Ei yksi poppeli puistoa tee

mutta torinrannassa sen varjossa
pian kuhisee... näin oulaisittain!

Hyvää ja iloista vappua!




Ei, älkää naurako, mutta vappupuheeksi muutama sana palsamipoppelista... Palsamipoppeli (Populus balsamifera, täällä useimmiten subsp. elongata) on itsensä näköinen: nuorena säännöllinen ja pyöreähkö, päinvastoin kuin ihmiset siis. Silloin sen pikkuoksat ovat kuin naulakon tai haravan piikit. No, se taas sopii nuorille.

Tällä hetkellä se on kaupunkimme yleisin ja istutetuin poppeli, pikemminkin katuvierien kuin puistojen puu. 1980-luvun taitteessa sitä laskettiin Oulusta 2653 kappaletta. Montako lienee nyt? Tuolloin muuten Oulussa oli ruhtinaanpoppeleita 2 vähemmän, 2651 kpl! (Niilo Karhu Sorbifolia 3/1980).

Ikääntyessään se alkaa harottamaan, ja säännölliset rivistöt ovat muisto vaan. Kaupunkimme muuttuu siis.

Seuraavat kuvat ovat lähempää. Torinrannan aittojen välistä puun siluetista erottuvat naulakon piikitkin.



Mutta vielä pannaan poppelin silmukin esille. Ja samassa kuvassa kirjastotalo! Muista Oulun poppeleista palsamipoppelin tummanruskea, jykevä oksa on helppo erottaa. Varsinainen sorkka, sanottiin vierestä juuri...

Grevillea kukkii Oulussa!

Grevillea robusta eli kultasilkkipensaskukkii Kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneessa. Kukat ovat tosin "kolmannessa kerroksessa" eli aivan pyramidin huipussa. Nimestään huolimatta kyseessä on korkea puu, Australiassa jopa 50 m.

Puu kuuluu Protea -kasvien heimoon. Heimo on ikivanha, ja siihen kuuluvia usein erityisen suurikukkaisia kasveja on Etelä-Afrikassa ja Australiassa. Sanotaan että kultasilkkipensas kukkii vanhana - jos silloinkaan. Siispä oli kiivettävä kuvaamaan.

Alla lähikuva Grevillea robustan lamppuharjamaisesta kukasta.



Samalla sain kuvan kukkivasta oliivipuusta. Kyseessä on Olea europaea var. cuspidata, eli oliivipuun itäinen alalaji tai muoto.

Möljän nokalta

Poppelijuttujen keskelle on laitettava vähän muutakin. Nämä kuvat ovat entiseltä Toppilansaaren möljältä, joka sai nykyasunsa asuntomessujen aikaan muutama vuosi sitten. Aiemmin esitetyt joutse- ja pulmuskuvat olivat myös täältä.



Meren rannalla on aina jotenkin haikeaa. Sitä tunnetta tukee tämä nykyinenkin ympäristörakentaminen! On avaraa, puolityhjää, ajateltavaa.

---

Kuvan maisemassa oli myös ennen asuntomessuja kenttä ja usein täytemaakasoja. Kentällä kasvoi useiden aarien valkomesikkäkasvusto. Valkomesikkä tuli tänne jo purjelaivakaudella. Se on siis painolastikasvi. Valkomesikkää on Toppilassa ollut pitkälti toistasataa vuotta ellei kauemminkin.

Juuri tähän on ajateltu painolastipuistoa, mutta minun tietääkseni sen konkreettinen suunnittelu ei ole edennyt. Ympäristötaideteoksen lähelle on siirretty joku mesikkä, ketoneilikka ja muistaakseni valkopeippi. Täytyy kesällä tarkistaa. Kentälle sopisi erinomaisesti myös hietapitkäpalko, mikäli maa on riittävän karua.

Toppilan möljä on ollut minun mielestäni Oulun merellisin paikka. Sinne pyöräiltiin tai ajeltiin yksin ja kaksin katselemaan merta. Möljän nokalla näkyi nytkin kävijöitä vähän kuin vanhaan malliin. Moni tuli nyt sauvoin.

Messuille syntynyt taideteos, Soffa, on idealtaan mainio. Yläkuvasta ei näy, mutta se on sohvan mallinen ; siinä sopisi istumaan isommallakin joukolla. Ideana oululaisten olohuone siis. Katteltais yhessä merelle.

"Soffa" on taiteilija Pirjo Valisen työ. Pirjo Valinen on teatterin pukusuunnittelija; hän sai 2006 näyttämötaiteen valtionpalkinnon.




