Sunday, June 22, 2008

Madetojanpuisto ja isolehtilehmus



Madetojan puisto on yksi vasta remontoiduista Oulun puistoista. Kuvassa Madetojan patsas, takanaan kukkimista aloitteleva puistosyreeni; varjon patsaalle heittää tammi, pään päällä on vanha kukkiva koristeomenapuu.

Remontissa minulle jäi ikävä ainakin suurta, vanhaa terijoensalavaa. Se kasvoi kaupunginojan reunalla sillan kupeessa, ja sillä oli hieno, kuvauksellinen runko ja lehvästö. Kuvasin useamman kerran kirkkoa sen latvuksen läpi. Mutta remontin myötä puistoon on istutettu uusia puita, mm. keskustan puistojen ensimmäinen takiaistammi (Quercus macrocarpa). Viime kesänäkö sitä istutettiin Madetojan salin edustalle? Mutta todellinen madetojanpuu Oulussa siis. Muita uusia ovat riippapoppelit (Populus 'Woobstii', hienoa!) ja kyynelkoivut (Betula pendula 'Yongii'). Nämä ovat taimia kaikki, eikä niistä vielä juuri ole kuvaajalle suurta iloa.

Mutta olkoon puiston tämänkertainen puu vähän tunnettu isolehtilehmus (Tilia platyphyllos). Kuva on alla. Se kasvaa länsipään suuren laakeripoppelin ja vuorijalavan välissä. Lehmus ja jalava jäävät jo hiukan suuren poppelin varjoon, mutta kyllä isolehtilehmukseenkin kunnon näkökulma löytyy. Puisto-oppaasta tämä lehmus jostain syystä puuttuu. Isolehtilehmus ja tavallinen metsälehmus ovat puistolehmuksen vanhemmat, risteymälaji se kun on. Se on kotoisin Keski-Euroopasta, pohjoisimmillaan se kasvaa luontaisesti Etelä-Ruotsissa.




Alla kuva puun lehvästöstä ja rungosta. Runko on muhkuraton.



Isolehtilehmuksen lehti on iso, mutta niin voi olla muillakin lehmuksilla. Sen lehti on kuitenkin ainakin alta karvainen, ja ruoti, ja nuori haararanka. Alla kuva on karvaisuudesta, mutta voisi se esittää jotain muutakin, abstraktia...

No comments: