nurmikoilta sen löytää sieltä täältä. Plaatansaaressa kasvaa myös hiukan isokäenrieskaa (Gagea lutea). Nykyään Plaatansaaresta voi tavata myös villiintyneenä toista keltakukkaista, matalaa kasvia, nimittäin mukulaleinikkiä. Se on myös näitä varhaisimpia kukkijoita.

Puitten poistoa!

2008-05-20T08:04:00.001+03:00

Muutama viikko sitten julkaisin kuvan samalta paikalta. Nyt ruhtinaanpoppelien poisto on alkanut. Vanha maisema häviää. Minä olisin sietänyt ruhtinaanpoppelien pariviikkoisen pölyämisen, ainakin täällä, sillä puiden rivistö yksinkertaisesti sopi tänne. Aikaisempi viestini löytyy vaikkapa tästä.

Ruhtinaanpoppelien poisto oli odotettavissa. Niitä on systemaattisesti poistettu keskustasta. Musiikkitalon edestä, Kyösti Kallion puistosta, Otto Karhin puistosta jne. Toivottavasti niitä jätetään jonnekin - Raatinsaari ja Linnansaari ja koko siltojen seutu latistuisi niiden poiston myötä. Suuria puita on liki mahdoton korvata. Plaatansaaren nurkaan ne suorastaan kuuluvat, historiallisista syistä (venäläisvaikutteinen puistoperinne hyvin esillä!).

Olen jo blogissani maininnut, että Tauno Ulvinen ja Niilo Karhu ovat laskeneet Oulun poppelit noin v. 1980 (Dendrologisen seuran tiedotuksia 3/1980). Silloin palsamipoppeleita oli 2653 ja ruhtinaanpoppeleita 2651. Eroa oli siis 2 kpl (!), mutta paljon kumpaakin kuitenkin. Täytyyhän niitä olla vieläkin, vai kuinka suuri vaino onkaan ollut??

Syyt poppelien poistoon on myös kerrottu. Niiden siemenkarvat peittävät loppukesästä kadut kuin lumikuuro. Ne tunkeutuvat myös sisälle. Vaiva on kuitenkin lyhytaikainen ja säistäkin riippuvainen. Lisäksi ruhtinaanpoppeleita vaivaa sairaus, joka rumentaa niden lehvästöä vaikuttamatta kuitenkaan puun perusterveyteen.

Miksi sitten niitä pitäisi säästää? Rakennettu maisema "kaipaa" mittakaavasyistä vierelleen myös suurikokoisia puita. Puut pehmentävät arkkitehtuuria, tai peittävät sitä, ja luovat kotoisamman, viihtyisämmän tunnelman. Ne sulkevat näkymiä. Myös se voi olla arvo. Näin on myös Karjasillalla. Toisaalta puistoissa saisi humista historia, virheineen. Puut ovat monumentteja siinä kuin rakennuksetkin, tämän ovat puukansan perilliset usein unohtaneet!

Lisäksi puut ovat paikallaan koko vuoden! Puistot ovat olemassa kaikkina vuodenaikoina. Suurten puiden figuurit voivat olla nautinnollisia läpi talven. Tämä pitää paikkansa erityisesti moniin poppeleihin, joilla on kullakin lajilla oma tyylinsä. Laakeripoppelilla on komea mutkarunkoinen kruunu, ruhtinaanpoppeli on minusta kuin turkiaan kannatteleva ruhtinas, tsaari. Vaikutelman luovat voimakkaat alaspäin kaartuvat alaoksat, jotka ovat kuin viitan laahus.

