Haapaportit Hupisaarille - eikös vain. Ylempi kuva on Pokkitörmältä. Näin ulkoiluttajan jo kaukaa, odotin, ja otin yhden kuvan. Tykkään! Tämä on aika massiivinen portti - Ainolan pääportti onkin nyt aika intiimi (alla oikealla). Ja haavat loivat lopultakin tunnelman, jossa myös merenkulun muistomerkkiä pystyy valokuvassa katsomaan.
Töissäni joudun joskus miettimään maisema-asioita. Tänä syksynä olen katsellut syksyn värikkäitä maisemapuita ja metsiköitä. Harva suunnittelija niitä huomioi! Vaikka niin kevätkukintaa kuin syysvärejäkään ei kestä kuin se hetki, kuvat jäävät mieleen. Ne ruokkivat mieltä. Ne luovat ympäristöömme makua ja tunnelmaa. Identiteettiä, muistoja. Sama koskee niin maalaismaisemaa kuin kaupunkiakin. On oikein että värit hehkuvat, tulevat ja menevät niin kuin mikä tahansa onnen hetki.
Kummallakin portilla haavan keltainen saa rinnalleen nyt yksin vihreänä hehkuvan harmaalepän. Näin syksy on harmaalepänkin värikkäintä aikaa. Eikä tämä väriyhdistelmä taida olla syntynyt suunnittelijan pöydällä vaan on osa luonnon rytmiä.
PS PS nyt kun katselen kuvia bloggerin läpi taitavat olla himpun liian tummia! Kuvitelkaa kuviin vähän lisää kirkkautta sillä nyt en ehdi tehdä uusia kuvia!
2 comments:
Voisitko kertoa merenkulun muistomerkistä enemmän. Nimittäin vanhempieni kodin ikkunalaudalla on vastaava pienoismalli. Onko se yleinen vai ainoastaan Oulussa oleva muistomerkki?
refanut ... tutkinpa asiaa hiukan, ehkä huomenna tapaankin ihmisiä joilta voin kysellä vähän enemmän!
Post a Comment