Tuesday, May 6, 2008

Kuusenruusu ja taskuruoho



Kuusenruusu on itse keksitty sana, se kuvaa sitä mitä näen kuvassa. Varmuudella en tiedä mitä siinä on, ja mikä on puu. Se on kuitenkin Toppilansaaressa Hietasaarentien varressa, Pitkänmöljäntien risteyksen kohdalla... Ei okakuusi, ei mustakuusi, ei serbiankuusi, ehkä valkokuusi (Picea glauca)?? En muistanut haistella skunkkia tai mustaviinimarjaa... Kukalta se näyttää ja voi kuvitella, että käpy siihen kasvaisi. Siis nuppu? Kuusennuppu...

Toisessa blogissani jo kerroin, että hankin 2,5x suurentavan lähilinssin. Siispä toinen kuva, nyt puistonmetsän pohjalta.




Nämä kasvit voi Oulussa tavata samalta neliömetriltä käsittääkseni vain Hietasaaressa. Kumpaakin voi pitää saksalaistulokkaana sodan ajalta. Isot lehdet kuuluvat valkopeipille, kukat taas kevättaskuruoholle. Mutta kuva on enemmän asetelma kuin lajikuva. Syvyysterävyyteen olen tyytyväinen, asetelmaa voi vielä etsiä...

Nämä kuvat ovat Picasassa kansiossa, joissa voi nähdä blogikuvieni paikan kartalla. Olen ruvennut "geokoodaamaan" kuvani, eli käytän GPS:sää ja muutamia ohjelmia paikkatiedon liittämiseen. Mutta siitä kirjoitan joskus myöhemmin vähän tarkemmin!

Picasa-kansioon linkki tästä.

2 comments:

Anonymous said...

Terveiset Mustalta mereltä!
Otin tai paremminkin räpsin siellä satoja kuvia ihmisruuhkissa koko ajan liikkeessä oltaessa, ei montakaan kunnon kuvaa lopputuloksena.
Nyt kyllä kateeksi käy nuo sinun macrosi :))
Minullakin on jonkinmoinen lähilinssi, mutta en saa tarkkuutta kuin pienen pienelle alueelle, joten olen luovuttanut yritykset. Ehkä joskus on aikaa tutkia kunnolla sen oikut.
Ehdottoman kauniita kuvia nämä sinun kuvasi.

Lassi said...

Hei, ja tervetuloa! Matkalla on kiva olla, mutta minun ainakin on vaikea kuvata oudoissa oloissa, keskittymättä.

Ai kade makroista... no, kiva, mutta linssin osto oli aika summittaista. Se on jousella objektiivin nokkaan kiinnitettävää mallia, kaksi eri linssiä. Kauppias sanoi, että käy lähes jokaiseen kameraan pokkarista järkkäriin. Kahteen pokkariini se ei käynyt, vakio-objektiiveissa syntyy pyöreä kuva mustaa ympärillä. Mutta sitten 70 mm Sigmaan se istuu justiinsa, ja olen jälkeen tyytyväinen. Terävyysalue ja suurennussuhde riippuu kennon koosta, objektiivista ja aukosta ... olen ottanut nämä kuvani aukolla f20 mitä en juuri muuten käytä.

Tykkään makroista, mutta puistoblogiin ei voine panna ihan pelkästään...