---

Eteen tuli toinenkin hakkuutyömaa, Sonnisaaressa. Sonnisaaren idyllinen tuomilehto on kaadettu, en tiedä syytä. Arvelen, että kyseessä on siistiminen. Kyse on tällöin sosiaalisesta siistimisestä, sosiaalipolitiikasta. Ongelman siirtämisestä paikasta toiseen. Ainakaan netistä en löytänyt tälle toimelle syitä, yleensä ne nykyään siellä ovat. Puistoista tehdään nykyään pelkojen takia avaria, lähes puuttomia. - Ainoa puisto missä minä olen oulussa pelännyt, on Mannerheiminpuisto. Siellä on sen laatuista sakkia, että saa kiertää kaukaa. Ja sekin on vain avara pensaspuisto, mutta kurtturuusutkin ovat tarpeeksi suuria peittääkseen tarpeillaan olevan miehen, ainakin osaksi. Mutta ongelmaa ei ratkaista puistosuunittelulla!

Oulun härmäpajut 2: Niilontie

2008-05-19T14:58:00.001+03:00

Kuva Niilontien härmäpajusta (Salix daphnoides subsp. daphnoides) jäi puuttumaan viimeisestä postista. Yllä yleiskuva, alla maahan pudonneet oksat ja lehdet. Näiden kahden monirunkoisen puun/pensaan historia ei ole tiedossani. Voisi kuvitella, että nämä on haettu läheltä, Äimärautiosta.

Oulun härmäpajut

2008-05-12T21:20:00.000+03:00

Äskettäin on ilmestynyt kirja nimeltä "Puiden jäljillä. 400 vuotta dendrologian historiaa". Toimittajakunnassa ensimmäisenä on Henry Väre; Henry on kirjoittanut kirjaan myös luvun Oulun puistojen ja puuvartisten historiasta. Henryn artikkeli on kyllä miltei sama kuin 1996 Puisto-oppaassa ilmestynyt teksti. Tässä välissä eiOulun puistoista ole paljon uutta tietoa ilmaantunut.

Yhtäkaikki, sain tästä artikkelista kimmokkeen julkaista nämä kuvat. Henry nimittäin kertoo artikkelissaan Oulun härmäpajujen tarinaa. Niiden historia Oulussa tunnetaan melko hyvin. Olhavan edustalle haaksirikkoutui 1700-luvun lopulla saksalainen Brauer. Hän suomalaistui, muutti nimensä Lahdenperäksi ja perusti Oulun ensimmäisen kauppapuutarhan. Se sijaitsi nykyisen Lyötynpuiston paikkeilla, minne hän toi 1824 Tukholmasta härmäpajuja (Salix daphnoides subsp. daphnoides).

Yllä on kuva härmäpajun pajunkissoista ja sille tyypillisistä keltaisista versoista. Härmä-nimi selittyy sillä, että sen hiukan vanhemmissa oksissa on kuivana sinipunaista vahamaista "härmää".

Yllä ja alla olevat kuvat ovat samasta pensaasta. Kuvat on otettu hiukan Lyötyn pohjoispuolelta, Karjasillanpuistosta, Oulu-opistoa vastapäätä, lentoon lähtevien joutsenten luota. Siinä kasvaa nelirunkoinen vanha härmäpajupensas. (Härmäpajua on kasvanut myös Nokelantien itäpuolella, kaupunginojan varrella Kajaanintien tuntumassa. Kävin paikalla tänä keväänä, turhaan.)

Houkutus olisi ajatella, että nämä olisivat Löytynpuiston kantaa, mutta nämä ovat kotoisin Hupisaarilta. Hupisaarilta on kasvimuseossa useita näytteitä aikaväliltä 1944-1982. Tätä Hupisaarten kantaa siirrettiin aikanaan kaupungin taimistoon Limingantulliin. Ja täältä taimistosta sitä siirrettiin Kaupunginojan varteen Karjasillalle. Mutta Limingantullissa se kasvaa edelleen, vanhoina suurina pensaina. Kuva näistä pensaista taas on alapuolella. Se on otettu rautatiesillalta. Kuva on tältä keväältä. Paikalla kasvaa yhä myös komeita vannepajuja (Salix dasyclados).

