Impressionistisesti, metsään

Tulppaaniposti oli jostain syyst'ä tipahtanut pois, muuttunut vedokseksi, draftiksi. Julkaisin sen siis uudestaan, toivottavasti tästä ei tule sotkuja.
--

Suttuisen tiistaipäivän päätteeksi aurinko näyttäytyi illalla. Viime viikon lukemisista tuli mieleen kokeilla panorointia metsän puilla. Tässä alkuperäinen tilanne Navettakankaan metsäautotien risteyksessä:





ja tällainen siitä tuli - tässä yksi panoroinneista (suljinaika 1/8 sek). Lumi muuttuu ikään kuin sumuksi, sumun korkeus riippuu liikkeen nopeudesta.



Ja vielä toinen, abstraktimpaan suuntaan. kun kuvan kääntää esim 45 asteen kulmaan, juovia ei enää tajua rungoiksi. Kuva alkaa näyttää enemmänkin räsymatolta.




Aurinkoa oli vain hetken, ehkä kymmenkunta kuvaa sain. Kun aurinko meni pilveen, kuvista tuli harmaita, puut tumman- ja vaaleanharmaita, selvästi sumussa.

Tulppaanikuvausta...impressionismia

Oli loma ja hankin netistä, Amazonista, pari kirjaa kukkien kuvaamisesta. Sekä Sue Bishopin Photographing Flowers että Tony Sweetin Fine Art Flower Photography edustavat taidetta lähentelevää, esteettisyyttä korostavaa, impressionistista kuvaustyyliä. Täytyy sanoa että olen saanut kirjoista paljon ajateltavaa, harjoiteltavaa ja uusia ideoita. Erityisen hauskaa on ollut pysähtyä pohtimaan himmennetyn taustan merkitystä - kulloinkin tavoiteltavia värejä, tasaisuutta, suhdetta pääaiheeseen, kontrasteja, tunnelmia jne. Sillä tasaiseksikin himmennetty tausta on vain näennäisesti tyhjä. Välillä näiden kirjojen tekijöiden kuvausaiheeksi jää pelkkä väri, ilman kukaksi tunnistettavaa muotoa.

- Minä tietysti innostuin kokeilemaan... Muutamia harjoituksia siis tekstin lomaan, taustaväreistä ja tasaisuudesta... Ensiksi tulppaaneja punertavalla, melko yhtenäisellä taustalla. Tällainen tausta lienee harmonisoiva. Punainen ei ole kummankaan tulppaanin vastaväri; lehdet sen sijaan nousevat esiin. Ehkä näistä kuvista silmälle miellyttävin, rauhoittava.




Kumpikin em. kirja on yhä filmiajalla. Silti kaikki värejä, kompositiota ja himmentämistä koskeva on ennallaan digiajalla. Tosin kaikki tekniset arvot eivät toistu yksi yhteen nykyisten kroppikennoisten kanssa. Niinpä kun tein tulppaaneille erivärisiä taustoja; himmentämiseen tarvitsin 300 mm telen. Kohteen ja taustan etäisyys oli noin 1,5 metriä. Seuraavassa kuvassa on sinivoittoinen tausta. Sininen on keltaisen vastaväri; keltainen nousee yläkuvaan verrattuna esiin, muuttuuko jopa agressiiviseksi? Tätä keltaista rouvaa varoisin?



Kolmanneksi olisin halunnut vihreän taustan; tulokseksi jäi tällainen sinivihreä. Se on läikikkyydessään hiukan levottomampi kuin edelliset, johtunee väreistä, sinisestä ja vihreästä. Taustassa sinisen ja vihreän välillä ei pitäisi olla varsinaista kontrastia (väriympyrän vierekkäiset värit), mutta taustassa on sekä keltaisen että punaisen vastavärit, läikikkäästi. Siitäkö johtuneen kuvan jonkinlainen hermostuneisuus, levottomuus?




Kumpikin em. kirjoista korostaa "luovuutta", ei botanistista realismia. Tony Sweetin kirjassa on lukuisia kaksois- ja monivaloituksia, kameran liikutuksia ja zoomaamista otosten välillä. Tämä on hauskaa luettavaa, minä kun olen koko talven tehnyt digitaalisia "multishot"-kuvia. Jo diamiehet tekivät näitä! Ja - niinhän nämä tulppaanitkin ovat, HDR-tekniikkaa kaikki!

- Väitettä että yllä hermostuneisuutta ei aiheuta läikikkyys vaan värit, tukenee tämä alla oleva kuva, jossa sävyt ovat noita etualan tulppaanien myötä-, ei vastavärejä. Tosin läikikkyys on erilaista ja eri asemassa. (Se syntyi kelmuista jonka rypyissä oli kiiltoja...)



