Teneriffan tuliainen - Kuningatarneidonkieli

- "Haaveiden takana on trauma!" puuskahti eilen työkaverini Annikki Kestilä, kun hän kertoi kasvitieteellisen puutarhan kuningatarneidonkielen tulosta taloon. "- Kun kävin ensi kertaa Kanarian saarilla halusin nähdä kuningatarneidonkielen kukkimassa omassa ympäristössään. Mutta näin vain kolmimetrisiä kuivia rankoja luonnonsuojelualueilla, joilla niitä ei voinut edes koskettaa. Se oli suuri pettymys. Mutta nyt se kukkii täällä! Työpaikalla!"

Kuningatarneidonkieli (Echium wildpretii)on Kanarian ja erityisesti Teneriffan ainutlaatuisia endeemisiä (kotoperäisiä) kasveja. "Kuningatar" on kolmimetrinen, erittäin runsaasti kukkiva, karvainen, mehiläisten rakastama kasvi, joka pystyyn kuivuttuaan on kuulemma piikkisempi kuin kaktus. Neidonkielet ovat lemmikkikasveja, mutta aika erikoisia lemmikkejä siis!- Englanniksi nimi on Tower of Jewels eli suomeksi vaikkapa "timanttitorni".





Annikki toi lopulta itse kasvin Kasvitieteelliseen puutarhaan. Siemenpussi osui käteen toisella reissulla syksyllä 2007 lentokentän tax free -kaupassa, jossa niitä myytiin matkamuistona. Pussista on kuvia alla. Siemenet istutettiin 3.3.2008, ne itivät vajaassa parissa viikossa, ruukutettiin 22.5.2008. Näin kertoo puutarhan tietokanta. "Kuningatar" on kaksivuotinen, ensimmäisenä vuonna se kasvattaa tiheän, hienon harmaanvihreän ruusukkeen, ja toisena vuonna se kukkii. Kukka on nyt ilmestynyt yhteen kaikkiaan viidestä ruukusta. Se on nyt noin metrin korkuinen. Kuningatar on nähtävissä Julian kaktusosastolla. Kaiketi myös Teneriffalla se kukkii juuri nyt.





Lähikuvan punaisissa pikku kukissa on muutamia hienoja yksityiskohtia. Kukkien heteiden ponnet ovat kauniin sinisiä ja kukissa on iso pisara. Mettä, luulisin. Heteet ovat pitkiä ja eripituisia niin kuin neidonkielille kuuluu.







Suomessa kasvaa satunnaisena ja eteläisenä kyläneidonkieli (Echium vulgare). Puutarhoissa on viljelty piianneidonkieltä (Echium plantagineum), joka on karkaillut joskus myös ympäristöön. Aika arkisia nämä suomalaiset nimet. Mutta siinä ovat tämän monilajisen suvun skandinaaviset lajit. Kanarialla on useitakin endeemisiä neidonkieliä, myös muita hyvin suurikokoisia. Niistä yhdellä on siniset kukat, kolmannella valkoiset. Hienoin netistä löytämäni kuva kuningattaresta on Hannu Aarnion kasvista omassa ympäristössään - sen löydät täältä.

Kuningatarneidonkieli ei kuulu puutarhan vakituisiin opintokokoelmiin. Ehkäpä se tämän takia jää tämän kevään erikoisuudeksi. Kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneet ovat auki vapun aikana niin lauantaina kuin sunnuntainakin.

Banaani kukkii Oulussa

Korkealta Romeon latvuksista löytyi villibanaanin kukka ja banaaniterttu. Terttu oli niin hankalassa kulmassa etten kunnon kuvaa saanut.

Valoa, mutta yhä talvea

Ajatus pyörii vielä näyttelyn tiimoilla päivittäin. Tuossa oikealla on muutama linkki aiempiin posteihin. Tänään mietin taas mitä kuvia jäi pois ja miksi. Tässä on yksi, Kasvitieteellisestä puutarhasta. Kasvitieteellisestä ei tullut mukaan ylipäätään yhtään kuvaa. Paikka taitaa olla vielä niin nuori.

Joulu- tammikuussa kuvasin kyllä kasvitieteellistä yöaikaan. Ylhäällä on yksi niistä, otettu 29.12.2008. Oli kyllä täysi yö, vaikka kello näyttää kameran mukaan olleen vasta puoli kuusi.

Tänään kävi mielessä että käyn töistä lähtiessä ottamassa muistista kuvan uudestaan. Tämä kuva on otettu 22.4. eli liki neljä kuukautta myöhemmin. Neljältä aurinko paistaa täysillä. Kuva tuli nyt vastavaloon. - Melko hyvin muistin kuvakulman, mutta en ihan.

