Puistot valmistautuvat kesään

Etelä-Suomessa eivät taida oikein tajuta, ettei tuomi meillä vielä kuki. Se on kyllä juuri ajassaan. Oululaisena se on mielessäni lakkiaisten puu, niin nytkin. Tuomentertun alimmat kukat ovat juuri auenneet.

Pokkisen, Madetojan ja Heinätorin puistot ovat valmistuneet juuri, remontistaan. Yläkuvassa Polkisenpuistoon Kaupunginojan suulle on syntynyt uusi katselupaikka. Sitä reunustavat uudet puuntaimet ovat riippapoppeleita ja isoriippasalavia. Tästä tulee hieno! Vähän samantapainen näköalapaikka on myös vastapäätä Linnansaaren kärjessä.





Hupisarilla on jo paljon kukkivaa. Ainolassa parhaimmillaan koreanonnenpensaat, lehdettöminä mutta keltaisia pikkukukkia täynnä. Kunnon kuvaa en saanut. Kesän valo on ongelma, iltahetkiä lukuun ottamatta. Onnenpensaat eivät hehkuneet niin kuin olisin halunnut, varjossa kun olivat.

Panen tähän jalokiurunkannuksen (Corydalis nobilis) lähikuvan. Näitä on muutamia niin Plaatansaarella kuin Ainolan puistossa Koskenniemen patsaan lähellä. Karkailevat vähän sinne tänne, mutta piristävät kummasti nurmikoita.



Taas tulee blogeihin pieni tauko. Tuhansien muiden tapaan lähden lakkiaisiin, Helsinkiin.

Hietapitkäpalko

Kaunis se on tämä joutomaitten ja ratavarsien kukkakin, hietapitkäpalko (Cardaminopsis arenosa), kun sen niikseen kuvaa. Se on siis se Oulun nimikkokasvi, saksalaistulokas, Toppilan kasvi. Toppila oli aikoinaan tulokaskasvien pääreitti Pohjois-Suomeen, täältä hietapitkäpalkokin levisi pitkin ratavarsia. On ajateltu, että ratapenkat muistuttavat kasvin kotioloja - vähälumisia Keski-Euroopan vuoristojen rinteitä.

Hietapitkäpalko on juuri alkamassa kukintaansa, aivan lähipäivinä sitä on pientareilla valkoisenaan - eikä siellä nyt muuta valkoista ole, keltaista vain. Voikukat aloittavat näet samaan aikaan.

Olen muutamia päiviä poissa tietokoneelta. Oma kone ajautui ongelmiin, se on uusittava!

Punakoivu 22.5.2008

Oululaisten omasta punakoivusta on ennenkin blogissa ollut puhetta. Punakoivulinkillä löytää muutamia kuvia ja kertomuksen siitä kuinka ylikiiminkiläisten logossa oli väärä koivulaji. Mutta nyt laitan punakoivun lehden seurantaa. Yllä ja alla olevat makrokuva on otettu 22.5.2008, sen jälkeen jatkoposteissa seurataan punaisen värin kehitystä. Kuvan lehdet olivat alle 1 cm, ehkä 0,8 cm olisi oikein.

Pari mukavampaa kuvaa

Viimeksi postattujen hakkuu-uutisten rinnalla otin vähän kivempiakin kuvia. Yllä on kuva Lyötynpuiston Päivänvarjosta. Tämä Jaakko Pernun v. 2001 pystetty ympäristötaideteos on miellyttänyt silmää, mutta sen kuvaaminen on ollut jotenkin kinkkistä. Nyt loppukevään taitteessa löysin näkökulman, joka tuntuu mukavalta. Kuvan keskellä kauniisti vihertävät puut ovat kujasalavia (Salix x rubens), ilmeisesti isoriippasalavia. Punertavia ovat rusopajuangervojen varret.

Kujasalavat ovat viime suosikymmeninä paljolti korvanneet hopeasalavat (hopeapajut vanhalta nimeltään). Niitä on istutettu Lyötynpuiston lisäksi mm. Kaupunginojan varteen Karjasillanpuistoon.

Kujasalaviksi kutsutaan risteymäryhmää, johon kuuluu monenlaisia salavan ja valkosalavan risteymiä ja takaisinristeymiä, ja useita erilaisia lajikkeita. Kujasalavat ovat sinänsä Oulussa vanhoja puistopuita.

---

Alakuva on Sonnisaaresta. Siellä kukoistaa vieläkin oululaisittain iso pikkukäenrieskojen (Gagea minima) kasvusto. Se on ollut paikalla ainakin 1950-luvulta. Se on kyllä vanha puutarhakasvi, mutta aika harvaan paikkaan se on jäänyt viljelyjäänteenä. Hupisaarten nurmikoilta sen löytää sieltä täältä. Plaatansaaressa kasvaa myös hiukan isokäenrieskaa (Gagea lutea). Nykyään Plaatansaaresta voi tavata myös villiintyneenä toista keltakukkaista, matalaa kasvia, nimittäin mukulaleinikkiä. Se on myös näitä varhaisimpia kukkijoita.