Nämä rakennukset ovat lähimpänä merta. En ole erityisen ihastunut alueen arkkitehtuuriin, mutta näistä istutuksista olen pitänyt. Rantavehnää on runsaasti, ja se säilyy hienona läpi talven. Joukkoon on laitettu tavallisen katajan tiiviskasvuista viljelylajiketta. Paikoin on vähän tyrniä. Joissakin istutuksissa on natoja ja kastikoita, heiniä nekin siis. Hiekalle ja kiville rakennetut istutukset ovat tyylikkäitä ja vaikka ne sopivat alkuperäiseen luontoon, ne eivät mitenkään riitele rakennuksien kanssa. Hienoa ympäristörakentamista!

Berliininpoppeli syntyi Berliinissä

harvan vanhemman viljelypuun historia on niin tiedossa kuin berliininpoppelin (Populus x beroliensis). Se on Berliininissä Kasvitieteellisessä puutarhassa vuonna 1870 syntynyt laakeripoppelin ja pyramidipoppelin välinen risteymä. Alla Oulun näkyvin berliininpoppeli Lohipadonniemellä Raatin stadionia vastapäätä. Kuva on samana iltana - 19.4.2008 - kolmesta suunnasta (pohjoiseen Tuiraan, itään Hupisaarille, länteen Raatin suuntaan).



Berliininpoppeli on rungosta haaroittuva puu, jonka oksakulma on melko jyrkkä. Oksisto suuntautuu selkeästi ylös, ja Oulussa tällainen puu erottuu muista melko selkeästi. Hyvin samannäköinen olisi tsaarinpoppeli, jota Oulussa on ainakin ollut Tuirassa Kiertotiellä. Tarkistetaan! Tsaarinpoppelista erottaminen olisi kuitenkin vaikeaa, olisi tutkittava vuosiversojen karvoitusta. Nyt sain kuvan vain maahan pudonneesta versosta. Siitä näkyy kuitenkin verson lievä kulmikkuus ja hajanainen karvoitus. Tsaarinpoppelista erotukseksi pitäisi löytää myös pitkiä karvoja...



Alla kauppahallin kulman leikattu berliininpoppeli. Puun haaroittuminen ja oksakulmat näkyvät selvästi. - Berliininpoppelit eivät Oulussa ole mitenkään yleisiä. Suomen eri kaupungeissa on suosittu usein eri poppeleita; berliininpoppeli on erityisesti tamperelaisten puu. Eri kaupunkien poppeleita tutki aikoinaan erityisesti Niilo Karhu. Oulusta lajiston selvittivät 1980-luvulla Niilo Karhu ja Tauno Ulvinen yhteistyössä. Blogini poppelitietous on peräisin pääasiassa heidän julkaisuistaan.

Laakeripoppelit - Oulun suurimpia puita

Oulun poppeleista, kolmas posti.

Kuvassa on yksi Oulun suurimmista puista, ja ehkä myös tunnetuin. Useimmiten se tulee kuvattua niin, että taustalla näkyy Maakuntamuseo. Puu on siis Ainolanpuiston laakeripoppeli (Populus laurifolia), Plaatansaarelta tulevan pyörätien vieressä. Puun vieressä oleva makedonianmänty näyttää tässä pienemmältä kuin onkaan.

Vanhan laakeripoppelin komistus on sen latvus. Latvuksen paksut haarat ovat mutkikkaita, suurikulmaisia, epäsäännöllisiä, miltei zik-zak -kuvioita. Puut näyttävät usein erilaisilta eri kulmista.

Laakeripoppeli on aasialainen puu. Oulussa se keskittyy keskustan vanhoihin puistoihin. Aivan Oulun linnan ympärillä on kolme vanhaa puuta, Kauunginojan suussa on useampia, kolme on Madetojanpuistossa, viisi Vaaran puistossa. Vaaran puita on alla.

Poppelitutkija Niilo Karhu piti suurinta Vaaran puuta pitkään Suomen paksuinpana laakeripoppelina, mutta 2002 hän julkaisi tiedon, että Forssassa on vielä suurempi.



Laakeripoppelin erottaa myös viimeisestä vuosiversosta. Se on harmaanvihreä, enemmän tai vähemmän särmikäs, tiheään lyhytkarvainen. Karvaisuudesta johtuen se on myös himmeä. Alla on vasemmalla laakeripoppelin vuosikasvaimia Radisson-hotellin viereisestä puusta, oikealla vertailun vuoksi ruhtinaanpoppelin pyöreitä ja oransseja versoja. - Tämä ruhtinaanpopelin verso on kuvattu Linnansaarella kasvavasta suuresta puusta (alatasanteella siltojen vieressä olevat puut).



Madetojanpuistossa on vielä vastikään tehdyn remontin jälkeenkin kolme suurta laakeripoppelia. Niistä kuuluisin maisemapuu on varmasti tämä kolmiotalon viereinen puu.

