Wednesday, June 25, 2008

Maria Silfvanin puisto




Kaupungintalon rannan puoleinen reuna on nimetty Maria Silfvanin puistoksi.



Tämänkin puiston kulttuurihistoriallinen taustatieto on muutaman kuukauden päästä löydettävissä uudesta kirjasta. Äskettäin oli Puistojen Oulu -kirjan viimeinen kokous, ja Kaarina Niskalankin tekstit ovat liki valmiita. En tässä tietenkään paljasta sen enempää, mutta kiinnostava kirja on tulossa. Kirjan puistomaisemat on kuvannut Ilpo Okkonen, ja olen iloinen, että pääsin samaan kirjaan näiden tunnettujen kulttuurihahmojen kanssa. Itse esittelen kirjassa puistojen puita ja pensaita sanoin ja kuvin. Tämä blogi on ollut itselleni kirjan tuki- ja rinnakkaisprojekti, jota jatkan ainakin kesän.

Yllä kuva Sanna Koiviston Ajan kulku -veistoksesta. Siitä on tullut Toripolliisin kanssa Oulun suosituimpia kuvauskohteita, enkä ihmettele yhtään. Kuvien taustaksi löytyy kirkko, kaupungintalo ja kolmiotalo sekä puiston erilaiset omenapuut. Patsaista ja näistä isoista ikoneista voi kameralla sommitella Oulusta erilaisia tarinoita. Pienoisveistosten hahmoissa rittää ihmeteltävää ja yksityiskohtia.

Puistosta on tulossa Oulun keskustaan herkkä, pieni omenapuupuisto. Vanhin puu on koristeomenapuu, nuoret melko vasta istutetut ovat ymmärtääkseni marja- ja siperianomenapuita. Omenapuiden lisäksi puistossa on vaahteroita, yksi vanha ja useita nuoria. Omenapuita on viime vuosina puistoihin lisätty runsaasti.

Puistosta käsin saa kolmiotalonkin sommiteltua omenapuun sisään!



Mutta en taitaisi olla oma itseni ellen laittaisi esiin myös näkymää omenapuun oksan alta. Virallinen ja kiiltokuvamainen kaipaa karnevaalia, puhtaus roskaa. Kuoleva puu kukkii runsaasti, sanotaan. Vanhaa koristeomenapuuta vaivaa jo iäkäs kääpä, ilmeisesti arinakääpä (Phellinus ignarius coll.).

Arinakääpälajit ovat usein isäntäpuuspesifisiä, eli vaativat isännäkseen tietyn puulajin. Omenapuusta en nyt kuitenkaan tiedä... Mutta arinakäävät eivät suinkaan hävitä puuta nopeasti; Tuomo Niemelän kääpäkirjassa on kuvia yhden noin 50 vuotiaan vaiheista. Että kirvestä ei kannata kaivaa heti, kun arinakäävän näkee.

Sunday, June 22, 2008

Madetojanpuisto ja isolehtilehmus



Madetojan puisto on yksi vasta remontoiduista Oulun puistoista. Kuvassa Madetojan patsas, takanaan kukkimista aloitteleva puistosyreeni; varjon patsaalle heittää tammi, pään päällä on vanha kukkiva koristeomenapuu.

Remontissa minulle jäi ikävä ainakin suurta, vanhaa terijoensalavaa. Se kasvoi kaupunginojan reunalla sillan kupeessa, ja sillä oli hieno, kuvauksellinen runko ja lehvästö. Kuvasin useamman kerran kirkkoa sen latvuksen läpi. Mutta remontin myötä puistoon on istutettu uusia puita, mm. keskustan puistojen ensimmäinen takiaistammi (Quercus macrocarpa). Viime kesänäkö sitä istutettiin Madetojan salin edustalle? Mutta todellinen madetojanpuu Oulussa siis. Muita uusia ovat riippapoppelit (Populus 'Woobstii', hienoa!) ja kyynelkoivut (Betula pendula 'Yongii'). Nämä ovat taimia kaikki, eikä niistä vielä juuri ole kuvaajalle suurta iloa.

Mutta olkoon puiston tämänkertainen puu vähän tunnettu isolehtilehmus (Tilia platyphyllos). Kuva on alla. Se kasvaa länsipään suuren laakeripoppelin ja vuorijalavan välissä. Lehmus ja jalava jäävät jo hiukan suuren poppelin varjoon, mutta kyllä isolehtilehmukseenkin kunnon näkökulma löytyy. Puisto-oppaasta tämä lehmus jostain syystä puuttuu. Isolehtilehmus ja tavallinen metsälehmus ovat puistolehmuksen vanhemmat, risteymälaji se kun on. Se on kotoisin Keski-Euroopasta, pohjoisimmillaan se kasvaa luontaisesti Etelä-Ruotsissa.




Alla kuva puun lehvästöstä ja rungosta. Runko on muhkuraton.