Odotan jo kesää ja ketokasveja! Että pääsisin himmentämään luonnossa...

--

PS Kirjaston näyttely on saati Leenan kanssa liki valmiiksi. olemme tyytyväisiä ja aika ihmetyksessä - kummallisen näyttelyn kokosimme! Se avataan kirjastossa 16.4.

--

Tuiran rannoilla

Kävin viikonloppuna kuvailemassa Tuirassa. Ensin pari kuvaa Merikosken kanavan varrelta. Voimalaitosta vasten kuvattu puu on talvinen komealehmus (Tilia x flaccida). Siitä on kuvia blogissa viime kesältäkin. Kyseessä on puuharvinaisuus, Oulussa on kaiketi vain yksi. Puu on malliltaan pitkänomainen soikio; alas taipuvat alaoksat yhdistävät sen ainakin minun mielessäni muihinkin kaupungin lehmuksiin. (Komealehmus on risteymälehmus; vanhemmista vain isolehtilehmusta on Oulussa. Amerikanlehmus on se toinen.)- Voimakkaaseen vastavaloon kuvattu kuva jäi mukavalla tavalla vähäväriseksi (HDR!).

Komealehtilehmuksen kotipaikka, suurten kerrostalojen piha kanavan varrelta on aika jännä paikka. Piha on yhtä aikaa suojaisa ja lämmin sekä keskellä suuria elementtejä (sillat, tornitalot, kanava). Pihalla on kuitenkin kummallisesti rauhaisa ja syrjäinen tunnelma, jota korostavat puukeinu, tiilistä kyhätty grilli.

Merikosken voimalaitos on ollut aimminkin blogin taustakuvana, härmäpaju-jutussa. Se kasvaa kanavan toisella puolen.

Siellä on myös komea laakeripoppeli (Populus laurifolia). Se herättää taas tunteen, että puu ON arkkitehtuuria. Laakerinpoppelin koko, sen harmaa ja ympäristöä heijasteleva pinta, latvuksen monisuuntainen kruunu - ne sopivat suoraviivaisen kerrostalon kontrastiksi. Se kohoaa talvella melkein mustien puistolehmusten yläpuolelle.



Kävin kuvailemassa myös Tuiran uimarannan tuntumassa, Lehtorannassa, Alalaanilantien viereisessä pienessä puistossa. Puistossa on kookkaita puita, lehtikuusia, laakeripoppeleita ja alakuvan komea vuorijalava (Ulmus glabra). Jalavaahan olen tänä talvena kuvannut; tämä voi olla Oulun suurin. Samat jyrkät oksakulmat ja hennot oksat kuin muissakin tämän talven kuvissa. Kesällä se tuntui paljon suuremmalta!

Puiden poistoja Ainolassa...

Oulun kaupunki on kaatanut puistoistaan vanhoja puita. Asiasta tiedotettiin etukäteen - tiedotteen voi lukea netistä. Kaato koski sen mukaan lähinnä vanhoja koivuja ja muita lehtipuita, joita poistetaan "vaarallisina", "elinkaarensa päässä". Tiedotteen mukaan Hupisaarilta ja Linnansaaresta poistetaan yhteensä 72 puuta. Lisäksi Koskelanpuistosta kaadetaan ruhtinaanpoppelit, "huonokuntoisia kuusia" ja "lahovikaisia kovuja", yhteensä 83 kappaletta.



Yllä on dramaattinen kuva Hupisaarten hakkuulta. Maassa on Ainolasta museon edustalta poistettuja lehmuksia, koivuja ja nuoria hopeakuusia (okakuusia, Picea pungens 'Hoopsii'?). Useimpien puistoista kaadettujen puiden kannot on jyrsitty saman tien, mutta tähän ne jäivät toistaiseksi paikoilleen. Vanhan kuhmurarunkoisen puistolehmuksen kannossa näkyi hiukan pehmeää keskustaa; metsälehmuksen kanto taas vaikutti terveeltä. Näitä puita tuskin kaadettiin "vaarallisuuden" takia? Elinkaarensa päässä??



Yllä oleva kuva museon edustalta on tältä talvelta. Siinä näkyvät poistetut nuoret hopeakuuset. Ne olivat aika huonokasvuisia, mutta minun silmäni jo tottui niihin. Niiden takana on poistettu puistolehmus, kaksihaarainen, ryhmän korkein puu. Jäljelle jää nyt kuvan puista yksi lehmus, kolmirunkoinen tuomi ja niiden takana monirunkoinen saarnivaahtera.




Poistetusta vanhasta puistolehmuksesta on arkistostani (muisto)kuvia kaksin kappalein. Kuvat ovat samasta puusta vastakkaisiin suuntiin. Myös alakuvan koivu on kaadettu.