Puitten poistoa!

Muutama viikko sitten julkaisin kuvan samalta paikalta. Nyt ruhtinaanpoppelien poisto on alkanut. Vanha maisema häviää. Minä olisin sietänyt ruhtinaanpoppelien pariviikkoisen pölyämisen, ainakin täällä, sillä puiden rivistö yksinkertaisesti sopi tänne. Aikaisempi viestini löytyy vaikkapa tästä.

Ruhtinaanpoppelien poisto oli odotettavissa. Niitä on systemaattisesti poistettu keskustasta. Musiikkitalon edestä, Kyösti Kallion puistosta, Otto Karhin puistosta jne. Toivottavasti niitä jätetään jonnekin - Raatinsaari ja Linnansaari ja koko siltojen seutu latistuisi niiden poiston myötä. Suuria puita on liki mahdoton korvata. Plaatansaaren nurkaan ne suorastaan kuuluvat, historiallisista syistä (venäläisvaikutteinen puistoperinne hyvin esillä!).

Olen jo blogissani maininnut, että Tauno Ulvinen ja Niilo Karhu ovat laskeneet Oulun poppelit noin v. 1980 (Dendrologisen seuran tiedotuksia 3/1980). Silloin palsamipoppeleita oli 2653 ja ruhtinaanpoppeleita 2651. Eroa oli siis 2 kpl (!), mutta paljon kumpaakin kuitenkin. Täytyyhän niitä olla vieläkin, vai kuinka suuri vaino onkaan ollut??

Syyt poppelien poistoon on myös kerrottu. Niiden siemenkarvat peittävät loppukesästä kadut kuin lumikuuro. Ne tunkeutuvat myös sisälle. Vaiva on kuitenkin lyhytaikainen ja säistäkin riippuvainen. Lisäksi ruhtinaanpoppeleita vaivaa sairaus, joka rumentaa niden lehvästöä vaikuttamatta kuitenkaan puun perusterveyteen.

Miksi sitten niitä pitäisi säästää? Rakennettu maisema "kaipaa" mittakaavasyistä vierelleen myös suurikokoisia puita. Puut pehmentävät arkkitehtuuria, tai peittävät sitä, ja luovat kotoisamman, viihtyisämmän tunnelman. Ne sulkevat näkymiä. Myös se voi olla arvo. Näin on myös Karjasillalla. Toisaalta puistoissa saisi humista historia, virheineen. Puut ovat monumentteja siinä kuin rakennuksetkin, tämän ovat puukansan perilliset usein unohtaneet!

Lisäksi puut ovat paikallaan koko vuoden! Puistot ovat olemassa kaikkina vuodenaikoina. Suurten puiden figuurit voivat olla nautinnollisia läpi talven. Tämä pitää paikkansa erityisesti moniin poppeleihin, joilla on kullakin lajilla oma tyylinsä. Laakeripoppelilla on komea mutkarunkoinen kruunu, ruhtinaanpoppeli on minusta kuin turkiaan kannatteleva ruhtinas, tsaari. Vaikutelman luovat voimakkaat alaspäin kaartuvat alaoksat, jotka ovat kuin viitan laahus.


---

Eteen tuli toinenkin hakkuutyömaa, Sonnisaaressa. Sonnisaaren idyllinen tuomilehto on kaadettu, en tiedä syytä. Arvelen, että kyseessä on siistiminen. Kyse on tällöin sosiaalisesta siistimisestä, sosiaalipolitiikasta. Ongelman siirtämisestä paikasta toiseen. Ainakaan netistä en löytänyt tälle toimelle syitä, yleensä ne nykyään siellä ovat. Puistoista tehdään nykyään pelkojen takia avaria, lähes puuttomia. - Ainoa puisto missä minä olen oulussa pelännyt, on Mannerheiminpuisto. Siellä on sen laatuista sakkia, että saa kiertää kaukaa. Ja sekin on vain avara pensaspuisto, mutta kurtturuusutkin ovat tarpeeksi suuria peittääkseen tarpeillaan olevan miehen, ainakin osaksi. Mutta ongelmaa ei ratkaista puistosuunittelulla!

Oulun härmäpajut 2: Niilontie

Kuva Niilontien härmäpajusta (Salix daphnoides subsp. daphnoides) jäi puuttumaan viimeisestä postista. Yllä yleiskuva, alla maahan pudonneet oksat ja lehdet. Näiden kahden monirunkoisen puun/pensaan historia ei ole tiedossani. Voisi kuvitella, että nämä on haettu läheltä, Äimärautiosta.