Kuva syntyy valosta, niin tämäkin kuvapari. Ellei näyttönne ole liian tummaksi säädetty, yläkuvassa pitäisi näkyä monia vihreän sävyjä. Puutarhan lamppujen valo on vihreää - talvella sen huomaa, ei niinkään kesällä. Vihreästä lumesta huolimatta tai ehkä sen takia tämä kuva on ollut tämän talven suosikkejani.

Ai niin, kuvan puut... ne ovat punasaarnia (Fraxinus pennsylvanica), joista kirjoitinkin blogiin monta jutuua syksyllä. Näitten puitten oksat kaartuvat kauniisti, samoin ylös kurottuvat pikkuoksat. Oikeastaan nuo oksat ovat värien kanssa yläkuvan tärkein elementti.

Kuva kävi jo kirjapainossakin, mutta ei löytänyt "kaveria" näyttelyyn. Blogissa on kyllä kasvitieteellisen keskitalvelta muutama muukin yökuva. Ne löytyvät Botanical gardens - tunnisteella.

Ja muistutetaan vielä, että toisessa kasvikuvablogissa on myös meneillään vuodenaikaissarja, Kalimenojan koskelta.

Ruusuja, ja risuja

Ostin eilen Oulun Stockmanilta kimpun ruusuja. Kukat joutuvat meillä kuvattavaksi, niin nämäkin. Yllä ruusukimppu tämänpäiväisessä kunnossaan... Mikähän meni vikaan? Ruusut olivat aukeamattomia pikkuruusuja kylmäkaapista, toin ne kotiin alle puolen tunnin, ne oli hyvin pakattu ja löysivät heti vaasiin. Lyhensin varsia. Kun aloin kuvata kukista makroja, niistä löytyi pieniä keltaisia pisteitä kaikkialta, kuihtumisen alkuja. Pilalla kaikki, eikä kestänyt kuin hetken kun ne nuupahtivat liki kuvan tämänaamuiseen kuntoon.

Yhden lähikuvan onnistuin ottamaan ilman keltaisia pilkkuja, se alla, ja täyttäköön se koko kimpun tehtävän.



Päivän mielenkiintoisin kuva taisi olla tämä: pinkkiin ruusuun kuuluu piikki pistävä...

Näyttelyn hahmoista ja hahmojen vieraudesta

Aion nyt näyttelyn jälkeen selvitellä blogissa päätäni. Mitä tuli tehtyä? Nyt voin julkaista kuviakin vapaammin eikä pihdata aina; 'jospa tämä säästetäänkin näyttelyyn?' ... ja se säästettiin, turhaan. Monta piti kuvia olla senkin takia että sai tarpeelliset vaa'at ja pystyt... Varastoa on kertynyt.

Eilen kirjoitin hahmoista, mutta valokuvan ja kuvankäsittelyn kannalta. Niistä muotoutui kuin itsestään näyttelyn olennainen osa. Jälkeenopäin ajatellen hahmot tarjosivat tien puistojen historiaan: Paula von Populus Pietarin taimimyymälöihin vuosisata sitten; Sofia Äppelträd Kiikkusaarten syntyaikaan,jossa hänet oli helppo sijoittaa Hanna ja Maria Åströmin ja Maria Silfvanin kanssa porvarillis-säätyläiseen aikaan; Roosa Rubra edustaa myyttisen pyhän pihlajan yhteyttä nykyaikaan; Pia Paju on nykyaikaa, toivottavasti. Kuka jäi pois? Victoria Vaahtera, lohenkalastaja-loordin suomalaissyntyinen vaimo. Näitten kanssa oli mukavaa! Olisihan siellä voinut olla vielä Terttu Tervaleppä pesemässä pyykkiä Hupisaarten ojikoissa tervaveneitten väleissä! Ei tullut ajoissa mieleen.

Yksi lähtökohta oli vieraannuttamisessa. Oli aika yllätys nähdä omissa valokuvissaan jotain outoa, jotain eri aikakaudelta. Kuvan oma alkuperäinen paikka ja aika horjui, jopa hävisi.

Näyttelyn avauskuva - jossa on kaikki Leenan hahmot berliininpoppelin ympärillä - on varmaan hankala heti sijoittaa Ouluun. Vaikka se onkin siltojen keskellä, Lohipadonniemellä.

Vieraannuttaminen toimi toisinkin päin: - Ei voi olla totta! Leena huudahti, kun näytin hänelle valokuvan paikan, Lohipadonniemen "todellisuudessa". Kuva oli syöpynyt mieleen, mutta erilaisena, hänen oman mielikuvansa mukaisena.