Myös Merikosken voimalaitoksen luona Toivoniemessä kasvaa suuri härmäpajupensas. Senkin kävin tänä keväänä kuvaamassa. Henry Väreen tietojen mukaan (Sorbifolia 2/1992) se taas olisi siirretty paikalle suoraan Ainolasta.

Neljäskin paikka Oulussa on. Heinäpään härmäpaju kasvaa Niilontiellä, entisen kaupparakennuksen päädyssä, puiston puolella. Lähellä on vanhoja hopeasalavia. Mutta kuva on nyt jossain tietokoneen uumenissa, sillä työni keskeytti KAATUMINEN. Koneen.

Jos joku tietää lisää härmäpajuja Oulusta - kiva olisi kuulla! Ja lieköhän Pateniemen Sahantien huurrepaju elossa? En ole nähnyt... Ja Laanilan virkatalon vannepajut? Niistä on muutama vuosi...

Pari aihetta Pikisaaresta

2008-05-11T08:59:00.000+03:00

Pikisaaren eteläreunaa kiertää julkinen polku, kaiketi kaupungin keskustan läheisin polku. Polun varressa on vanha huvimaja, kaiketi sitä huoltaa Oulun kaupunki? Mutta huomaatteko kuvassani oravan yläoksalla? Se popsi tyytyväisenä vaahteran silmuja. Muita huvimajoja Oulussa: Ainolan Plaatansaaressa on melko levoton paikka, rauhallisin taitaa olla ns. Kenraalinpuistossa vanhalla kasarmilla. Kuva löytyy blogistani viime keväältä...

Huvimajasta kaupunkiin päin huomasin pari poppelia, jotka puuttuvat vanhoista poppelikartoista (Ulvinen & Karhu 1980). Aikani niitä olen pähkäillyt, ja luulen, että puut ovat berliininpoppeleita (Populus x beroliensis)! Aika harvinaisia puita Oulussa siis! Samoja kuin siis Raatin ja kauppahallin isot puut. Määritysperustelut löytynevät alla olevasta kuvasta...

Niilo Karhun vanhassa määrityskaavassa sijoitan tämän kohtiin vihreänharmaa verso, sieltä täältä karvainen, lyhyiden karvojen joukossa pitkiä... Sen pitäisi riittää. Kun oksakulma ja nuoren puun leveä pyramidimainen muotokin passaa. Ainakin etualan puun runko on haaroittumassakin. Saas nähdä jääkö tämä määritys elämään, vai ampuuko joku sen joskus alas!

Unohtuiko Teiltä navetanhajuinen rätti?

2008-05-07T21:13:00.001+03:00

Ei luonnossa kaikki ole kaunista tai hienoa, vai kuinka? Kyllä tässä rätissä, tässä haisevassa kärpästen herrassa, oma viehätyksensäkin on. Oikealta nimeltään se on komeasti Lohikäärmevehka (Dracunculus vulgaris), kotoisin se on Välimeren seuduilta.

"Viininpunainen tukilehti kohoaa kuin aatelisnaisen kaulus ikään, kietoutuen keskeltä mustanpuhuvan puolimetrisen puikelon ympärille" hehkuttaa Luonnontieteellinen keskusmuseo netissä. Varsinainen kukka on piilossa, huomaamaton. Mutta minun kuvassani niin puikelo kuin kauluskin jo lässähtivät.

Ja pisteeksi pannaan toinen tummanpunainen, kasvihuoneitten kahvipapu. Sen voi klikata suureksikin.

Kuusenruusu ja taskuruoho

2008-05-06T20:19:00.001+03:00

Kuusenruusu on itse keksitty sana, se kuvaa sitä mitä näen kuvassa. Varmuudella en tiedä mitä siinä on, ja mikä on puu. Se on kuitenkin Toppilansaaressa Hietasaarentien varressa, Pitkänmöljäntien risteyksen kohdalla... Ei okakuusi, ei mustakuusi, ei serbiankuusi, ehkä valkokuusi (Picea glauca)?? En muistanut haistella skunkkia tai mustaviinimarjaa... Kukalta se näyttää ja voi kuvitella, että käpy siihen kasvaisi. Siis nuppu? Kuusennuppu...

