Friday, May 25, 2007

Idänkevätesikko onkin venäjänkevätesikko



Kukkiva kevät on Oulussa parhaimmillaan. Lämpö on lopulta innostanut kukat kukkimaan kun taivaaltakin tuli enemmän vesiä kuin lumen sulamisesta konsanaan.

Kasvitieteellisessä puutarhassa kukkivat myös esikot. Runsaimpina ja keltaisimpana näkyy idänkevätesikkoja (Primula veris subsp. macrocalyx). Niitä on viljelty Kasvitieteellisessä jo melko pitkään, ja ne menestyvät hyvin. Ne karkailevat ympäristöön ehkä liiankin herkästi. Ne ovat tavallisia eteläisen Suomen kevätesikkoja hiukan kookkaampia ja kaulusmaiset verhiöt ovat pulleampia. Idänkevätesikot ovat kotoisin idästä, Siperiasta ja Lähi-Idästä. Minusta ne ovat näyttävämpiä kuin tavalliset kevätesikot, joita niitäkin Oulussa näkyy viljeltynä hyvin vähän.

Idänkevätesikoista on yksi maisemakuva ja yksi lähikuva, kuvauspäivä oli jo 25.5.2007. Kuvat ovat Aasian osastosta.

--- PÄIVITYS 28.5.2007: Edelliseen tekstiin korjauksena: Nykyisen Viljelykasvien nimistön (Räty & Alanko 2004) mukaan tästä kasvista käytetään nyt nimeä venäjänkevätesikko. Hyvä niin sillä eräästä toisestakin itäisestä alalajista (Primula elatior subsp. pallasii) on käytetty idänkevätesikon nimeä; sen nimi on nyt isokevätesikko. Kasvitieteellisestä voi löytää myös tätä lajia (ja monia muita esikkoja).











--

No comments: