Kuvat ovat Oulusta Torikadun kahta puolta. Iso kuva on kaupungintalon suuntaan, Madetojanpuistoon. Alempi pikkukuva on Laanaojan suupuolelle, Pokkiseen päin. Nämä ovat Oulun historiallisia puistoja! "Torikadun ja rannanvälinen osa Kaupunginojan vartta on istutettu 1868-69, mutta 1890-luvulla istutettiin siihen lisää puita." kirjoittaa A. A. Parvela vuonna 1930. Seurahuoneen eli nykyisen kaupungintalon ympäryspuisto istutettiin uudelleen 1886-87 rakennustöiden jälkeen, kertoo sama teos. Yläkuvassa vasemmalle jäävä nuorempi osa Madetojan puistoa patsaineen on rakennettu 1960-luvulla.
Kovin aukeita ovat puistot nyt, historiattomia. Puistotuotannon hinta on ollut 900 000 euroa ja monet menetetyt puut ja maisemat. Nykyinen viherrakennus ei juuri pysty suojelemaan puustoa. Työt tehdään niin kuin muutkin rakennustyöt, vastaavilla koneilla ja tehokkuudella. Nousukasmainen kulttuuri! Kasvillisuus - uusitaan. Näin sanotaan: viihtyvyyden lisäämiseksi. Euroopan tukirahalla. Eikö historiallinen miljöö pitäisi pystyä säilyttämään historiallisena myös kasvillisuutensa osalta? Eikö kasvillisuuden uudistaminen pitäisi pystyä suorittamaan vaiheittain? Voi olla että ajatukset ovat kevätvalossa ja keskeneräisen työn ääressä liian alakuloisia - ehkä hämmästymme kun nykytekniikalla paikalle siirretään aikuiset puut.
Alla oikealla on kuvassa kummallista kyllä käsityöläinen. Sen verran näky hätkäytti, että se piti dokumentoida. Kaupunginojan kivetyt kyljet piti näköjään saumojen kohdalta tasoitella käsin.
Laanaojan suu siirretään jostain syystä. Uomien välissä yritetään sentään suojella vanhoja hopeapajuja. Yläkuvan vasemmassa reunassa on suojattu nuorehko tammi. Se ja hopeapajut yritetään säästää. Muita puita oli varmaan kymmeniä.
No comments:
Post a Comment