Toisessa blogissani jo kerroin, että hankin 2,5x suurentavan lähilinssin. Siispä toinen kuva, nyt puistonmetsän pohjalta.

Nämä kasvit voi Oulussa tavata samalta neliömetriltä käsittääkseni vain Hietasaaressa. Kumpaakin voi pitää saksalaistulokkaana sodan ajalta. Isot lehdet kuuluvat valkopeipille, kukat taas kevättaskuruoholle. Mutta kuva on enemmän asetelma kuin lajikuva. Syvyysterävyyteen olen tyytyväinen, asetelmaa voi vielä etsiä...

Nämä kuvat ovat Picasassa kansiossa, joissa voi nähdä blogikuvieni paikan kartalla. Olen ruvennut "geokoodaamaan" kuvani, eli käytän GPS:sää ja muutamia ohjelmia paikkatiedon liittämiseen. Mutta siitä kirjoitan joskus myöhemmin vähän tarkemmin!

Picasa-kansioon linkki tästä.

Uusi Hannala avattu!

2008-05-03T16:14:00.001+03:00

Vanha Hannalan huvila on kunnostettu. Se avattiin vappuna ja olimme jo kymmeneltä kahvilla. Hannalan rapistunut figuuri tuli oululaisille tutuksi Toppilansaaren tärkeimpänä maamerkkinä.

Yllä panoraama. Piha on tietysti vielä kesken. Miltei kaikki ympäröivä kasvillisuus on poistettu, mutta onneksi vanhat vuorijalavat ja kaksi siperiansembraa on pelastettu.

Toppilansaaren suunnittelun aikana selviteltiin laajasti Toppilansaaren kasvillisuuden historiaa. Noista selvityksistä löytyy varmasti ideoita. Rakennus on inventoitu ilmeisen hyvällä maulla, vanhaa kunnioittaen. Olisi hienoa että kasvillisuuskin palautettaisiin vanhaan aikaan.

Ympäristöön sopisivat esimerkiksi piharuusu 'Kempeleen kaunotar' ja venäjänruusu, puista myös lehmukset, siperianpihdat ja -lehtikuuset. Siperianhernepensas. Hannala edustaa aikaa, jolloin puistot ja puutarhat saivat vaikutteita enimmäkseen Venäjältä. Läheisessä Prikipuistossa kasvaa myös liki kaikkia näitä. Prikipuistosta vieläkin tavattavia puistolemmikkejä ja valkovuokkoja kasvatettiin perennoina. Tietoa aiheesta löytyy ja Prikipuistosta suoraan mallejakin.

Alle vappukuva sisältä. Ja kun kasviblogissa ollaan, kasvista. Tyylikkäästi maljakossa viihtyy mustikka. Taustalla näkyy hienoa sabluunalla tehtyä tapettia.

Luin Hatikasta että eteläisimmässä Suomessa on jo nähty mustikka kukassa!

Ei yksi poppeli puistoa tee

2008-04-30T13:50:00.000+03:00

mutta torinrannassa sen varjossa
pian kuhisee... näin oulaisittain!

Hyvää ja iloista vappua!

Ei, älkää naurako, mutta vappupuheeksi muutama sana palsamipoppelista... Palsamipoppeli (Populus balsamifera, täällä useimmiten subsp. elongata) on itsensä näköinen: nuorena säännöllinen ja pyöreähkö, päinvastoin kuin ihmiset siis. Silloin sen pikkuoksat ovat kuin naulakon tai haravan piikit. No, se taas sopii nuorille.

Tällä hetkellä se on kaupunkimme yleisin ja istutetuin poppeli, pikemminkin katuvierien kuin puistojen puu. 1980-luvun taitteessa sitä laskettiin Oulusta 2653 kappaletta. Montako lienee nyt? Tuolloin muuten Oulussa oli ruhtinaanpoppeleita 2 vähemmän, 2651 kpl! (Niilo Karhu Sorbifolia 3/1980).