Oulun härmäpajut

Äskettäin on ilmestynyt kirja nimeltä "Puiden jäljillä. 400 vuotta dendrologian historiaa". Toimittajakunnassa ensimmäisenä on Henry Väre; Henry on kirjoittanut kirjaan myös luvun Oulun puistojen ja puuvartisten historiasta. Henryn artikkeli on kyllä miltei sama kuin 1996 Puisto-oppaassa ilmestynyt teksti. Tässä välissä eiOulun puistoista ole paljon uutta tietoa ilmaantunut.

Yhtäkaikki, sain tästä artikkelista kimmokkeen julkaista nämä kuvat. Henry nimittäin kertoo artikkelissaan Oulun härmäpajujen tarinaa. Niiden historia Oulussa tunnetaan melko hyvin. Olhavan edustalle haaksirikkoutui 1700-luvun lopulla saksalainen Brauer. Hän suomalaistui, muutti nimensä Lahdenperäksi ja perusti Oulun ensimmäisen kauppapuutarhan. Se sijaitsi nykyisen Lyötynpuiston paikkeilla, minne hän toi 1824 Tukholmasta härmäpajuja (Salix daphnoides subsp. daphnoides).

Yllä on kuva härmäpajun pajunkissoista ja sille tyypillisistä keltaisista versoista. Härmä-nimi selittyy sillä, että sen hiukan vanhemmissa oksissa on kuivana sinipunaista vahamaista "härmää".

Yllä ja alla olevat kuvat ovat samasta pensaasta. Kuvat on otettu hiukan Lyötyn pohjoispuolelta, Karjasillanpuistosta, Oulu-opistoa vastapäätä, lentoon lähtevien joutsenten luota. Siinä kasvaa nelirunkoinen vanha härmäpajupensas. (Härmäpajua on kasvanut myös Nokelantien itäpuolella, kaupunginojan varrella Kajaanintien tuntumassa. Kävin paikalla tänä keväänä, turhaan.)




Houkutus olisi ajatella, että nämä olisivat Löytynpuiston kantaa, mutta nämä ovat kotoisin Hupisaarilta. Hupisaarilta on kasvimuseossa useita näytteitä aikaväliltä 1944-1982. Tätä Hupisaarten kantaa siirrettiin aikanaan kaupungin taimistoon Limingantulliin. Ja täältä taimistosta sitä siirrettiin Kaupunginojan varteen Karjasillalle. Mutta Limingantullissa se kasvaa edelleen, vanhoina suurina pensaina. Kuva näistä pensaista taas on alapuolella. Se on otettu rautatiesillalta. Kuva on tältä keväältä. Paikalla kasvaa yhä myös komeita vannepajuja (Salix dasyclados).



Myös Merikosken voimalaitoksen luona Toivoniemessä kasvaa suuri härmäpajupensas. Senkin kävin tänä keväänä kuvaamassa. Henry Väreen tietojen mukaan (Sorbifolia 2/1992) se taas olisi siirretty paikalle suoraan Ainolasta.



Neljäskin paikka Oulussa on. Heinäpään härmäpaju kasvaa Niilontiellä, entisen kaupparakennuksen päädyssä, puiston puolella. Lähellä on vanhoja hopeasalavia. Mutta kuva on nyt jossain tietokoneen uumenissa, sillä työni keskeytti KAATUMINEN. Koneen.

Jos joku tietää lisää härmäpajuja Oulusta - kiva olisi kuulla! Ja lieköhän Pateniemen Sahantien huurrepaju elossa? En ole nähnyt... Ja Laanilan virkatalon vannepajut? Niistä on muutama vuosi...

Pari aihetta Pikisaaresta

Pikisaaren eteläreunaa kiertää julkinen polku, kaiketi kaupungin keskustan läheisin polku. Polun varressa on vanha huvimaja, kaiketi sitä huoltaa Oulun kaupunki? Mutta huomaatteko kuvassani oravan yläoksalla? Se popsi tyytyväisenä vaahteran silmuja. Muita huvimajoja Oulussa: Ainolan Plaatansaaressa on melko levoton paikka, rauhallisin taitaa olla ns. Kenraalinpuistossa vanhalla kasarmilla. Kuva löytyy blogistani viime keväältä...




Huvimajasta kaupunkiin päin huomasin pari poppelia, jotka puuttuvat vanhoista poppelikartoista (Ulvinen & Karhu 1980). Aikani niitä olen pähkäillyt, ja luulen, että puut ovat berliininpoppeleita (Populus x beroliensis)! Aika harvinaisia puita Oulussa siis! Samoja kuin siis Raatin ja kauppahallin isot puut. Määritysperustelut löytynevät alla olevasta kuvasta...





