Myös rakennetulla ympäristöllä on suhde ympäröivään luontoon. Puut, puistot ja metsät suhteuttavat rakennukset ja patsaat omaan olomuotoonsa, luovat ympäristön, tulevat osaksi. Luulen että tätä ei aina tulla ajatelleeksi. Tässä Ainolan puistosta Imre Vargan Kuluva aika -veistos puitten katveessa. Taustan kontortamännyt jäävät harmaanvihreäksi taustaksi, kun taas vieressä oleva sinivihreä nuori okakuusi korostuu. Pieni puu patsaan vieressä pienentää patsasta?
Puut ovat puistonhoitajien valinta, näkökulma valokuvaajan. Kuvan yläreunan puistolehmuksen lehdet asettavat katsojan jopa tirkistelevään asemaan. Myös tämä pienentää patsasta; tätä vaikutusta ei huomaa paikan päällä niin selvästi kuin kameran etsimestä.
Kuvaajalle rakennuksen tai patsaan asettuminen ympäristöön, rajautuminen luontoon, on jatkuva pohdiskelun ja päänvaivan aihe. Kamera korostaa jotakin näkökulmaa, rajaa jotakin pois. Ainolan puistosta pystyy kuvamaan esimerkiksi Koskenniemen patsaan joko kylmäntummia punakoivuja vasten tai kukkivan pilvikirsikan vieressä. Kuvassa huomaa eron, vaikutuksen patsaaseen. Vuodenaika, valo, ja ympäristön kasvillisuus ovat osa rakennettuakin ympäristöä ja sen tulkintaa.
Usein kun kuvaan kaupunkia huomaan kuvaavani sen luontoa, kaupunkia ikään kuin sen puiden ja pensaiden läpi. Tavanomaisempaa on korostaa puilla "pääkohdetta" kuin ottaa puut pääkohteeksi. Tai laittaa etualalle Kiikelin rantavehnä ja pusikko, taka-alalle kirkko. Tällaisia tavallisen ihmisen ruohonjuuritason näkökulmia on tietenkin vaikka kuinka paljon.
(Asiasta aivan toiseen: Oulun kaupungin taidemuseon sivuille on laitettu tietoa ja kuvia Oulun julkisista veistoksista. Uskomatonta että tällainen valokuvauksen harrastaja voi todeta että valokuvien taso on surkea, puhumattakaan että niitä kuvattaessa olisi jotain mietitty. Katsokaapa tätä Kuluvaa aikaa.)
---
Toinen kuva Hupisaarilta on nostalginen: Oulun lyseo, Pokkitörmä ja kosken kuohut. Viime viikolla juoksutettiin. Tämä kuva passaisi siihen kuuluisaan Koskennimen koulutierunoon ja vanhaan ouluimagoon. Mutta milloinkahan Pokkitörmästä tuli nurmikko? Millainen se olikaan minun lapsuudessani? Olen käynyt itse Oulun lyseoni kymmeniä vuosia sitten, ja laskenut silloin Pokkitörmällä mäkeä. Joten avoin kai se silloinkin oli? Pokkitörmä on niin tunnettu oululainen paikannimi, että voisiko tässä olla jotakin muutakin kuin - tasapäinen nurmikko?
Kuva on jotenkin symbolinen. Koulu ja elämän virta. Virta joka useimmiten on karikko! Koulun katseleminen saa ajattelemaan aikaa.
2 comments:
Pikään blogia seuranneena vihdoin kommentoin, kun hiljaisena olen vain lukemassa ja kuvia ihastelemassa käynyt..
Kuluva aika on aina tähän asti jättänyt minut jotenkin kylmäksi. Ensi kerran näin sen kuten olisin sen halunnut nähdä jo ajat sitten. Olit ottanut siitä todella kauniin kuvan, kiitos! Sinulla on hyvä silmä kuvaamiseen. Vai voiko niin sanoa?
Oikein mukavaa syksyn jatkoa!
Hei Heidi, kiitti! Ei tämä Kuluva aika ole ollut minunkaan suosikkejani. Mutta onkohan se oikealla paikalla? Ehkä kameran kautta tulin huomanneeksi että sen kuuluisi olla toisenlaisessa tilassa... tai ehkä se olisi miniatyyrinä kiinnostavampi?
Post a Comment