Ikääntyessään se alkaa harottamaan, ja säännölliset rivistöt ovat muisto vaan. Kaupunkimme muuttuu siis.

Seuraavat kuvat ovat lähempää. Torinrannan aittojen välistä puun siluetista erottuvat naulakon piikitkin.

Mutta vielä pannaan poppelin silmukin esille. Ja samassa kuvassa kirjastotalo! Muista Oulun poppeleista palsamipoppelin tummanruskea, jykevä oksa on helppo erottaa. Varsinainen sorkka, sanottiin vierestä juuri...

Grevillea kukkii Oulussa!

2008-04-29T14:08:00.000+03:00

Grevillea robusta eli kultasilkkipensaskukkii Kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneessa. Kukat ovat tosin "kolmannessa kerroksessa" eli aivan pyramidin huipussa. Nimestään huolimatta kyseessä on korkea puu, Australiassa jopa 50 m.

Puu kuuluu Protea -kasvien heimoon. Heimo on ikivanha, ja siihen kuuluvia usein erityisen suurikukkaisia kasveja on Etelä-Afrikassa ja Australiassa. Sanotaan että kultasilkkipensas kukkii vanhana - jos silloinkaan. Siispä oli kiivettävä kuvaamaan.

Alla lähikuva Grevillea robustan lamppuharjamaisesta kukasta.

Samalla sain kuvan kukkivasta oliivipuusta. Kyseessä on Olea europaea var. cuspidata, eli oliivipuun itäinen alalaji tai muoto.

Möljän nokalta

2008-04-23T20:16:00.000+03:00

Poppelijuttujen keskelle on laitettava vähän muutakin. Nämä kuvat ovat entiseltä Toppilansaaren möljältä, joka sai nykyasunsa asuntomessujen aikaan muutama vuosi sitten. Aiemmin esitetyt joutse- ja pulmuskuvat olivat myös täältä.

Meren rannalla on aina jotenkin haikeaa. Sitä tunnetta tukee tämä nykyinenkin ympäristörakentaminen! On avaraa, puolityhjää, ajateltavaa.

---

Kuvan maisemassa oli myös ennen asuntomessuja kenttä ja usein täytemaakasoja. Kentällä kasvoi useiden aarien valkomesikkäkasvusto. Valkomesikkä tuli tänne jo purjelaivakaudella. Se on siis painolastikasvi. Valkomesikkää on Toppilassa ollut pitkälti toistasataa vuotta ellei kauemminkin.

Juuri tähän on ajateltu painolastipuistoa, mutta minun tietääkseni sen konkreettinen suunnittelu ei ole edennyt. Ympäristötaideteoksen lähelle on siirretty joku mesikkä, ketoneilikka ja muistaakseni valkopeippi. Täytyy kesällä tarkistaa. Kentälle sopisi erinomaisesti myös hietapitkäpalko, mikäli maa on riittävän karua.

Toppilan möljä on ollut minun mielestäni Oulun merellisin paikka. Sinne pyöräiltiin tai ajeltiin yksin ja kaksin katselemaan merta. Möljän nokalla näkyi nytkin kävijöitä vähän kuin vanhaan malliin. Moni tuli nyt sauvoin.

Messuille syntynyt taideteos, Soffa, on idealtaan mainio. Yläkuvasta ei näy, mutta se on sohvan mallinen ; siinä sopisi istumaan isommallakin joukolla. Ideana oululaisten olohuone siis. Katteltais yhessä merelle.

"Soffa" on taiteilija Pirjo Valisen työ. Pirjo Valinen on teatterin pukusuunnittelija; hän sai 2006 näyttämötaiteen valtionpalkinnon.