Mutta ehkä myös tämän postin alun ja lopun maisemakuvatkin ovat oululaiselle outoja. Toisesta syystä. Tuttu paikka, mutta kirkko keskellä metsää. Entisiä aikoja? Nykyistä Oulua? Siis - mistä kuvat on otettu? Vastaus on alimman kuvan alla.



Lohipadonniemi, sieltä nämäkin. Kirkko näkyy Lammassaaren yli, sillat on oikealla. Metsäinen kaupunki, tämä Oulu. Alakuvassa on rauduskoivu; kuvan piti tulla koivuvitriiniin, mutta se ei koskaan valmistunut.

Puistopuunäyttely on avattu!

Saimme näyttelyn tänään pystyyn. Meillä oli valmis suunnitelma, taitto, mitat. Kaikki meni paikalleen ja lopputulos on haluttu. Kuvassa pystytyksen jälkeen vaimoni Leena Holmström, jonka kätten jälkeä näissä kuvissa on kaikki satumainen, kuviteltu ja eri kuvista yhdistelty.


Leenan aloitteesta haimme viime syksynä kirjastolta tilaa Oulun puistopuut - valokuvia ja kollaaseja -näyttelylle. Ajatuksena oli yhdistää kuvankäsittelyä ja dokumentaarista kuvaa ja kenties käynnistää hiukan keskustelua taas tästäkin asiasta, valokuvan dokumentaarisuudesta. Tai käsitellä ( = käsittää) kuvaa niin kuin sen käsitämme...

Lopputulos ei taida viedä keskustelua tähän suntaan. Leena teki puistokuviin niin fantastisia hahmoja, että raja dokumentaarisen ja fiktion välillä pysyi kristallinkirkkaana. Itse koen että hänen työnsä teki minun puistokuvistani kaksin verroin kiinnostavampia ja hauskempia. Toivottavasti myös nuoret hoksaavat näyttelyn. Ja muut kuvankäsittelijät! Leena etsii koko ajan myös vakavia kuvankäsittelytöitä! Hänen työnjälkeään on myös näyttelyn suunnitelma ja nettigalleriat (Näyttelyn taitto joka on myös nettisivujen perusta).

Minun oli sitten suhteutettava oma puistopuita käsittelevä selitystekstini sitten näihin hahmoihin... Ratkaisuksi tuli, että nimesin hahmot ja tein niistä ikään kuin historiallisia. Ja tässähän yksi kaksikko: Victoria Vaahtera ja Sofia Äppelträd. "Pane, että ilman varjoja! huutaa Leena tuosta vierestä. Se on hänelle kuin "alasti".




Koko kysymys dokumentaarisuudesta ei tosin minusta enää ole hedelmällinen pohdiskelun aihe. Kuvassa on kyse samasta kuin muussakin kielessä: kuvalla valehdellaan, suostutellaan, innostetaan, peitellään, käsitetään väärin ihan niin kuin millä muulla kielellä tahansa. Kyse on tekijän tarkoituksesta, motivaatiosta, päämääristä, tietoisista ja tiedostamattomista.

Toisekseen yhdestä HDR-kirjasta löysin Leenan hahmoja vastaavan esimerkin. HDR-kuvauksella ja kuvankäsittelyllä on Hollywood-elokuviin luotu aivan toden näköisiä ( = valokuvan näköisiä) esineitä ja sisustuksia, jotka kuitenkin ovat synnyltään bittivirtaa. Kirjassa puhuttiin "fotorealistisesta fantasiasta" ja sellaisiahan nämä Leenan satumaiset hahmot ovat: valokuvan palasia uudella tavalla yhdistettynä.

Seuraava projekti olisikin ryhtyä kaivelemaan, mitä se aito oikea 32-bittinen Photoshoppailu on. Sillä se antaisi kuvaan sävyjä ja valovoimaa (= exposure!) aivan uudella tavalla lisää.

- - - Mutta kun olimme lopettelemassa näyttelyn pystytystä, vitriinin eteen pysähtyi nainen, joka kysyi: "Ovatko nämä kuvissa oikeita nukkeja?" ja kun Leena ei oikein osannut vastata, hän jatkoi selittäen "Vai vain kuvankäsittelyä...?" Johon Leena iloisesti nauraen... "vain kuvankäsittelyä...". Ehkä sittenkin myös se alkuperäinen kysymyksemme kuvan totuudellisuudesta jää jollakin tavalla ja tasolla ihmisiä vaivaamaan.

LINKIT NÄYTTELYYN:

VITRIINIT
KUVAT YKSITTÄIN

Ei metsää ilman kääpää

... tai jos metsässä ei ole kääpää, ei se oikeastaan ole metsä. Siinä tapauksessa laho puu on viety pois. Nykyään talousmetsissä näkee jopa vähemmän kääpiä kuin kaupunkien puistoissa. Tosin sielläkin niitä pelätään.