Karjasillanpuiston ruhtinaat

Tämä on toinen poppeliposti! Edellisessä kuvattiin Plaatansaarelta kuinka ruhtinaanpoppelin voi opetella tuntemaan.



Karjasillanpuiston ruhtinaanpoppelien (Populus x rasumowskiana) rivistö Kaupunginojan vieressä on upean tasalaatuinen. Puut kuin - samasta puusta veistettyjä. Tuuli on vielä taivuttanut ne yhteen ja samaan suuntaan. Kuva on otettu aamulla kahdeksan maissa vastavaloon; puitten takana näkyvät töihin menevien autot.



Yllä: Näiden puiden oksiston rakenne lienee ruhtinaanpoppelille tyypillinen. Alin tukeva oksa painuu alas ja oksat riippuvat. Seuraava osoittaa jo vähän korkeammalle, ja näin ylöspäin mentäessä oksakulma pienenee.

Alla: Ruhtinaanpoppelin vuosikasvain on oranssi, kiiltävä ja kalju. Oksistossa on vahvasti liikkeen tunetta ja kevään odotusta.

Plaatansaaren poppelit

Sanotaan, että poppelit on helpompi määrittää lajilleen lehdettöminä. Siispä nyt on juuri oikea aika tutustua näihin suuriin ja komeisiin puihin! Monet poppelit, myös näiden kuvien ruhtinaan- ja riippapoppelit, ovat alkujaan peräisin Venäjältä ja/tai Aasiasta. Ne ovatkin Oulun puistojen itäistä perinnettä, yhdessä siperiansembran ja -pihdan kanssa. Plaatansaaressa kasvaa huvimajan lähellä sembrakin, mutta asiaan kuuluva siperianpihta kaatui myrskyssä muutama vuosi sitten. (Tällä hetkellä yleisimmin istutettu poppeli - palsamipoppeli - on kuitenkin pohjoisamerikkalainen laji.)

Kuvat ovat Plaatansaaren Myllytullin puoleisen portin läheltä, jossa kasvaa rinnakkain iso riippapoppeli (Populus x woobstie) vesoineen ja kuusi kookasta ruhtinaanpoppelia (Populus x rasumowskiana) kolmessa ryhmässä. Riippapoppeli-ryhmä on Kallisen virran partaalla vanhan sillan raunioiden ympärillä.

Lehdettömien poppeleiden tuntomerkkejä ovat toisaalta viimeisen vuosikasvaimen väri ja toisaalta oksiston muoto. Yllä on ruhtinaanpoppelin verson oranssi alapuoli ja harmaaksi kauhtunut yläpuoli. Viereisen riippapoppelin verso on liki saman värinen, mutta hennosti karvainen. Karvojen toteamiseen tarvitsee mielellään luupin tai hyvän vastavalon.



Yllä on ryhmän ja Oulun suurin riippapoppeli. Katsokaa sen latvusta. Se on kuin nyrkkiin puristunut käsi, sillä ylimmät oksanhaarat kääntyvät alaspäin. Kun tämän latvuston muodon saa silmäänsä on helppoa huomata ero suureen ruhtinaspoppeliin. Ruhtinaanpoppelin latvaoksat pyrkivät ylöspäin, leveällä rintamalla. Mutta vain latvaoksat!

Alla on etualalla neljä ruhtinaanpoppelia, ja taustalla tuo suuri riippapoppeli (ja tuomiokirkko). Alla on vielä lähikuvat latvustoista, niistä viimeistään huomaa eron.




Ruhtinaanpoppeli on juuri se poppeli, jota Oulussa on kovasti myös "vihattu". Tai jonka takia kaikki poppelit ovat turhaan joutuneet huonoon maineeseen. Se levittelee loppukesästä siemenkarvojaan niin, että kadut ovat niitä valkoisenaan. Sen takia niitä on poistettu, eikä niitä aivan keskustan puistoissa ole enää lainkaan. Riippapoppeli on Oulussa harvinainen, mutta sitä istutetaan uusittuihin Pokkisen ja Madetojan puistoon. Ruhtinaanpoppelia on (vielä) pitkänä komeana rivistönä Saaristonkadun ja Laanaojan välissä Karjasillanpuistossa. Niistä on kuvia seuraavassa postissa!

Alla vasemmalla riippapoppelin latvusta, oikealla ruhtinaanpoppeli. Kaikkia kuvia saa klikkaamalla vähän suuremmaksi.