Isolehtilehmuksen lehti on iso, mutta niin voi olla muillakin lehmuksilla. Sen lehti on kuitenkin ainakin alta karvainen, ja ruoti, ja nuori haararanka. Alla kuva on karvaisuudesta, mutta voisi se esittää jotain muutakin, abstraktia...

Tuesday, June 17, 2008

Muutamia pohjoisia lajeja...

Kasvitieteellisessä puutarhassa kukkivien tuhansien joukosta...




Tämä tikankonttitupas (Cypripedium calceolus) on ollut kuvattavana ennenkin. Siitä pitäisi tulla nähtävyys. Siinä lienee kukkia vajaa sata, miltei yhdessä nipussa. Tämä kuva vaihteeksi vähän alhaalta päin. Tikankontissa viehättää sen "kasvot", se ikään kuin kurkottaa kohti, kuin aikoisi sanoa jotakin.




Tämän vuoden erikoisuus on lammen rannalle rakennetulla suolla kämmeköitten kanssa aloitteleva siniyökönlehti(Pinguicula vulgaris). Se on pohjoisten soiden ja märkien niittyjen kasvi, voi kasvaa tikankonttienkin seurassa. Se kuuluu samaan heimoon kuin vesiherneet, siis hyönteissyöjä sekin.



Ruusujuurta (Rhodiola rosea) on tutkittu Oulunkin yliopistossa. Se on vanha pohjoinen lääkekasvi. Ruusujuuri kuuluu maksaruohojen sukuun, lehtikin on vähän kuin tutun punamaksaruohon. Maksaruohot ovat yleensä kuivan paikan kasveja, mutta ruusujuuri kasvaa kosteilla puronvarsien soraikoilla, niin tässäkin. Alla on sitten toinen ruusujuuri, koristekasvina käytetty punaruusujuuri (Rhodiola kirilowii var. rubra), pohjoinen laji sekin.


Thursday, June 12, 2008

Kevätvärisiä puita Linnansaaresta



Puita harrastuksekseen kuvaavalle kevätkesäkin on oma juttunsa. Vihreitä sävyjä on paljon, puut erottuvat vielä toisistaan. Ja runko kuultaa usein oheun lehvästön läpi. Tässä muutama pikainen kuva Linnansaaresta. Yllä on kukkiva hopeasalava (ent. hopeapaju). Sen väri keväällä ei ole tutun hopeinen vaan värin antavat tuhannet pikku kukinnot. Väritys on aika pidättyväinen, himmeä.



Linnansaaren nuorten tammien rungot näkyvät nyt kauniisti. Lehvästön väri syntyy tässä sekä nuorista lehdistä että kukinnoista. Tämä puu oli kukkia täynnä.




Visakoivun väri on tuttu koivun heleän vihreä!

Monday, June 9, 2008

Yhdestä ja samasta puusta, pilvikirsikasta



Olen tehnyt puistokirjaan viimeisiä töitä. Keräilin puutteita, ja koska tarvitsin toimivia pieniä kuvia kuvasin joko 70 mm kiinteäobjektiivisella tai sillä ja makrolinsillä. Siispä en juuri maisemakuvia saanut, vaikka puistoissa on alkamassa kaikkein näyttävin kesä. Pilvikirsikka kukkii, omenapuut aloittelevat. Angervoista aloittavat norjanangervot ensin. Mutta tässä yksi aihe, Ainolan pilvikirsikka, neljään tapaan kuvattuna.




Koskenniemen patsas kahlaa norjanangervoissa, purjehtii pilvikirsikassa, kuin poutapilviä, kumpikin. Näin pikkutelekin puristaa.




Pyöräily pilvikirsikkaan.




Tämä on minun suosikkini. Lähikuva, josta häipyy perspektiivi. Kuva näyttää kaksiulotteiselta, toisaalta kuvasta näkyy hyvin kukkatupsut eli kukat tyhjien oksin päissä.

Olen saanut uuden koneen, en ole profiloinut näyttöä. Lightroomissa kuvat näyttivät olevan ok, mutta Blogger eli blogi-isäntäkö ne kirkastaa niin että hiukan latteutuvat menettävät kontrastia? Tuottaako näytönohjain nyt eri kuvan selaimeen ja Lightroomiin?? Onko se mahdollista? Kestää aikansa päästä sinuksi...

Wednesday, June 4, 2008

Kevättaskuruoho Hupisaarilla



Oulussa on periaatteessa vieläkin kevät. Tuomet kyllä jo kukkivat, mutta selviä kevätkasvejakin näkee vielä. Kevättaskuruoho (Thlaspi caerulescens) ilmaantui Hupisaarille, Plaatansaarelle, käsittääkseni vuosi sitten. Oulun kasvit -kirjan karttaankaan sitä ei sieltä merkitty. Nyt se on sitten myös puistokasvi, tähän asti olen pitänyt sitä katuvarsien ja Hietasaarten kasvina. Puistoihin itsekseen saapuvat kasvit ovat mukava lisä. - Laitan kuvan koska pidän sen maalauksellisuudesta.