Nämä rakennukset ovat lähimpänä merta. En ole erityisen ihastunut alueen arkkitehtuuriin, mutta näistä istutuksista olen pitänyt. Rantavehnää on runsaasti, ja se säilyy hienona läpi talven. Joukkoon on laitettu tavallisen katajan tiiviskasvuista viljelylajiketta. Paikoin on vähän tyrniä. Joissakin istutuksissa on natoja ja kastikoita, heiniä nekin siis. Hiekalle ja kiville rakennetut istutukset ovat tyylikkäitä ja vaikka ne sopivat alkuperäiseen luontoon, ne eivät mitenkään riitele rakennuksien kanssa. Hienoa ympäristörakentamista!

Berliininpoppeli syntyi Berliinissä

2008-04-20T09:51:00.000+03:00

harvan vanhemman viljelypuun historia on niin tiedossa kuin berliininpoppelin (Populus x beroliensis). Se on Berliininissä Kasvitieteellisessä puutarhassa vuonna 1870 syntynyt laakeripoppelin ja pyramidipoppelin välinen risteymä. Alla Oulun näkyvin berliininpoppeli Lohipadonniemellä Raatin stadionia vastapäätä. Kuva on samana iltana - 19.4.2008 - kolmesta suunnasta (pohjoiseen Tuiraan, itään Hupisaarille, länteen Raatin suuntaan).

Berliininpoppeli on rungosta haaroittuva puu, jonka oksakulma on melko jyrkkä. Oksisto suuntautuu selkeästi ylös, ja Oulussa tällainen puu erottuu muista melko selkeästi. Hyvin samannäköinen olisi tsaarinpoppeli, jota Oulussa on ainakin ollut Tuirassa Kiertotiellä. Tarkistetaan! Tsaarinpoppelista erottaminen olisi kuitenkin vaikeaa, olisi tutkittava vuosiversojen karvoitusta. Nyt sain kuvan vain maahan pudonneesta versosta. Siitä näkyy kuitenkin verson lievä kulmikkuus ja hajanainen karvoitus. Tsaarinpoppelista erotukseksi pitäisi löytää myös pitkiä karvoja...

Alla kauppahallin kulman leikattu berliininpoppeli. Puun haaroittuminen ja oksakulmat näkyvät selvästi. - Berliininpoppelit eivät Oulussa ole mitenkään yleisiä. Suomen eri kaupungeissa on suosittu usein eri poppeleita; berliininpoppeli on erityisesti tamperelaisten puu. Eri kaupunkien poppeleita tutki aikoinaan erityisesti Niilo Karhu. Oulusta lajiston selvittivät 1980-luvulla Niilo Karhu ja Tauno Ulvinen yhteistyössä. Blogini poppelitietous on peräisin pääasiassa heidän julkaisuistaan.

Laakeripoppelit - Oulun suurimpia puita

2008-04-19T08:28:00.003+03:00

Oulun poppeleista, kolmas posti.

Kuvassa on yksi Oulun suurimmista puista, ja ehkä myös tunnetuin. Useimmiten se tulee kuvattua niin, että taustalla näkyy Maakuntamuseo. Puu on siis Ainolanpuiston laakeripoppeli (Populus laurifolia), Plaatansaarelta tulevan pyörätien vieressä. Puun vieressä oleva makedonianmänty näyttää tässä pienemmältä kuin onkaan.

Vanhan laakeripoppelin komistus on sen latvus. Latvuksen paksut haarat ovat mutkikkaita, suurikulmaisia, epäsäännöllisiä, miltei zik-zak -kuvioita. Puut näyttävät usein erilaisilta eri kulmista.

Laakeripoppeli on aasialainen puu. Oulussa se keskittyy keskustan vanhoihin puistoihin. Aivan Oulun linnan ympärillä on kolme vanhaa puuta, Kauunginojan suussa on useampia, kolme on Madetojanpuistossa, viisi Vaaran puistossa. Vaaran puita on alla.

