Saturday, November 24, 2007



Marraskuinen aurinko ei ulotu keskustan puistoihin. Siksi menin taas Linnansaareen. Ylä on kolmen kuvan panoraama Linnansaaren nokasta Pikisaareen päin. Lunta on taas, ja jäätäkin. Linnansaaren nokassa on ennen ollut uimala - se suljettiin jo 1957 veden likaantumisen takia, mutta uimalan rauniot taisivat olla paikallaan 2000-luvulle asti. Nyt paikalla on oleskelualue, jota reunustavat vuorimännyt (Pinus mugo) ja erilaiset pensaat. Pensaiden joukosta pisti nyt silmään (kuva alla) pikkuruinen ruusu - nukkeruusu< (Rosa nitida). Nyt se näytti nimensä mukaiselta, nukkekodin koristukselta. Kiulukat ovat hyvin pieniä, ja koko pensaskin pikemmin kanervan kuin muiden pensasruusujen korkuinen. J- os joku on eri mieltä ruusun määrityksestä, mieluusti korjatkaa, en ole mikään ruusuekspertti.



Auringonnousu osui myös Linnansaaren pohjoisrannan mustakuusiin (Picea mariana). Mustakuusi on amerikkalainen rämekuusi, mutta viihtyy puistoissa hyvin vaihtelevilla paikoilla. Sillä on pikkuruiset kävyt, jotka pysyvät kauan puussa. Viereisistä okakuusista olikin kuva blogissa jo viime talvena.

1 comment:

Anonymous said...

Tuo kuva Pikisaaresta talviauringossa on uskomattoman kaunis! Lainaan sitä hetkeksi työpöydän taustakuvaksi, jos sopii, että voin ihailla sitä vähän pitempään. Tämä on yksi vanhan kotikaupunkini kauneimpia näkyjä.