Täällä kotikylässänikin on metsälaki voimassa. Sen myötä luonnontilaisen kaltaista metsää löytyy laikkuina sieltä täältä, esimerkiksi pienen joen, Kalimenojan, rannoilta. Joen varteen on jätetty muutaman metrin hakkaamaton vyöhyke. Kuvan Lehtikankaankoskella olemme vaimoni kanssa käyneet kävelylä varmaan kuukausittain. Niinpä myös tänään. Näin talvinen on näky 12.4.!

Mutta tulipa kiva kuva kantokäävästä. Tämä on nyt HDR-tyylinen kuva, millä tarkoitan, että siinä on käytetty Photomatix-ohjelman tarjoamia tyylikeinoja. Tähän kuvaan se tuntuu istuvan; hauska tuo ruskeanoranssi joki ja punainen kääpä... Ruskeata se vesi oli, ja punainen se kääpäkin - uskokaa pois.

Mutta vielä kaupunkimetsiin

Pari viikkoa sitten Minna Terho väitteli kaupunkipuiden kunnosta Helsingissä. Hän etsi tutkimuksessaan uusia keinoja arvioida puistopuiden kuntoa, jotta niitä ei kaadettaisi turhaan. Asiasta on myös väitöksen myötä keskusteltu, tässä pari linkkiä.

Keskustelu Helsingin Sanomissa

Juttu Kaupunkimetsä-blogissa

Minulle oli uutuus tämä Kaupunkimetsä-blogi! Sellaistakohan olen itsekin pitänyt? Täytyisikö tästä luoda kansallinen liike.

Käävät kaupunkeihin turvaan!

Hyvää pääsiäistä!

Teimme Leenan kanssa urakalla pääsiäiskuvia. Kuvissa on tulppaaneja, krookuksia ja narsisseja. Ehkä sitä ei kaikista kuvista tajua! Kuvat ovat makrokuvia, käytimme molemmat myös loittoja; minun kuvani ovat käyneet läpi HDR-kehittämön.



Tällä kertaa kuvat on upotettu blogiin galleriaksi. Tulin opetelleeksi tämän kun perustin sisarelleni 50-vuotislahjaksi sukublogin.

Kuvahaaste - vastaus: puun takaa

Jatulintarha-blogi haastoi miettimään, onko julkaisemissani kuvissa ja jutuissa jokin käsittääkseni kätkeytyvä, toistuva teema. Omista kuvistaan hän löysi "kuluneisuuden" ja "tyhjyyden". Valitettavasti olen sairastellut ja vastaus on myöhässä.

Vastaus on: kysymys on vaikea. Onko kaikkien puukuvien, siluettien, makrokuvien, puistokarttojen, hdr-tekniikan ja muiden kuvauspohdiskelujen taustalla jotain muuta. Jotain muuta siellä on. Mutta mitä?

Ehkä puiston ja puiden taustalla on ennen kaikkea metsä. Liikun kyllä (talous)metsissä, mutta kuvaan pääasiassa puistoissa. Ne ovat lähellä ja ne ovat talousmetsiä kiinnostavampia.

Puistoissa kuvaan useimmiten puun takaa. Katselen kaupunkia puiden läpi ja ohi. Useimmiten näen muiden kuvaavan kaupungin puita toisarvoisena rekvisiittana, koristeena, lisänä. Näissä kuvissa rakennukset ovat tärkeitä, ja ne ovat pönäköinä keskellä kuvaa. Puut ovat reunoilla, korkeintaan kehystämässä. Entä jos katsookin kaupunkia toisin kuin arkkitehti? Kuin tavallinen kulkija, jonka maisemassa etualalla on - puu?

Ensi viikolla (17.4. alkaen) näkee puukuviani myös tästä näkökulmasta Oulun kaupunginkirjastossa.


Laitan yhden kuvan joka nyt tulee mieleeni eikä ole näyttelyssä. Tämä maisema kuvaa sitä maailmaa, jossa minä en viihdy. Vaikka sitä jotenkin kauhulla tässä katselen ja samalla estetisoin, puun takaa.



Kuvassa on Toppilan lämpövoimala, joka tähän asti on polttanut soita. Katselemme sitä talvisen siperianlehtikuusimetsikön läpi. Tämä metsikkö muistuttaa minua talousmetsistä. Nyt kun turve käy vähiin, voimala siirtyy polttamaan puuta; on puhuttu myös kivihiilestä. Ehkä puun poltosta pitäisi olla iloinen, soitten takia. Mutta. Maa, tuuli, ja aurinko; ne kuulostaisivat energiamuotoinakin runolta.

Kuvan nimi voisi olla Savuna ilmaan.