Niilo Karhun vanhassa määrityskaavassa sijoitan tämän kohtiin vihreänharmaa verso, sieltä täältä karvainen, lyhyiden karvojen joukossa pitkiä... Sen pitäisi riittää. Kun oksakulma ja nuoren puun leveä pyramidimainen muotokin passaa. Ainakin etualan puun runko on haaroittumassakin. Saas nähdä jääkö tämä määritys elämään, vai ampuuko joku sen joskus alas!

Unohtuiko Teiltä navetanhajuinen rätti?

Ei luonnossa kaikki ole kaunista tai hienoa, vai kuinka? Kyllä tässä rätissä, tässä haisevassa kärpästen herrassa, oma viehätyksensäkin on. Oikealta nimeltään se on komeasti Lohikäärmevehka (Dracunculus vulgaris), kotoisin se on Välimeren seuduilta.

"Viininpunainen tukilehti kohoaa kuin aatelisnaisen kaulus ikään, kietoutuen keskeltä mustanpuhuvan puolimetrisen puikelon ympärille" hehkuttaa Luonnontieteellinen keskusmuseo netissä. Varsinainen kukka on piilossa, huomaamaton. Mutta minun kuvassani niin puikelo kuin kauluskin jo lässähtivät.

Ja pisteeksi pannaan toinen tummanpunainen, kasvihuoneitten kahvipapu. Sen voi klikata suureksikin.

Kuusenruusu ja taskuruoho

Kuusenruusu on itse keksitty sana, se kuvaa sitä mitä näen kuvassa. Varmuudella en tiedä mitä siinä on, ja mikä on puu. Se on kuitenkin Toppilansaaressa Hietasaarentien varressa, Pitkänmöljäntien risteyksen kohdalla... Ei okakuusi, ei mustakuusi, ei serbiankuusi, ehkä valkokuusi (Picea glauca)?? En muistanut haistella skunkkia tai mustaviinimarjaa... Kukalta se näyttää ja voi kuvitella, että käpy siihen kasvaisi. Siis nuppu? Kuusennuppu...

Toisessa blogissani jo kerroin, että hankin 2,5x suurentavan lähilinssin. Siispä toinen kuva, nyt puistonmetsän pohjalta.




Nämä kasvit voi Oulussa tavata samalta neliömetriltä käsittääkseni vain Hietasaaressa. Kumpaakin voi pitää saksalaistulokkaana sodan ajalta. Isot lehdet kuuluvat valkopeipille, kukat taas kevättaskuruoholle. Mutta kuva on enemmän asetelma kuin lajikuva. Syvyysterävyyteen olen tyytyväinen, asetelmaa voi vielä etsiä...

Nämä kuvat ovat Picasassa kansiossa, joissa voi nähdä blogikuvieni paikan kartalla. Olen ruvennut "geokoodaamaan" kuvani, eli käytän GPS:sää ja muutamia ohjelmia paikkatiedon liittämiseen. Mutta siitä kirjoitan joskus myöhemmin vähän tarkemmin!

Picasa-kansioon linkki tästä.

Uusi Hannala avattu!

Vanha Hannalan huvila on kunnostettu. Se avattiin vappuna ja olimme jo kymmeneltä kahvilla. Hannalan rapistunut figuuri tuli oululaisille tutuksi Toppilansaaren tärkeimpänä maamerkkinä.

Yllä panoraama. Piha on tietysti vielä kesken. Miltei kaikki ympäröivä kasvillisuus on poistettu, mutta onneksi vanhat vuorijalavat ja kaksi siperiansembraa on pelastettu.

Toppilansaaren suunnittelun aikana selviteltiin laajasti Toppilansaaren kasvillisuuden historiaa. Noista selvityksistä löytyy varmasti ideoita. Rakennus on inventoitu ilmeisen hyvällä maulla, vanhaa kunnioittaen. Olisi hienoa että kasvillisuuskin palautettaisiin vanhaan aikaan.

Ympäristöön sopisivat esimerkiksi piharuusu 'Kempeleen kaunotar' ja venäjänruusu, puista myös lehmukset, siperianpihdat ja -lehtikuuset. Siperianhernepensas. Hannala edustaa aikaa, jolloin puistot ja puutarhat saivat vaikutteita enimmäkseen Venäjältä. Läheisessä Prikipuistossa kasvaa myös liki kaikkia näitä. Prikipuistosta vieläkin tavattavia puistolemmikkejä ja valkovuokkoja kasvatettiin perennoina. Tietoa aiheesta löytyy ja Prikipuistosta suoraan mallejakin.

Alle vappukuva sisältä. Ja kun kasviblogissa ollaan, kasvista. Tyylikkäästi maljakossa viihtyy mustikka. Taustalla näkyy hienoa sabluunalla tehtyä tapettia.

Luin Hatikasta että eteläisimmässä Suomessa on jo nähty mustikka kukassa!