Yksittäisten puiden kunnosta, elinpäivistä ja vaarallisuudesta on hankalaa sanoa mitään, varsinkin kun en ole puutarhuri. Puita en ole kuitenkaan koskaan kokenut vaarallisina; puistoissa on paljon muuta peljättävää.


--

Mikä on puun (puistopuun?) elinkaari? Puu kuolee hyvin hitaasti, monen vaiheen kautta. Se on jo ennen kuolemaansa erilaisten eläinten ja eliöiden elinpaikka ja kasvualusta. Tässä on varmaan jatkuva kipupiste puiston- ja luonnonhoidon välillä. Kaupunkiluonnon monipuolisuuden kannalta myös puolilahot isot puut olisivat arvokkaita. Niitä tarvitsevat linnut, hyönteiset, sienet ja monet muut.

Toivotaan, että vaarallisten puiden poisto ei saa järjettömiä mittoja. Muuten meillä on puistoissa vain täysin terveitä puita eikä lainkaan puuvanhuksia. Suuria, vanhoja puita on muutenkin Oulussa liian vähän. Niitä kannattaisi vaalia ja hoitaa. Vanhat puut luovat muutenkin nopeasti muuttuvaan ympäristöön pysyvyyttä, historian tuntua, muistumia nuoruudesta.

Toivottavasti sellainen ajattelu ei myöskään yleisty, että puisto on nopeasti rakennettava, uusittava ja korvattava viherympäristö. Että nurmikko on rullattava, puut aina nuoria, vaihdettavia, tuskin taimia kummempia?? Avoin, harva ja nuori. Sellaisia tendenssejä on.

Jalavat Julian edessä - nyt HDR, ja SR!

Muutama postaus sitten oli kuva vuorijalavan profiilista; tässä Julian (ja taaemman Romeon) edustalla sekä vuori- että kynäjalava. Vuorijalava on vasemmalla. Vuorijalavalla on "edelleen" hoikat oksat ja jyrkät oksakulmat. Vuorijalavan oksien "haarat ovat yläviistoja", sanoo kasvio; kynäjalavalla "melkein vaakasuoria". Ehkä kuvan kynäjalava on hiukan leveämpi ja jotkin alemmat oksat vaakasuoria...

Kasvitieteellisessä puutarhassa on aivan lähellä myös toinen jalavapari; sitä sopii käydä vertaamassa. Ja Mannerheiminpuistossa Isonkadun reunan rivistössä pitäisi kasvaa kumpaakin jalavaa.

Ylä- ja alapuolella olevat kuvat on nyt tehty taas uudella tekniikalla. Ne ovar SR- eli superresoluutiokuvia. Kummassakin on pikseleitä noin 8800 vaakaan, ja niistä saisi puolitoistametrisen julisteen. No nettikuviin tästä ei ollut mitään hyötyä. Kuvat kuitenkin jatkavat tekniikkaharjoituksiani. Annoin kummankin Kasvitieteelliselle puutarhalle - jos vaikka joskus tarvitsevat suuria kuvia.

Superresoluutio perustuu hiukan samanlaiseen tekniikkaan kuin HDR ja panoraamat. Sitä varten kuvasin viisi peräkkäistä kuvaa 0,7 valotusarvon haarukalla. Kuvat otin melkein käsivaralta eli monopodilla (yksijalkainen jalusta). Kokosin ne yhdeksi kuvaksi PhotoAcute -nimisellä ohjelmalla. Se tarvitsee neljä miltei samankaltaista, peräkkäistä kuvaa. Niistä yksi valitaan lähtökohdaksi ja muita verrataan siihen. Kuvien välisistä pienistä eroista ohjelma laskee kuvan uudelleen, löytää uusia yksityiskohtia, poistaa kohinaa ja lisää sävyalaa... kaikenlaista makeaa, miltei liian hyvää ollakseen totta... Samalla kuvan koko kasvoi nelinkertaiseksi alkuperäisestä. 16-bittisenä tiffinä 270 megaa.

Kävin tällä tekniikalla eilen kuvaamassa myös lehtikuusen käpyoksan, ja lähetin juuri metrisen kuvan tulostukseen. Jos kuva onnistuu, se tulee huhtikuun puistopuunäyttelyyn Oulun kaupunginkirjastossa.

Alla SR-kuvassa on etualalla siperianlehtikuusi, vieressään terijoensalava.



"Talvitunnelmaa Alpeilta", alla. Alpit ovat tällä kertaa Kasvitieteellisen kukkuloita. - Tämän kuva ei ole SR vaan "perinteinen" HDR; haluan kokeilla sitä vastavalokohteiseen. Lumen pintarakennetta vahvistin lisäämällä paikallista kontrastia Photomatixissa.