Poppelitutkija Niilo Karhu piti suurinta Vaaran puuta pitkään Suomen paksuinpana laakeripoppelina, mutta 2002 hän julkaisi tiedon, että Forssassa on vielä suurempi.

Laakeripoppelin erottaa myös viimeisestä vuosiversosta. Se on harmaanvihreä, enemmän tai vähemmän särmikäs, tiheään lyhytkarvainen. Karvaisuudesta johtuen se on myös himmeä. Alla on vasemmalla laakeripoppelin vuosikasvaimia Radisson-hotellin viereisestä puusta, oikealla vertailun vuoksi ruhtinaanpoppelin pyöreitä ja oransseja versoja. - Tämä ruhtinaanpopelin verso on kuvattu Linnansaarella kasvavasta suuresta puusta (alatasanteella siltojen vieressä olevat puut).

Madetojanpuistossa on vielä vastikään tehdyn remontin jälkeenkin kolme suurta laakeripoppelia. Niistä kuuluisin maisemapuu on varmasti tämä kolmiotalon viereinen puu.

Karjasillanpuiston ruhtinaat

2008-04-18T16:59:00.000+03:00

Tämä on toinen poppeliposti! Edellisessä kuvattiin Plaatansaarelta kuinka ruhtinaanpoppelin voi opetella tuntemaan.

Karjasillanpuiston ruhtinaanpoppelien (Populus x rasumowskiana) rivistö Kaupunginojan vieressä on upean tasalaatuinen. Puut kuin - samasta puusta veistettyjä. Tuuli on vielä taivuttanut ne yhteen ja samaan suuntaan. Kuva on otettu aamulla kahdeksan maissa vastavaloon; puitten takana näkyvät töihin menevien autot.

Yllä: Näiden puiden oksiston rakenne lienee ruhtinaanpoppelille tyypillinen. Alin tukeva oksa painuu alas ja oksat riippuvat. Seuraava osoittaa jo vähän korkeammalle, ja näin ylöspäin mentäessä oksakulma pienenee.

Alla: Ruhtinaanpoppelin vuosikasvain on oranssi, kiiltävä ja kalju. Oksistossa on vahvasti liikkeen tunetta ja kevään odotusta.

Plaatansaaren poppelit

2008-04-18T15:46:00.000+03:00

Sanotaan, että poppelit on helpompi määrittää lajilleen lehdettöminä. Siispä nyt on juuri oikea aika tutustua näihin suuriin ja komeisiin puihin! Monet poppelit, myös näiden kuvien ruhtinaan- ja riippapoppelit, ovat alkujaan peräisin Venäjältä ja/tai Aasiasta. Ne ovatkin Oulun puistojen itäistä perinnettä, yhdessä siperiansembran ja -pihdan kanssa. Plaatansaaressa kasvaa huvimajan lähellä sembrakin, mutta asiaan kuuluva siperianpihta kaatui myrskyssä muutama vuosi sitten. (Tällä hetkellä yleisimmin istutettu poppeli - palsamipoppeli - on kuitenkin pohjoisamerikkalainen laji.)

Kuvat ovat Plaatansaaren Myllytullin puoleisen portin läheltä, jossa kasvaa rinnakkain iso riippapoppeli (Populus x woobstie) vesoineen ja kuusi kookasta ruhtinaanpoppelia (Populus x rasumowskiana) kolmessa ryhmässä. Riippapoppeli-ryhmä on Kallisen virran partaalla vanhan sillan raunioiden ympärillä.

Lehdettömien poppeleiden tuntomerkkejä ovat toisaalta viimeisen vuosikasvaimen väri ja toisaalta oksiston muoto. Yllä on ruhtinaanpoppelin verson oranssi alapuoli ja harmaaksi kauhtunut yläpuoli. Viereisen riippapoppelin verso on liki saman värinen, mutta hennosti karvainen. Karvojen toteamiseen tarvitsee mielellään luupin tai hyvän vastavalon.

