Monday, January 21, 2008

Lohenpyrstö: vuorimäntyä ja pensassembraa kivikossa



Tavallisesti Lohenpyrstö kuvataan jalavapihan kulmasta, mutta nyt katse on käännetty pihalta muurin taa karkotettuihin kasveihin. Olen ruvennut puhumaan pihasta; tämä puisto kivisine kenttäkerroksineen mieltyy vähitellen enemmän pihaksi kuin puistoksi.

Yläkuvan etualalla on vuorimäntyä (Pinus mugo), eli kääpiövuorimäntyä lajikenimeltään ehkä 'Pumilio'. Takana, tummemman vihreä, on pensassembraa (Pinus pumila), luultavasti sekin lajikkeeltaan "kääpiöpensassembraa". Takana kuvan keskellä on kuitenkin yksi hujoppi - ehkäpä taimien joukkoon on livahtanut puumaista siperian- tai peräti alppisembraa.

Vuorimänty on Oulussa melko tuttu näky ja pitkään viljelty. Kääpiölajikkeita näkee kyllä vähemmän. Komeita kauas näkyviä vuorimäntykasvustoja on Linnansaaren vallia vasten ja näköalatasanteen luona.

Tietokannan mukaan: Vuorimäntyä kasvaa Lohenpyrstön ja Linnansaaren lisäksi Paratiisisaarella ja Madetojanpuistossa. Viime mainittuun istutuksia on juuri uusittu. - Alla kuva 20.1.2008, kääpiövuorimäntyä, kuvassa liikaa talven tuntua!




Alla on pensassembraa. Se on tummemman vihreää ja tuuheampaa, koska pitempiä neulasia on yhdessä nipussa viisi. Vuorimänty on kaksineulasmänty. Sembrojen ja mäntyjen lisäksi puiston pensaissa ei olekaan muuta vihreää. Muut pensaat ovat näet harmaan- tai hopeanvihreitä. Sävy voi olla hyvinkin tarkkaan tähän kivikylään harkittua, arkkitehtoonista. Nämä muurit ja istutukset kyllä "pelastavat" puiston varsinkin talvella. Ilman niitä olisi vain torimainen tasanne ja puuruudut.



Tietokannan mukaan: Penasassembraa ei ole tiedossani muista Oulun keskustan puistoista. Onkohan muualla - vinkatkaa! Kasvitieteellisessä puutarhassa pensassembraa kyllä on, ihan jo Romeon ja Julian sisäänkäynninkin reunalla.

Pentti Alangon mukaan vuorimänty on Etelä- ja Keski-Euroopan vuoristokasvi kun taas pensassembraa kasvaa laajalti Itä- ja Koillis-Aasiassa. "Se kasvaa /--/ lumirajan tuntumassa hyvin karuilla ja kivikkoisilla paikoilla". Karuilla ja kivikkoisilla - niin kuin tässä puistossa! Ja lumirajakin sattui kuvatessa olemaan juuri Oulussa.

Lähde: Alanko-Lagerström, Havupuut ja -pensaat puutarhassa, 2006

3 comments:

Anonymous said...

Aika yllättävää, että pensassembra menee vielä siellä teidän korkeuksilla. Se on yksi upeampia havupensaita.

Lassi said...

Sain äskettäin Oulun yliopiston Kasvitieteelliseltä puutarhalta LANDSCABE LAB euhankkeen julkaiseman kirjan "Pohjoisen matkailuympäristön kestävät kasvit". Suosittelen kaikille pohjoisen puutarhaihmisille! Siitä löytyy kokemusperäistä tietoa monien kasvien menestymisestä pohjoisen oloissa. - Löytyy pdf:nä netistä vaikka nimellä googlettamalla.

Pensassembraakin suositellaan siinä pohjoisen viherrakentamiseen!

Anonymous said...

Hyvä vinkki. Kiitos.