-----

Henry Väreen vuonna 1996 julkaisemassa Puisto-oppaassa on Plaatansaareen Maakuntamuseon tuntumaan merkitty yksi jättipoppeli. Se olisi tietääkseni Oulun ainoa. Uskon kuitenkin että kyseessä on nuori laakeripoppeli, mutta palaan asiaan kunhan asia varmistuu. Keräsin juuri siitä näytteen.

Möljän nokalla

Vanhan Toppilan möljän paikalla on nyt aallonmurtaja. Kuva on sen nokalta lauantai-iltapäivänä (12.4.2008). Kun muu kaupunki hiljentyi jääkiekko-oteluun, sain täällä seurustella joutsenten ja pulmusten kanssa. Kaikessa rauhassa, kerrankin oli myös aikaa sommitella.

Oli tyyntä ja täysin pilvistä, paitsi kaukana aavalla, valkoisella merellä. Sieltä loisti autereen läpi voimakasta valoa. Kontrasti ihmisten maailmaan oli suuri ja selvä. Yllä on yksi reissun kuvista, toistaiseksi nimeltään Kaksi maailmaa.

Luontokuva ei kai yleensä saa olla symbolinen. Aallonmurtajan nokan veistos on sitä. En tiedä nimeä, en ideaa, minulle se tuo mieleen myös sekstantin. Liekö edes veistos, siinä mielessä että sillä olisi tekijänä taiteilija? Varoitusmerkki - joutsenille?




Aallonmurtaja on osa Painolastipuistoa. En tiedä onko se puiston virallinen nimi, mutta sellaista olin siihen itsekin suunnittelemassa. Luultavasti se on vieläkin kesken. Aallonmurtajan juurelle on kuitenkin istutettu rantavehnää, natoja, katajia ja tyrnejä. Näissä istutuksissa ja Toppilansalmen törmillä pyöri pulmusparvi noukkien maasta ja kivien koloista siemeniä. Painolastipuisto olisi varmaan niillekin mieleen. - Lentokuvia yllä ja alla.

Oli hyvä lintupäivä, täysin tyyntä, pari astetta plussaa. Salmen reunalla oli heinäsorsia, muutama hanhi, kaksi paria joutsenia, kolme töyhtöhyyppää. Pilvistä kailotti kurkiparvi, ja vielä kauempaa kaakatti kalalokki.

Orkideoita: katleija ja lumikuningatar

Ulkona sataa räntää... kevätkukkia odotellessa laitan pari kukkapostia kasvihuoneista. Ensin kämmeköitä. Cattleya labiata on orkideaharratajille tuttu, historiallinen nimi. Isokukkaiset, värikkäät ja röyhelöiset katleijat ovat tropiikin perusorkideoita. Latinalaisella nimellä Googlesta löytää kuvia ja kertomuksia. Tämä hienon sininen kukkii juuri nyt Romeossa:




Lumikuningatar lopettelee jo kukintaansa, mutta tässä kuvia viikon parin takaa. Tarkkaan ottaen tässä on kyseessä jokin helo-orkidea, lumikuningattarelle läheinen laji tai risteymä. Lumikuningattaria on Julissa ja Romeossa useita. Alkuperäinen lumikuningatar on kotoisin Aasiasta, ja nimensä mukaisesti se on sopeutunut myös kylmään.

Lumikuningattaret olivat Suomen säätyläisten ensimmäisiä orkideoita, jotka viihtyivät talvella melko kylmissä kartanoissa.






--

Valokuvauksesta kiinnostuneille: näissä kasvihuoneissa kuvaaminen on melkoista tuskaa. Valo on sekä ulkovaloa että kellertäviä halogeeneja (pitäisi tutkia mitä ne oikein ovat), ja kameran automaattinen valkotasapaino on kovilla. Katleijatkin tulivat kamerasta kovin eri värisinä. Tällaisena pilvisenä päivänä sekavalot ovat pahimmillaan.

Paras tulos tuli tällä kertaa manuaalisella valkotasapainolla, mutta aina se ei osaa sekään. Lumikuningattaret kuvasin aurinkoisena päivänä automaattisella valkotasapainolla. Mutta joskus kasvista voi toinen lehti olla toisenlaisessa valossa, toinen toisenlaisessa - näitä ei oikein korjaa mikään.

April in the Botanical Garden

Kevättunnelmaa 4. huhtikuuta Kasvitieteellisessä puutarhassa!

Lepät saattavat ji kukkia Oulussa lämpimimmillä paikoilla, mutta ainakin tämä tervaleppä (Alnus glutinosa) odottelee vielä.



Siperiansembran muoto on näyttävä, kun sen kasvaa avoimella, valoisalla paikalla. Tiheikössä se karsii itse oksiaan ja latvaan jää vain tiheä tupsu. Tämänkin puun ympäristöä on vuosi sitten harvennettu.