Yllä on ryhmän ja Oulun suurin riippapoppeli. Katsokaa sen latvusta. Se on kuin nyrkkiin puristunut käsi, sillä ylimmät oksanhaarat kääntyvät alaspäin. Kun tämän latvuston muodon saa silmäänsä on helppoa huomata ero suureen ruhtinaspoppeliin. Ruhtinaanpoppelin latvaoksat pyrkivät ylöspäin, leveällä rintamalla. Mutta vain latvaoksat!

Alla on etualalla neljä ruhtinaanpoppelia, ja taustalla tuo suuri riippapoppeli (ja tuomiokirkko). Alla on vielä lähikuvat latvustoista, niistä viimeistään huomaa eron.

Ruhtinaanpoppeli on juuri se poppeli, jota Oulussa on kovasti myös "vihattu". Tai jonka takia kaikki poppelit ovat turhaan joutuneet huonoon maineeseen. Se levittelee loppukesästä siemenkarvojaan niin, että kadut ovat niitä valkoisenaan. Sen takia niitä on poistettu, eikä niitä aivan keskustan puistoissa ole enää lainkaan. Riippapoppeli on Oulussa harvinainen, mutta sitä istutetaan uusittuihin Pokkisen ja Madetojan puistoon. Ruhtinaanpoppelia on (vielä) pitkänä komeana rivistönä Saaristonkadun ja Laanaojan välissä Karjasillanpuistossa. Niistä on kuvia seuraavassa postissa!

Alla vasemmalla riippapoppelin latvusta, oikealla ruhtinaanpoppeli. Kaikkia kuvia saa klikkaamalla vähän suuremmaksi.

-----

Henry Väreen vuonna 1996 julkaisemassa Puisto-oppaassa on Plaatansaareen Maakuntamuseon tuntumaan merkitty yksi jättipoppeli. Se olisi tietääkseni Oulun ainoa. Uskon kuitenkin että kyseessä on nuori laakeripoppeli, mutta palaan asiaan kunhan asia varmistuu. Keräsin juuri siitä näytteen.

Möljän nokalla

2008-04-13T13:28:00.000+03:00

Vanhan Toppilan möljän paikalla on nyt aallonmurtaja. Kuva on sen nokalta lauantai-iltapäivänä (12.4.2008). Kun muu kaupunki hiljentyi jääkiekko-oteluun, sain täällä seurustella joutsenten ja pulmusten kanssa. Kaikessa rauhassa, kerrankin oli myös aikaa sommitella.

Oli tyyntä ja täysin pilvistä, paitsi kaukana aavalla, valkoisella merellä. Sieltä loisti autereen läpi voimakasta valoa. Kontrasti ihmisten maailmaan oli suuri ja selvä. Yllä on yksi reissun kuvista, toistaiseksi nimeltään Kaksi maailmaa.

Luontokuva ei kai yleensä saa olla symbolinen. Aallonmurtajan nokan veistos on sitä. En tiedä nimeä, en ideaa, minulle se tuo mieleen myös sekstantin. Liekö edes veistos, siinä mielessä että sillä olisi tekijänä taiteilija? Varoitusmerkki - joutsenille?

Aallonmurtaja on osa Painolastipuistoa. En tiedä onko se puiston virallinen nimi, mutta sellaista olin siihen itsekin suunnittelemassa. Luultavasti se on vieläkin kesken. Aallonmurtajan juurelle on kuitenkin istutettu rantavehnää, natoja, katajia ja tyrnejä. Näissä istutuksissa ja Toppilansalmen törmillä pyöri pulmusparvi noukkien maasta ja kivien koloista siemeniä. Painolastipuisto olisi varmaan niillekin mieleen. - Lentokuvia yllä ja alla.

Oli hyvä lintupäivä, täysin tyyntä, pari astetta plussaa. Salmen reunalla oli heinäsorsia, muutama hanhi, kaksi paria joutsenia, kolme töyhtöhyyppää. Pilvistä kailotti kurkiparvi, ja vielä kauempaa kaakatti kalalokki.