Wednesday, June 10, 2009

Kauppurienkatu 30:nen omenapuu



Kauppurienkatu 30:nen pienkerrostalon sisäpihalla kasvaa kuvan suuri omenapuu. Talo on rakennettu sodan pommitusten jälkeen ja sodanjälkeiseltä ajalta on puukin. Omenapuuta on vaalinut taiteilija Hilkka Inkala, tunnettu Oulun kuvaaja. Omenapuu on nimetty myös Oulun yliopiston nimikkopuuksi, ja tässä mielessä Hilkka Inkala soitti ja pyysi sen dokumentoimaan. - Mistä sen tietää, kukkiiko se enää yhtä komeasti! Viime vuonna kukkatupsuja oli vain kolme, kertoi Inkala. - Hilkka Inkala näkyy kuvassa kerrostalon seinustalla.

Muutaman korttelin päässä on vanha mutta vähän pienempi omenapuu entisen sotilaspiirin esikunnan seinustalla. Siitä on kuva alla, en tullut katsoneeksi mitä toimitaa tässä Saaristonkadun vanhassa rakennuksessa nykyään on.



Esikunnan omenapuulta taaas näkyy jo seuraava vanha omenapuu, keskustan terveysaseman takana. Terveysaseman rakennus ei oikein innostanut kuvaamaan omenapuuta huolellisemmin. - Kaikki nämä omenapuut olivat komeimmillaan kukassa 10.6. kun kaupungin pohjoispuolella, Linnanmaan kasvitieteellisessä puutarhassa, taisivat vasta aueta ensimmäiset nuput.



Terveysaseman vieressä Löytyspuistossa on useita nuoria omenapuita, myös punakukkaisia koristeomenapuita. Omenapuita on istutettu viime vuosina puistoihin melko paljon - mm. Kaupungintalon ympäristöön ja uusittuun Heinätorin puistoon. - Vanhoja puita on tietysti runsaasti Hupisaarten Kiikkusaarilla.

Omenapuiden kanssa yhtä aikaa kukkivat myös suositut pilvikirsikat, ja tuohituomikin aloittelee, vaatimattomammin.

No comments: