Thursday, January 29, 2009

Linnansaarta tammikuussa

Puutarhablogissani on ollut sydäntalven hiljaista, vaikka olen kuvaillut aika ahkerasti, enimmäkseen hämärässä ja melkein pimeässä. Parhaat kuvat olen laittanut kuninkaallisen KEW Gardenin suureen puutarhakuvakilpailuun. Tätä kirjoitettaessa aikaa kuvien toimittamiseen on jäljellä kolme tuntia, mutta omani sain tehtyä jo viikko sitten.

Tämä kilpailu on ollut inspiroiva ja opettava - kuvankäsittely on sallittua ja kokeilla voi. Edellisen vuoden parhaat kuvat kuitenkin osoittavat, että hyvään kuvaan ei ole oikotietä. Mutta että kasvikuvatkin osaavat olla hienoja! Plant portfolio -kategoriaan lähetetyt kuvat tarjosivat viime vuoden parasta.




Muutoin olen yhä opetellut eri tavoin valotettujen kuvien yhdistämistä (HDR). Se sopii talveen kun kuvissa on usein vain mustaa ja valkoista. Sain nettikirjakaupasta pari englanninkielistä teosta aiheesta ja niitä olen ahminut. Maailmalla aihetta sivuavia kirjoja on jo runsaasti.

Myös nämä kuvat on tehty ns. HDR-tekniikalla, mutta ei usein siihen sekoitettavalla impressionistis-dramaattisella tyylillä. Olen alkanut oppia miten haloefektejä tehdään tai torjutaan. Sen sijaan on mukavaa kun tiedostoon tallentuu värejäkin esitettäväksi asti.

Yläkuvassa tavoittelin tämän tammikuun kai valoisimman aamun pastellihohtoista tunnelmaa, aamuvaloa. Alla on Linnansaaresta talvipuu, lehtensä pudottamatta jättänyt tammi, ja vasemmassa reunassa yksi visakoivuista. Taustalla tuomipihlajia ja vuorimäntyjä ja Oulun linnaa markkeeraamassa ns tähtitorni. Ja alimpana ruostehappomarja; tästä pensaasta blogissani on ollut kuvia aiemminkin, jonkun vuoden marraskuussa. Happomarjan yllä näkyy laakeripoppelin profiili.



Puistokuvista en pääse vieläkään. Pidämme kirjastolla huhtikuussa näyttelyn, aiheena on Oulun puistopuut. Luvassa on valokuvia ja kollaaseja - taatusti käsiteltyjä kuvia! Oulun puistot -kirja tuotti runsaan kuva-arkiston, jota nyt on perattu. Mutta blogista on vähän pihistettävä - parhaat kuvat jäävät näyttelyyn.


No comments: